RF Jayjacama Greenbay - sydän puhdasta kultaa

  VIRALLINEN NIMI RF Jayjacama Greenbay   ROTU friisiläinen
  SUKUPUOLI ori   VÄRI musta
  SYNTYNYT, IKÄ 27.09.1999, 14v   SÄKÄKORKEUS 170cm
  KÄYTTÖ kouluratsu   KILPAILUTASO intermediaire II / 80cm
  KASVATTAJA Rawlet Forus   OMISTAJA Team Häiriköt

Jay on mitä kultaisin hevonen, jahka sen kanssa saa selvitettyä arvojärjestyksen kuntoon. Vieraita se testaa ja käyttäytyy röyhkeästi, mutta huomattuaan tyypin olevan riittävän tomera pitämään sen kurissa, muuttuu ori täysin toisenlaiseksi. Se on kuin ihmisen ajatus, kullasta tehty ja loputtoman luottamuksen ihmisen hyvyydestä omistava eläin, joka on kuitenkin huijauksen uloittumattomissa. Jay tietää oman arvonsa, ja se tietää myös sen, että se pystyy helposti laittamaan kovan kovaa vastaan tarpeen vaatiessa.

Uudet tuttavuudet joutuvat pieneen testiin sitkeydestään. Vieraita kasvoja Jay tönii ja litistää seinään varsin surutta, astelee kysymättä varpaille ja narun päässä kävelee tasan sinne, mihin sillä hetkellä kiinnostaa mennä. Tiukka ärähdys, päättäväinen komennus ja kunnon kuri ovat kuitenkin arvossaan, ja tämän jälkeen Jay tottelee pienen lampaan tavoin - ainakin niin kauan kun kuri säilyy.

Myös ratsastaessa testaillaan uudet yrittäjät satunnaisilla jumituksilla, kiihdytyksillä tai jyräilyllä. Tutut tyypit saavat allensa kuitenkin aktiivisen, töitä mielellään tekevän ja hyvin näyttäväksikin leivottavissa olevan kouluratsun. Esteitä ei Jaylle kannata edes näyttää, mutta koulurata on kuin orin toinen koti. Ilmaiseksi se ei hienoja liikkeitä ja näyttävää raviaan jakele, mutta kyllä se aina jotain tekee, vaikkei ratsastaja ihan parhaimmillaan olisikaan. Jaylla on kuitenkin paha tapa ottaa lähellä olevista hevosista virikettä: orien seurassa siitä tulee helposti lähelle eksyviä kovisteleva showeläin, tammojen seurassa taas pullistellaan ja ollaan niin komeaa kuin hevonen vain voi olla. Pienellä yrittämisellä kaikesta pullistelusta voi koittaa repiä vähän hyötyäkin irti, mutta useinmiten kaikki ylimääräinen säätäminen vain häiritsee tehtävien suoritusta.

Vakavan koulutuuppailun vastapainona Jay rakastaa rauhallisia maastoretkiä. Se viihtyy metsän keskellä, kahlailee kesäisin mielellään järvessä ja toimii leveän selkänsä ansiosta mainiona rentoilumaastoratsuna. Jay ei juuri turhista hätkähtele ja toimii isommassakin seurassa varsin hienosti.

Meille (Jaylle ja omistajalleen) on vuosien varrella kehittynyt niin luja luottamusside, että ori seuraa ilman narua kuin jättikokoinen koira. Joskus kun kaipaan seuraa tai tahdon muuten vain söpöillä Jayn kanssa, otan sen vapaaksi ja käyn ison miekkoseni kanssa pienellä eväsretkellä tai muuten vain maastossa kävelemässä. Koulu-uransa ansiosta Jay tietää hyvin myös paino- ja pohjeapujen merkityksen, joten toisinaan minut saattaa bustata köpöttelyreissulta ilman varusteita, pelkkä luottamus turvanani.

Sukutaulu

  i. Rufus Blorgendstarr   ii. Goldenloff Heart iii. tuntematon
iie. tuntematon
  ie. Margareth Samantha iei. tuntematon
iee. tuntematon
  e. RF Lockride Familler   ei. Samphl Britain eii. tuntematon
eie. tuntematon
  ee. Angel For You eei. tuntematon
eee. tuntematon

Jälkeläiset

Jay on vapaasti tarjolla eläkevuosiin asti. Tammoilta vaaditaan ainoastaan evm-sukua ja rodun tulisi olla puhdas friisiläinen. Mikäli astutus kiinnostaa, laita sähköpostia osoitteeseen virtuaaliset@hertjekker.net niin sovitaan kaikki kuosiin!

Syntynyt Jälkeläisen nimi Emän nimi
13.06.2010 t. Machinegeweer Z4 e. Wea Valentine
30.07.2010 t. Jambalaya SIN e. Ishof Nakyta
30.08.2010 t. Rukam vom BOSS e. Nattig

Kilpailukalenteri

30.06.2010 villit koulukisat Piikevässä intermediaire II kür, 1/1 !, suoritettu tarinalla
17.11.2011 villit koulukisat Simorassa helppo B, 6/12, suoritettu tarinalla
19.01.2012 villit koulukisat Bravossa vaativa A, 1/3 !, suoritettu tarinalla
19.01.2012 villit koulukisat Bravossa intermediaire II, 1/1 !, suoritettu tarinalla
16.11.2013 KRJ:n koulukisat Cheval Delamerissa helppo A, 1/4 !, suoritettu tarinalla
16.11.2013 KRJ:n koulukisat Cheval Delamerissa vaativa A kür, 1/2 !, suoritettu tarinalla
06.07.2010 villit estekisat Vinskin ponitallilla 100cm, 3/6, suoritettu tarinalla
21.11.2011 SRY:n suunnistuskisat helppo nopeus (CUP), 2/3, suoritettu tarinalla
11.12.2011 villit estekisat Villahaassa 50cm, 7/20, suoritettu tarinalla

10.11.2011 MSY:n match show Micram Raceponiesissa tuomarina Rinsessa, SIN
10.12.2011 NJ:n näyttelyt Le Château de Charmantissa tuomarina Maria S., 10/12 JS

30.10.2010 pukuluokka Bogyphobiassa, 1/2 !, suoritettu tarinalla

Päiväkirja

16. marraskuuta 2013 päiväkirjamerkintä
Upea, upea Jay! Edellisistä kisoista on ihan hävyttömän pitkä aika, mutta tänään meinasi vallan tippa tulla linssiin kun ystävä pisti kouluradoilla parastaan, ja hankki kotiintuomisiksi KAKSI sinivalkoista ruusuketta!! Ori oli selvästi innosta piukkana päästessään pitkästä aikaa esiintymään, ja se ottikin myös sen lällyhelpon helppo A-radan niin tosissaan kuin vain voi hevonen ottaa. Kür-luokka meni vähän plörinäksi kun päätuomarin jokseenkin mielenkiintoiset kommentit vuotivat kovaäänisten kautta myös tuomarikopin ulkopuolelle, mutta kaikeksi onneksi Jay ei kommenteista piitannut vaan porskutteli korein askelin menemään.

16. marraskuuta 2013 tarinakisat Cheval Delamerissa, helppo A
Toinen tuomareista antaa sinulle hyvin omituista palautetta. Mitä paperissa lukee?
Piti lukaista tuomarin loppukommentti muutamaan kertaan, ennenkuin olin uskoa silmiäni. Uljastakin uljaamman friisioriin papereissa ihan tosissaan seisoi mustaa valkoisella "wau mikä omppupylly ;), harvoin näkee percheroneja kouluradalla!" Ei se nyt NIIIIN lihava ole?!

16. marraskuuta 2013 tarinakisat Cheval Delamerissa, vaativa A kür
Teknisiä ongelmia. Etkö saa haluamaasi kappaletta soimaan? Kuuluvatko tuomareiden (murskaavat?) kommentit vahingossa tuomarinkopin ulkopuolelle?
Innosta puhkuen tuuppasin sotaratsuni kouluradalle, kun tuli oman suoritukseni aika. Edellisistä kilpailuista oli ehtinyt vierähtää jo pieni tovi, ja tomerasta puhinasta päätellen myös Jay oli varsin tohkeissaan päästessään pitkästä aikaa kilpakentille. Lähtömerkkiä odotellessani kiertelin rataa oikein reipas pepsodent-hymy kasvoillani, samalla kun uljas musta nosteli koipiaan hyvinkin pätevän Kouluratsun näköisenä. Hiukan ennen lähtömerkkiä nosti päätuomari aivan jokseenkin kyllästyneen oloisen katseensa, ja voisin jopa vannoa kuulleeni raskaan huokauksen kopin ulkopuolelle asti, mutta pyyhkäisin hölmöt luulot pois kun huokaisun jälkimainingit peittyivät lähtömerkkiin. Siispä tassua pystyyn, musiikit käyntiin ja rataa suorittamaan!

Alkutervehdyksessä huomioin päätuomaria oikein reippaalla ja iloisella hymyllä, saaden vastaukseksi tylyn ja edelleen varsin kyllästyneen oloisen nyökkäyksen. Tästä lannistumatta hoputin ratsuni raviin, ja kurvasin heti lyhyen sivun jälkeen keskihalkaisijalle lisäykseen. Meinasin rysäyttää kouluaitoja päin, kun vaimeasti mutta oikein hienosti kuuluen kajahti musiikin läpi kannustava kommentti: "ei hyvä luoja tuota eläimen vatsaa, pistä yleisvaikutelmaan alustavasti kutonen". Tuumasin tämän olleen vain joku outo harhakuulo, joten hiukan vähemmän reippaan pepsodent-hymyn kanssa jatkoin seuraavaan tehtävään, pysähdykseen ja peruutukseen. Ensimmäistä peruutusaskelta säesti kommentti "ihan jäätävä takakeno... ei, älä sitä kirjota, pistä vaikka että painopiste liian takana. laita kutonen." Tässä kohtaa aloin jo epäillä muitakin vaihtoehtoja harhakuulojen ohelle, kun nyt myös yleisö ja radan varrella nököttävät muut tuomarit alkoivat vilkuilla hiukan hämmentyneinä ympärilleen. Rata jatkui, kuten jatkui myös kommenttiraita. Tuomarin mielestä ratsastaja oli mm. "jäykkä kuin rautatolpan niellyt norsu" ja ratsastajan touhuaminen synnytti hyvän kysymyksen muotoa "tekeekö tuo tuolla kermaa vai mitä se oikein vatkaa", puhumattakaan siitä eleestä missä ravi muuttui laukaksi: "ratsastuskoulun alkeiskurssillakin tehdään parempia laukannostoja". Ratsu sensijaan oli oikein "nöyrä eläin, kyljet ihan rullalla kannuksista eikä sano mitään", mutta karkelot olivat ilmeisesti väärät koska "tuolla melonnalla voisi osallistua vaikka melomiskisoihin" eikä myöskään "oliko tuo vaihto vai joku sekameteliloikka?"-liikesarja vakuuttanut. Omana suosikkina koko komeuden kruunasi toteamus "heitä siihen vaikka vitonen, pitää päivittää facebook". Ikuisuudelta tuntuvan radan jälkeen oli vuorossa lopputervehdys, jossa reippaan hymyn säestämänä esittelin arvon kommentaattori-päätuomarille myös varsin hyvin toimivaa keskisormeani ennen radalta poistumista.

3. marraskuuta 2013 päiväkirjamerkintä
Armas Jay on muun tallin ohella jäänyt hiukan huomiotta, kun aikaa ja energiaa ei tunnu riittävän kunnolla enään mihinkään. Kesänsä ori sai viettää varsin tehokkaasti laidunta kuluttaen ilman sen suurempia keskeytyksiä, nyt syksyn saavuttua ollaan keskitytty enemmän maastoiluun kuin vakavaan koulutuuppailuun. Tämä harmittaa itseäni ihan erityisen paljon, ihan jo senkin takia etten haluaisi päästää näinkin rakasta eläintä rapistumaan jo ennen varsinaista eläkeikäänsä. Jay on silti kovin ymmärtäväinen, ja joka aamu se hörähtää lämpimät huomenensa eikä katseessa näy syyttävyydestä jälkeäkään.

Tänään oltiin reippaita, ja mentiin kentälle vähän urheilemaan. Kelit on olleet mukavan leudot ja kenttäkin pysynyt siedettävässä kuosissa, joten reilujen alkuverryttelyjen jälkeen keskityttiin laukkatyöskentelyyn vaihtosarjojen ja vastalaukkojen muodossa. Jay tuntui oikein puhisevan intoa päästessään pitkästä aikaa touhuamaan kunnon tehtäviä, ja muutama laukkalisäys äityikin sen verran vauhdikkaaksi että kenttä tuntui loppuvan jo parin askeleen jälkeen. Vaihtosarjat menivät kuin vettä vain, vasempaan kierrokseen oli vastalaukan kanssa vähän hapuilua mutta loppua kohti sekin pyöri oikein mallikkaasti. Loppuverryttelyt tehtiin metsätiellä, missä oli tilaa ottaa pari pätkää oikein reipasta ja isoa ravia ohjat kaulalla roikkuen ja ratsastaja upeasta ratsustaan nauttien. Loppuverryttelytkin pääsivät vähän venähtämään, kun päädyttiin lopulta järvenrantaan asti ihailemaan hyytävää loppusyksyä, mutta vähän pidempi kävely kotiin ei tuntunut ponia juurikaan haittaavan.

Kotona vielä suoritettiin harjaus pidemmän kaavan mukaan, nautittiin vähän höyryävän lämmintä melassimössöä ja vaihdettiin muutama melassinmakuinen pusu, ennenkuin maltoin kietaista uljaan mustan arvoisensa väriseen loimeen ja kipata pihalle nauttimaan loppupäivästään. Vielä ei onneksi näy ainuttakaan harmaata karvaa mailla halmeilla, kunhan vain kökkö omistajakin muistaisi vähän useammin tehdä kalenteriinsa tilaa pienille hemmottelupäiville!

11. helmikuuta 2012 Sannan hoitotarina
Pitkästä aikaan. Raikas talvi-ilma ja purujen ja hevosten tuoksu sekoittuivat ihanaksi yhteishajuksi (:DD). Oli tullut viikonloppu ja rapsuttelin Jayn lämpöisää turpaa kun se hörähteli vierelläni. Olin juuri pessyt Jayn komeat varusteet ja ne hohtivat mustuuttaan kun laitoin ne Jayn päälle - tänään taas treenailemaan. Pikku pakkaset eivät meitä haitanneet, kolme kerrosta vaatteita vaan päälle, hyvä kun sain käveltyä fiksun näköisesti nämä päällä.

Jay oli ollut todella kiltisti tänään, ehkä se vihdoinkin rupesi pitämään minusta. Se oli tosin ruvennut hötkyilemään kun talutin sitä tarhasta. Oli tosi huono kävellä kun molemmat osapuolet liukastelivat pahemman kerran, hyvä kun ei kaaduttu. Kaiken päälle eteemme hyppäsi kaksi jänistä, onneksi Jay pysyi käsissä eikä lähtenyt luikkimaan pakoon. Kaikkea voikaan tapahtua yhdellä kävelymatkalla!

Ujutin jo lämmenneet kuolaimet Jayn suuhun ja se otti ne pienistä venkoiluista huolimatta kiltisti suuhun. Suljin kaikki hihnat ja taputin oriani kaulalle. "Oot sä aika hyvä tyyppi." Hymyilin ja laitoin kypärän päähän. Sitten liukastellen löysimme tiemme lumiselle kentälle. Mirsa oli tullut katsomaan tuntiamme, hän ei tosin näyttänyt olevan yhtä innoissaan pakkasesta kuin minä ja Jay. "Mitäs tänään meinaatte, Sanna?" Mirsa hytisi vieressämme nojaten jäätyneeseen aitaan. "Ihan perusjuttuja, vastalaukkaa, taivutuksia ja herkkyyttä. Ei näin kovilla pakkasilla vaativia juttuja jaksa lähteä harjoittelemaan" Kiristin säpsyn Jayn satulavyötä, ori ei meinannut pysyä paikallaan. Olin varma että kun antaisin sille pohkeita, se ampaisisi täyteen laukkaan, niin ladatun oloinen se vaikutti olevan.

No, ei Jay minnekkään possahtanut vaan lähti sopivan reippaasti eteenpäin. Pidin kunnon lämmittelyn sillä ilma olikin kylmempi kuin sisällä olin ajatellut. Molempien hengitys haihtui sankkana huuruna ilmaan kun kuljimme ravissa ympäri kenttää. Mirsa oli häipynyt sisään, varmaankin istuskeli nyt kiinni patterissa. Kun olin saanut itseni ja hevoseni alla lämpiämään vedin hieman taivuttelua pääty-ympyröillä. Ensimmäiset kerrat sujuivat heti mainiosti, Jay kuunteli minua ja taipui kauniisti. Pakkassää sai Jayn menemään kovalla omalla moottorillaan eikä minun todellakaan tarvinnut käskeä sitä etenemään. Enemmänkin rauhoittelin sitä kokoajan.
Monen hyvin onnistuneen kierroksen jälkeen nostin myötälaukan. Laukkasin hetken keski-ympyrällä jotta saisin kuumuvan Jayn kuuntelemaan, en kuitenkaan kertaakaan hätääntynyt kovenevasta vauhdista.
Kun Jay taas kuunteli apujani menin koko uralle ja laukkasin kierroksen.

Olimme jo ratsastaneet yli puoli tuntia ja kylmyys ja lumi alkoivat viedä verojaan meistä molemmista. Otin vielä vastalaukkaa ja laukanvaihdot loivalla kiemurauralla ja sitten olisimme valmiita. Vastalaukka meni todella nätisti, niin laukanvaihdotkin. Herättelin sisäistä kouluratsastajaani yhä mutta taidot ovat silti siellä. Olin treenien loputtua todella tyytyväinen. Ennen kuin laskeuduin selästä annoin roimat taputukset Jaylle ja sitten vein sen talliin.
Kun olin hoitanut Jayn kuntoon ja pessyt kuolaimet, siivosin vielä tallin käytävän ja pesin Jayn ruoka- ja juomakupit. Mirsa tuli vielä ennen lähtöäni kyselemään tunnistani, "No mites suju teillä kahdella?" Vastasin onnellisena treenien menneen mainiosti ja liukastelin itseni kotia kohti.

1. helmikuuta 2012 Sannan hoitotarina
"Morjens Mirsa!" huikkasin ihmeen tälläytyneelle tallinomistajalle joka kärräsi lantaa ulos Raipen karsinasta. "No morojestaa. Kuules haluisitko pistää ton hoidokkisi mulle puoli neljäksi, pusketaan hikeä tänään kunnon koulutreeneillä." Nyökkäsin Mirsalle joka sitten lampsi ulos tallista ripeästi. Perästä kuului vielä huudahdus "Pistäkkin se hienoksi, vakuuta mut." Hymysuin avasin karsinan oven ja Jay tuli tunkemaan naamalleni. Se tuli hamuamaan naamaani ja yritin pussata sitä turvalle. Ei se sitten onnistunutkaan kauhean hyvin kun ori käänsi päänsä pois ja minä osuin harhaan. Naurahdin ja rapsutin Jaytä poskelle. Sitten tarkastin sen kolhuilta, kävelin sen läpi ja löysin kaksi pienehköä purujälkeä lavoilta. "Vai on tullut pelleiltyä tarhassa, senkin hurjapää." Hymähdin orille joka katsoi minua veikeästi.

Kun kello tuli kolme hain Jayn varusteet, ne olivat todella puhtaat ja tulin ylpeäksi itsestäni. 'Näillä varusteilla ainakin vakuutan Mirsan' mietin kun pistin Jayn kiinni käytävälle. Harjasin sen kun tulin tallille mutta ori oli jo kerännyt purukerrostuman päälleen kun se oli tyytyväisyydessään piehtaroinut karsinassa.
Harjattuani sen rupesin laittamaan satulaa. Toisin kuin olin toivonut, se ei oikein onnistunut sujuvasti. Jay rupesi heilumaan ympäri käytävää, se peruutti ja huitoi päätään ja jalkojaan. Sain satulan päälle ja vyön kiinni mutta ori oli onnistunut huitaisemaan minua jalallaan ilkeästi. Osumakohtaa reidessäni vilhoi mukavasti mutten jaksanut välittää sillä aikaa oli kulunut tarpeeksi sähläämiseen.
Sähläämisestä ei kauaksi pääty kun tuli aika laittaa suitset päähän. Yleensä Jay otti ne mukavasti ja kiltisti suuhunsa mutta nyt se piti jo valmiiksi päätään kahdessa metrissä enkä meinannut yltää ottaa edes kiinni siitä. Sain sen laskemaan päätään ja laitoin kuolaimia suuhun. Ne se otti kiltisti mutta kun yritin laittaa hihnaa korvien taakse Jay rupesi heittämään päätään ylös alas. Toivotontahan se oli. Kello oli 15.40 kun tulin Jayta taluttaen kentän reunalle.

"Sieltähän sitä tulla köpsytellään" Mirsa katsoi huvittuneesti meitä myöhästelijöitä nojaten rennosti kentän aitaan. "Se oli vähän...villillä tuulella." Naurahdin ja talutin Jayn Mirsan luokse. Sitten Mirsa otti sen ja meni ratsaille. "Kyllähän sää tän tosi kauniiksi oot laittanut...mutta ensi kerralla sitten ajoissa!" Mirsa sanoi minulle huvittuneena, kommentti oli varmaankin vitsiksi tarkoitettu.
Katselin hetken Mirsan ja Jayn menoa mutta siirryin sitten lämpimämpään talliin. Ajankuluksi puhdistin karsinan ja harjasin harjat. Samalla tuli siistittyä äskeisessä sähellyksessä sotkuisaksi mennyttä varustelaatikkoa.

Kun Mirsa ja Jay lopettivat otin oripojan vielä pois, harjasin ja taputin sitä - treeni oli kuullemma mennyt hyvin, niinkuin aina.

30. tammikuuta 2012 Sannan hoitotarina
Talli oli tyhjä kun saavuin, milloin siellä nyt vilinää olisi ollut. Ilma oli lämmennyt mukavasti mutta lunta löytyi vielä metrimitalla. Tepastelin tallille suoraan koulusta, olin änkenyt laukkuuni ratsastusvaatteeni ja ajattelin mennä Jayllä tänään maastoon. Katsahdin tottuneesti karsinaan ja ori oli tarhassa, se oli hyvä sillä nyt ehdin putsata karsinan heti ensimmäiseksi. Kun olin sen saanut tehtyä huomasin lattian olevan tosi likainen. Hevoset olivat heitelleet murkinoitaan karsinasta ulos ja puruja tuli ulos karsinoiden ovista. Päivittelin asiaa mielessäni ja löysin varustehuoneen nurkasta pölyttyneen harjan. "Katos katos, eikö tälle ole löytynyt käyttöä." Hymähdin ja rupesin sukimaan törkyistä betonilattiaa. Mirsa tuli ulos Natsin luota pureskeltuna ja naurahdin näylle. "Kylläpäs se tykkää susta...", jatkoin yhä nauraen kun Mirsa tuli luokseni, "...puruleluna". Mirsa katsahti hailakkaa takkiaan joka oli käsien kohdalta rikki purtu. Sitten hän vastasi "Kuule toi tossa on tosi vanha jälki, senkin ilveilijä jatka nyt sitä harjailuas". Naurahdin pienesti ja jatkoin huvittuneena harjaamista. Kun käytävä oli puhdas mietin mitä seuraavaksi tekisin. Rapsutin jokaista hevosta, en tosin koskenut Natsiin, se näytti olevan ärtsymmällä tuulella kuin yleensä. Tahdoin kuitenkin säilyttää sormeni.

Tajusin että Jay oli yhä tarhassa ja lähdin kohti tallin ovea, nappasin hanskani Jayn karsinan edestä lattialta ja avasin oven. Mirsa ehti väliini ja käski minun hakea myös Eskon - palasin siis takaisin talliin ja hain myös Eskon riimunarun. Naurahdin sillä en ikinä olisi keksinyt kutsua hevostani Eskoksi. Komea nimi se kuitenkin on.
Orhit tulivat mukavasti mukaani ja ilman ihmeempiä kaatuilumisia pääsimme talliin. Kun piti saada herrat karsinoihiinsa tuli mutkia matkaan. Esko ei suostunut menemään omaansa ensimmäisenä ja Jay tuskin pysyi paikoillaan hihnan päässä. Turhauduin ja käänsin hevoset ympäri. Vein Jayn ensin sisään omaan karsinaansa ja sitten vasta Eskon.

Kun olin hoitanut Jayn päätin vihdoin lähteä ratsastamaan. En saanut värvättyä ketään mukaan mutta se ei haitannut koska olin oppinut tuntemaan maastot jo oikein hyvin.
Vaihdoin ratsastusvaatteisiini ja ihanan paksuun tummanpunaiseen ratsastustakkiini ja rupesin laittamaan Jaylle varusteita. Koska minulla ei ollut tänään kiire minnekkään, päätin pestä Jayn varusteet ennen kuin lähtisimme. Kun olin pessyt ja rasvannut ne, ne kiilsivät kauneuttaan.

Laitoin komeanmustan orhini kuntoon ja kävelimme ulos lumiselle tallipihalle. Yritin nousta selkään mutta Jay oli eri mieltä. Se rupesi peruuttamaan ja sitten menemään eteenpäin. Jouduin pomppimaan yhdellä jalalla sen mukana ja rupesin nauramaan sillä se näytti varmasti typerältä. Kukaan ei toisaalta ollut näkemässä.
Jay kuitenkin alistui hetkeksi ja pysyi paikallaan, pääsin siis selkään ja lähdimme matkaamaan. Kun talli oli kadonnut taaksemme nostin Jayn raviin. Se hangoitteli hieman mutta lähti sen jälkeen innokkaasti matkaan. Ohitimme monta peltoa jotka olivat monen metrin paksuisen lumikerroksen alla ja linnut lauloivat puissa. Leveällä hiekkatiellä nostin Jayn laukkaan ja laukkasimme hyvän tovin oikein innolla. Kun näin edessämme ihmisiä pidätin oria mutta Jay ei suostunut kuuntelemaan vaan pysyi kovassa vauhdissa. Vastaamme tuli lenkkeilijä lastenvaunujen kanssa. Jay pelästyi vaunuja ja korahti sivulle, ojaan. Yllättävän käänteen takia kaaduin alas suoraan paksuun lumikinokseen. Lenkkeilijä huomasi tapahtuneen ja tuli nostamaan minut lumesta. Olin tippunut ojaan jossa oli yli puoli metriä lunta, olin uponnut sinne jalkojani myöten. "Sattuiko sinuun?" Lenkkeilijä oli hädissään. Pudistin päätäni ja pyristelin pois ojasta. Nousin takaisin Jayn selkään, se ei ollut jatkanut matkaansa vaan tuuppi minua kun menin selkään lenkkeilijän pidellessä säpsyä oriani. Hän jatkoi matkaansa ja niin teimme me - hieman hitaammalla vaihteella vain.

Saavuimme suunnilleen tunnin jälkeen takaisin tallin pihaan ja laskeuduin selästä. Talliin oli saapunut väkeä ja tervehdin heitä lumisen märkänä. He kyselivät mitä minulle oli käynyt ja minä nauraen vastasin. "Kellekkään ei käynyt mitenkään mutta ensi kerralla en anna orin käydä ihan niin kuumana." Naureskelin muutamalle hoitajalle jotka olivat hoitohevostensa luona.
Hoidin Jayn loppuun, pussasin sitä tummalle turvalle ja taputin sitä kaulalle, sitten astelin ulos puhtaalta tallikäytävältä lumiseen maahan. Jotta tämä kertomus ei olisi niin sadunomainen kuin se voisi olla, kävi niin että kaaduin heti kun astuin ulos tallista. Oven edessä oli ihanan jäinen kohta johon satuin laittamaan jalkani ja löysin itseni - jälleen kerran lumisena - maasta.

19. tammikuuta 2012 tarinakisat Bravossa, vaativa A
"Älä murehdi. Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää."
Istuin lastaussillalla katselemassa vierestä hoitajan panikointia ja ryntäilyä. Tyttöhän repi pahempaa stressiä kuin minä ekoissa vaativissa luokissa! Pieni (okeiokei, on se vähän pidempi...) apulaiseni pyöri orin ympärillä kasa tavaroita sylissään, parkuen jonkun hukkuneen ja varmaan tallille jääneen jalkatupsusupershowshine-putelin perään, jota ilman kuulemma mistään ei tule mitään. "Älä sä siitä murehi. Anna Jayn murehtia, sillä on isompi pää. Tosi paljon isompi pää", totesin naurahtaen. Hetkeksi hoitaja pysähtyi tuijottamaan suu auki sen näköisenä kuin olisin juuri käskenyt paketoida hevosen lahjapaperiin, mutta kohta se jo leväyttikin sylillisen krääsää lumiseen maahan ja repesi nauruun.

19. tammikuuta 2012 tarinakisat Bravossa, intermediate II
"Poni on lapsuuden unelma - hevonen aikuisuuden aarre."
Joka kerta kun astun radalle Jayn kanssa, tunnen ihan valtavaa ylpeyttä. Niin hieno ori se on, maailman kultaisin ja taitavin. Paras hevonen mitä olen koskaan omistanut ja mitä tulen koskaan omistamaan, olen siitä varma. Radan aikana ylpeyteni lähtee kiitonousuun, ihan sama meneekö se tismalleen kuten pitääkin vai tuleeko jonkun hölmön virheen takia miinuspisteitä. Ei sen väliä, aina muistan olevani suunnattoman onnekas löydettyäni Jayn. Ratsastuskoulun pilkullinen poni oli ollut lapsuuteni unelma, mutta tämä taituri on todellakin aikuisuuden myötä löytynyt aarre.

19. tammikuuta 2012 Sannan hoitotarina
Saapuessani Jay oli tarhassa. Suomeen oli laskeutunut kovanmoinen lumimyrsky ja olin aivan märkä lumesta joka oli paiskautunut päälleni kävellessäni kuoppaisaa ja liukasta tallitietä. Kerran melkein kaaduin lumikasaan, onneksi vältyin sentään siltä.

Ennenkuin hain Jayta tarhastaan päätin siivota sen tavaroita. Tyhjensin varustelootan ja kopsautin kaiken lian ulos lumeen. Puhdistin harjat ja muut tarvikkeet ja järjestelin ne laatikkoon. On mukavampi sotkea siivottu loota kuin sotkea sotkettua.
Kaappasin nyt hieman puhtaamman riimunarun ja lähdin taas tepastelemaan kamalassa lumituiskussa. Ilkeän jäätävänkylmät lumihiutaleet iskeytyivät kasvoilleni kun kävelin vastatuuleen kohti orien tarhaa. Siellä ne nauttivat ja peuhasivat lumessa, märkinä ja energiaa täynnä.

Taluttaessani suurta mustaa oriani tallia kohti se rupesi poukkoilemaan, selvästikin sitä ei oltu vielä ratsastettu tänään. Jayn pää oli pilvissä ja sen märät jalat pyrkivät kokoajan ravaamaan eteenpäin. Todella hankalaa pidätellä itseään suurempaa oria kun se vain tahtoisi lähteä. Olimme juuri päässeet tallin oville kun Jay rupesi poukkoilemaan päätään ylös alas harja heiluen. Minä avuttomana yritin pysyä mukana liikkeessä ja samalla vetää oria sisälle kuivaan talliin. Hieman hankalaa se oli mutta lopulta olimme molemmat sisätiloissa pois märästä lumisateesta.
Laitoin Jayn kiinni kaltereista käytävään jossa se jatkoi heilumista ja steppaamista. Kaikesta siitä tuli kamala melu ja jouduin ärhentelemään sille monta kertaa, ori kun ei ottanut oppiakseen että pitäisi melutason hieman pienempänä. Kuivasin orin märän karvan hikiviilalla ja harjasin sen. Selvitin myös orin harjan ja hännän jotka olivat yllättävän takkuiset villin tarhailun jälkeen. Vaikka tarhailu oli ollut villiä orhini oli jälleen aivan naarmuton.

Kun olin saanut hoitamispuolen valmiiksi menin orin pään sivulle ja katsoin sitä hetken ja vaivuin ajatuksiini. Silitin sen turpaa ja mietin pitäisikö ratsastaa sillä tänään. Ulkona oli hirveä sää, vaikka en ollutkaan hermoheikko sateelle ja kylmyydelle piti myöntää että sää ulkona oli kamalin mahdollinen, ainakin ratsastamiselle. Lunta oli tullut puolisen metriä ja ratsastaminen paksussa lumessa rasittaa hevosta suuresti.
Päätin olla menemättä mutta vein Jayn kävelylenkille. Koska hoitajamaasto oli peruutettu en tuntenut tämän paikan maastoreittejä ollenkaan - pyysin Mirsan mukaani. Se kuullemma sopi täydellisesti sillä tämä oli juuri menossa ratsastamaan Symppiksellä.

Lunta tuli yhä sankasti ja kaivauduin takkini sisälle kävellessäni säpsyn Jayn vierellä. "Hyi kauhea kun on kylmä..." mutisin itsekseni. Toisella puolellani oli Mirsa joka oli selvästi yhtä inhoissaan lumen takia. Molemmat hevoset olivat täysin erilaisessa mielentilassa, ne steppailivat ja yrittivät ryöstää eteenpäin, mitä kovempaa vauhtia mentäisi, sen parempi.
Pakkanen selvästi teki tehtävänsä sillä ei aikaakaan kun jouduin havahtumaan ajatuksistani - Jay oli ruvennut tekemään omiaan. Se oli ruvennut pyörimään ympyrää ja minä roikuin mukana, taisi se tehdä pari pikkupukkiakin. Lopulta en vain pystynyt pysymään mukana vaan rämähdin lumiseen maahan ja Jay lähti pukitellen laukkaamaan toiseen suuntaan. Se oli selvästi innoissaan päästessään vapaaksi ja koki vauhdin hurmaa jota emme sille sallineet.

"Jaaayyy!" Lähdin juoksemaan Jayn perään kompastellen ja kuulin kun Mirsa kirosi takanani, hän oli lähtenyt ravaamaan perässämme. Jay onneksi pysähtyi muutaman metrin päähän ja yritin houkutella sitä luokseni, kävelin muutaman askeleen mutta ori ponnahti muutaman askeleen kauemmas. Aloin jo ajatella että tämä on toivotonta mutta keksin suunnitelman huijata oria. Lähdin surkeana kävelemään poispäin Jaysta ja se jäi hetkeksi katsomaan ihmetellen perääni. Hetken se katseli mutta kuulin kuitenkin sen askeleet, Jay oli lähtenyt tulemaan perässäni. Hymyilin kävellessäni ihmettelevää Mirsaa kohti ja kun tunsin Jayn hengityksen selässäni käännyin nopeasti ja nappasin orin riimusta kiinni. Tällä kertaa ote piti ja Mirsakin antoi hyväksyvän katseen. "Vai noin teillä päin otetaan heppa kiinni, hyvin teit." Naurahdin ja jatkoimme matkaa.
Kävelimme hetken ja sitten tiemme erosivat, Mirsa opasti minulle tien takaisin tallipihaan ja lähti itse Symppiksen kanssa toiseen suuntaan. Annoin hyvästit ja lähdin kävelemään kohti tallia. Loppumatkan Jay oli todella kiltisti eikä edes yrittänyt ryöstää.

Kun tulimme talliin puhdistin Jayn lumesta ja siivosin karsinan kalterit ja kupit. Jay ei ollut saanut minkäänlaisia vammoja tai ruhjeita poukkoilusta ja oli ihan yhtä pirteänä karsinassa sen jälkeenkin.

14. tammikuuta 2012 Sannan hoitotarina
Raporttimieleinen kertomus päivästä jolloin nousin suuren mustan ratsuni selkään...
Saavuin tallille iltapäivällä ja päätin että tänään nousisin Jayn selkään. Ilmoitin Mirsalle ja hän lupasi tulla valvomaan menoamme. Kenttä oli luminen muttei onneksi ollenkaan jäinen. Kaikki sujui tunnin aikana täydellisesti, aluksi Jay hidasteli ja teki pari pukkia mutta ajan kuluessa se alkoi toimia ja tunnin lopussa se kulki kauniisti allani. Olin ihastunut orhini taitoihin ja päätin että tämä kerta selässä ei jäisi viimeiseksi.

Ratsastuksen jälkeen harjasin ja puhdistin Jayn perusteellisesti ja tarkistin sen jalat. Hieman sen jälkeen jouduin jo lähtemään sukulaisille ja hyvästelin hevoset ja Mirsan.

5. tammikuuta 2012 Sannan hoitotarina
Eilen nukahdin Jayn kuva mielessäni. Näin unta kuinka se laukkasi usvaisella niityllä kohti minua ja sen kaunis harja liehui pienessä tuulenvireessä. Ihastelin sen kaunista yönmustaa karvaa joka kiilteli liikkeen mukana ja kauniita kimaltelevia silmiä. Silmät ovat sielun peili - Jaylla ne huokuivat lämpöä ja ystävällisyyttä.

Halusin heti seuraavana päivänä tallille, koulu alkaisi vasta ensi viikolla joten tulin tallille jo keskipäivällä. Astelin sisään talliin ja ovi narahti niinkuin eilenkin, jo yllättävän tuttavallisesti hain Jayn tavarat paikaltaan ja avasin karsinan oven. Olin niin ajatuksissani etten edes huomannut sitä ettei ori ollut karsinassaan.
Mirsa hääräili isossa ja maalitahraisessa verkkariasussaan ympäri tallia ja huomasi minut vasta minuuttien kuluttua. "No moi Sanna!" Hän selvästikin huomasi kyselevän katseeni ja jatkoi: "Jay löytyy tarhasta, hae se jos haluat mutta katokkin ettet päästä muita herroja kirmailemaan pihalle" Nyökkäsin vaisusti ja kaappasin käteeni Jayn riimunarun. Kävelin tarhalle ja näin joukon oreja - ja Raipen - kirmaamassa ympäri tarhaa. Kaikki kuitenkin pysähtyivät kun tulin tarhan aidalle katselemaan. Jay ravasi hitain ja isoin askelin lähemmäs minua. Avasin hitaasti tarhan oven ja sujahdin sisään, suljin sen perässäni peläten että muut todellakin lähtisivät laukkailemaan vapauden huumasta muiden maille.
Kutsuin Jayta ja se katsoi minua hieman epäluuloisesti. Se käveli muutaman askeleen eteenpäin mutta kuin salaisesta sopimuksesta muiden hevosten kanssa, se rupesi laukkaamaan toiseen suuntaan ja minä jäin ilman hevosta. Se pukitteli innosta ja heivaili päätään innoissaan. Pieni ärsytyksen tunne heräsi minuun ja käskin Jayta uudestaan. Se hidasti vauhtia ja tuli suoraan eteeni. Se heitteli päätään mutta onnistuin kliksauttamaan riimunarun solkeen kiinni ja Jay katseli minua petettynä - olin huijannut sitä ja olin todella onnellinen.

Muut hevoset jäivät katsomaan peräämme ja vein Jayn karsinaansa. Harjasin sen ja aikaisemman takia se ei jaksanut kärttyillä. Hieman se viskoi häntäänsä ja takajalkojaan mutten jaksanut välittää - olin voittanut sen aikaisemmin. Jay ei ollut mutainen sillä maata peitti yhä lumikerros. Se oli vain hieman märkä ja innosta puhkuen se heilui karsinassa eteen ja taakse niin että harjaaminen, kavioiden otosta puhumattakaan, oli lähes mahdotonta. Olin harjaamassa sen päätä ja se rupesi nyökyttelemään päätään vimmatusti. Naurahdin hupsulle orille "Ootpas sä pöhkö" Mirsa katseli puuhasteluamme huvittunein ilmein Even karsinasta jossa hän rapsutteli Jayn kaunista jälkeläistä.
Tarkistin myös orin jalat sillä meno tarhassa näytti hurjalta. Märän karvan alta oli helppo etsiä naarmuja ja haavoja mutta niitä ei löytynyt. Muutama leikkitappelun jälki oli lautasilla mutta ne olivat niin pieniä etten edes sanonut niistä Mirsalle.

Kun olin viimein valmis, taputin oria hieman kovaäänisesti kaulalle ja rapsutin sitä turvasta ottaessani riimua pois kaulalta, ori hamusi sormiani kuin porkkanoita. "Oot sie kuitenkin aika söpö" Suljin karsinan oven orin huomionhaluisista tuuppimisista huolimatta ja tyhjensin, pesin ja järjestelin Jayn hoitopakin. Sen pohjalla oli inhottavaa sotkua ja se näytti paremmaltakin puhtaana.
Sen jälkeen siirryin Jayn varusteisiin. Ne eivät olleet yhtään huonot vaan oikeastaan todella laadukkaat. Päätin pestä ne kuitenkin. Otin esiin satulasaippuan ja rasvan ja pari sientä. Hinkkasin niin satulasta kuin suitsistakin jokaisen mitättömimmän lianpalasen ja ne hohtivat puhtautta pesun ja rasvauksen jälkeen. Olin tyytyväinen. Pesin vielä jalustimet ja suitsien molemmat kuolaimet, sitten kaikki oli täydellistä.
No, ei tietenkään ollut, tajusin että Jaylla oli myös pintelit ja loimia. Loimia en itse ruvennut puunaamaan vaan heitin ne pyykkitelineelle, pintelit harjasin ja käärin hienoksi, sitten äkkäsin satulavyön. Puhdistin sen Jayn talvikarvoista ja laitoin hienosti satulan päälle. Ennen kuin huomasinkaan puolitoista tuntia oli kulunut ja huomasin Mirsan nojaamassa seinään. (stalkr!!!) "Ahkera tyttö..." hän sanoi hiljaa ja käppäili tiehensä. Jäin tuijottamaan perään mutten kauaksi ja kärräsin kaikki varusteet paikoilleen.

Menin pitkän ja nopeasti ohi menneen päivän päätteeksi Jayn karsinaan ja ori tuli korvat hörössä ovelle. Se hörähti niinkuin eilenkin ja suuni kaartui hymylle. Rapsutin sitä kaulasta ja komea musta ori laski kaulansa kaarelle. Odotan sitä päivää kun saan nousta Jayn selkään ja ratsastaa sillä. Ori laski päänsä hartialleni ja katsoin siihen arvioivasti. Sekin katsoi minuun arvioivasti ja hymähdin sille. En tahtonut liikkua siitä mihinkään vaan onnistuin menemään asentoon jossa silitin orin päätä toisella kädellä ja toisella en tehnyt mitään koska se nojasi siihen lähes koko painollaan. Paino rupesi kuitenkin tuntumaan inhottavasti ja siirsin itseni pois. Kävelin orin vierelle ja katsoin kaltereista ulos. Kuiskasin orille "Ei ihme että karsinassa on tylsää, voi vain haaveilla ulkopuolesta..."

Rapsuttelin oria viimeisen kerran ja läksin kotia kohti.
Ulkona oli alkanut satamaan vettä ja avasin vaaleansinisen sateenvarjoni. Joku ukkeli oli tuomassa Eskoa sisälle ja ihmettelin kovasti kuka hän oli. Tuijotin hassun näköistä miestä hieman liian kauan ja hän tuijotti minua suoraan silmiin kunnes katsoin muualle. Lähdin kummastuneena kävelemään poispäin enkä katsonut taakseni.

4. tammikuuta 2012 Sannan hoitotarina
Satoi lunta, taas, yhä, aina. Lumi oli jo valmiiksi inhottavaa ainetta ja sitten kun ilmat lämpenivät ja sitä tuli suurin määrin räntänä olin jo raivoissani. Nyt teki mieli asua Espanjassa tai Kreikassa, siellä olisi varmasti paljon kivempaa. Englantikin kelpaisi.
Kävelin märkää tallitietä ja saavuin aukiolle jossa Mirsan talli sijaitsi. Olin saanut pestin ihanan friisiläisorin hoitajana - ainakin kuvassa se näytti oikein ihastuttavalta, ken tietää luonteesta. Mirsa oli ainakin sanonut oria kultakimpaleeksi ja hänen sanaansa minä luotinkin. Sana 'ori' oli saanut vanhempani pyörtymään kun heille kerroin. Hommaa eteenpäin auttoi myös suuresti se että kyseessä oli suuri ori, 170 cm korkea. Sain kuitenkin pitkästyttävien keskustelujen myötä luvan ja jo seuraavana päivänä löysin tieni tänne.

Avasin tallin oven, se narahti ikävästi. Astuessani sisään lämpö tulvahti kasvoilleni. Ulkopuolella ollut pitkästyttävän märkä ja inhottava sää kaikkosi ja kaikesta tuli mukavampaa, edes märät kengät ja hiukset eivät enää haitanneet. Joka karsinasta kurkkasi ilmeikäs ja kiinnostunut hevosen katse ja katselin niitä ihastuneena takaisin. Etsin katseellani isoa, mustaa friisiläistä ja löysinkin sen. Ori seisoskeli komeana karsinassaan ja hörähti hieman kun astelin oven eteen. Olin lumoutunut. En jaksanut odottaa Mirsan ilmestymistä vaan avasin oven ja katsahdin orin reaktiota. Se oli hieman ihmeissään että olin vain tupsahtanut sen eteen. "No mooi poika" sanoin hiljaa, varmaankin niin hiljaa että olin ainoa joka kuuli sen. "Olet sie komea..." jatkoin.

Säpsähdin hieman kun Mirsa ilmestyi taakseni, hymyilin hänelle kuitenkin. "Moi! Tämä on vissiin Jay, oon Sanna." Ensivaikutelma Mirsasta oli mielenkiintoinen, ei sellainen mitä näkisin kotilähiöni kadulla mutta mukava kuitenkin. Mirsa pisti käsiini hirmuisan kasan Jayn tavaroita ja esitteli Jayn. "Tämä on mun Jayni. Kohtele sitä kunnolla, toivottavasti teilt onnistuu yhteistyö" Sitten Mirsa olikin kadonnut tallin sopukoihin ja minä jäin taas kahden ison mustan hevosen kanssa.
Astahdin sisälle karsinaan ja yhtäkkiä ori vaikuttikin kaksimetriseltä. Se peruutti pari askelta ja tunki päänsä syliini ja hamuili paitaani. Naurahdin hiljaa ja rapsutin oria. "Ai tämmönen tapaus, senkin halinalle" Mietin hetken mitä tekisin ensi töikseni ja päädyin harjaukseen. Laitoin orin kiinni ja avasin kiiltävänpunaisen pakin. Otin pölyharjan ja rupesin sukimaan oria mutta huomasin ettei se ollut likaista nähnytkään. Sysimusta karva kiilsi kauniina. Heitin harjan takaisin pakkiin ja otin pehmeämmän harjan.

Aluksi ori oli oikein kiltisti mutta ihan muutaman minuutin sisällä sain huomata ettei se ihan vahaa ollut vaan oikea ori. Jay rupesi kuopimaan kauhian kovaa ja minä jouduin läpsimään ja käskemään suurin määrin. Ei se tietenkään siihen jäänyt vaan sitten kun vaihdoin puolta se tallasi isovarpaani päälle. Kiljahdin hiljaa sillä Jaylla on todella suuri kavio ja se suuri kavio tallasi juuri pienen jalkani päälle. Ori katsoi hieman säälivästi mutta kuitenkin huvittuneesti minuun kun käppäsin takaisin harjaamaan. Yritin esittää kovaa orille mutta se ei onnistunut sillä se rupesi repimään aukinaisen takkini reunaa. Siitä syntyikin sitten vetopeli, onneksi voitin, muuten takista ei olisi varmasti mitään jäljellä...

Kun olin saanut harjauksen loppuun puhdistin vielä Jayn massiiviset kaviot. Eikä sekään homma tietenkään selvinnyt ongelmitta. Oripoika nosti kyllä kaikki kaviot oikein hienosti mutta rupesi riuhtomaan niitä kun yritin ottaa pikkuruisia purunpaloja ja heiniä irti. "Lopeta nyt jo, en aio jättää kiviä sun kavioihisi!" Ärähdin Jaylle ja se katsahti minuun ja lopetti. Olin onnellinen että se totteli ja sainkin sen jälkeen kaikki kaviot puhtaiksi.

Mission jälkeen teimme vielä hetken tuttavuutta ja sitten minun pitikin jo rientää kaverin synttäreille. Jälleen kerran ori tunki syliini ja kyhnytti paitani likaiseksi kuolasta. Nostaessaan päätänsä pois se heilautti itsensä kovalla voimalla ylöspäin ja osui tietenkin leukaani. "Auttss, senkin hölmö" Hipaisin leukaani joka jomotti ja en oikein voinut muuta kuin nauraa orin kömmähdykselle. Sitten suljin oven, keräsin kamat pakkiin ja läksin muualle.

11. joulukuuta 2011 tarinakisat Villahaassa, 50cm
Kuvittele, että hyppysuorituksenne olisi eläin. Kuvaile eläintä kuuden (6) sanan lauseella.
Jokin valtava, kömpelö ja karmeasti rääkyvä.

21. lokakuuta 2011 tarinakisat SRY Cup, helppo nopeusluokka
Ensilumi on satanut, mitä ratsusi tuumaa?
Jopa loputtoman tyynelle Jaylle ensilumi merkitsee jotain. Normaalisti maastossa rennosti harppova ori liikkui nyt terävämmin ja valppaammin, odottavaa innostustaan peitellen. Välillä se laski päänsä ja puhalsi kevyttä lunta pilvenä ilmaan, ottaen sitten tohkeissaan päätään ravistellen muutaman raviaskeleen. Jay rakastaa kunnon lumihankia, hengityksen huurupilviä ja pöllyävää irtolunta. Joka talvi se jaksaa mennä pukkilaukkaa ympäri tarhaa ensimmäisten kunnon hankien laskeuduttua, ja joka talvi se meinaa tikahtua onneen ensilumen sataessa maahan.

17. marraskuuta 2011 tarinakisat Simorassa, helppo B
Kuvaile säätä viiden (5) sanan mittaisella lauseella, jonka kaikki sanat alkavat samalla kirjaimella.
Pieni pakkanen pahensi poskien punoitusta.

15. lokakuuta 2011 kouluvalmennus, valmentajana Ama
Jay kulki valmennuksen ajan todella energisesti. Se oli kuulolla, mutta vaati paljon ratsastajaltaan. Sait työskennellä oikein kunnolla, jotta saisit pojan kulkemaan oikein. Aluksi pääsitte verryttelemään kahdeksikkokuviolla ravissa. Jay taipui hyvin molemmissa suunnissa ja sait pidettyä sen kuulolla aika hyvin heti aluksi. Vähän oli ongelmia takajalkojen ja pohkeiden kanssa, mutta ne kehittyivät pikkuhiljaa pois. Alkuverryttelyn jälkeen kahdeksikkokuvioon lisättiin vähän laukkaa. Tarkoituksena olisi siis tehdä suurin osa kuviosta laukassa. Ensin suunnanvaihdon kohdalla oli tarkoitus ravin kautta vaihtaa laukka toiseen. Jay siirtyi hyvin rauhalliseen raviin ja nosti helposti pienellä avulla uuden laukan. Kehotin sinua keskittymään enemmän ulko- ja sisäapuihin sekä istumaan raskaammin satulassa. Parin ravin kerran, vaihto piti tehdä käynnin kautta. Ensin teillä oli pieni ongelma suoraan käyntiin siirtymisessä, mutta kun te molemmat tajusitte asian juonen, se alkoi sujua oikein hyvin. Ennen muihin tehtäviin siirtymistä, pääsitte harjoittelemaan laukanvaihtoa. Annoit hyvin tarvittavat avut ja Jay vaihtoi laukan aika hyvin. Seuraavaksi harjoittelimme ravipohkeenväistöä. Ensimmäisillä kerroilla Jayn takaosa ei tullut kunnolla mukaan ja väistö tapahtui kaulakaarella. Opastin sinua samaan takajalat myös mukaan ja vähän yrittämään enemmän sulkuväistöllä. Pikkuhiljaa väistö alkoi sujua ja käskin sinua kiittämään aina välillä oria. Väistöjen jälkeen menitte vielä sulkua ja avoa molempiin suuntiin. Jay oli jo vetreä poika, joten se sujui jo alusta hyvin. Loppuverkaksi saitte itsenäisesti verrytellä molemmat suunnat ravissa.

6. lokakuuta 2011 kouluvalmennus, valmentajana Tory
Aiheeksi valittiin tällä kertaa erilaiset väistöt Jayn kanssa. Ennen varsinaisia tehtäviä kuitenkin lämmiteltiin ravissa tempoa vaihdellen ja kiemuroita ja koukeroita tehden ympäri kenttää. Pikkuhiljaa rupesi jättiläinen lämpeämään niin haettiin sopiva tempo ravista ja alotettiin tekemällä pohkeenväistöä radan poikki ensin vasemmalle, sitten oikealle - 3 kertaa vaihtaen suuntaa niin, että uralle tultaessa olisi aina eri suunta. Tehtävä onnistui oikein hyvin taitavalta orilta. Niimpä päätin lisätä hiukan haastetta, joten pyydettiin oria pidentämään askelta. Aluksi Jay piti koota vähän paremmin, koska tähän mennessä se oli mennyt vain hyvällä ohjastuntumalla. Kokoamisen jälkeen laitettiin pituudet kohdalleen ja uuteen koitokseen. Haasteena oli pitää tempo ja pituus samana vaikka tehtiin väistöä sekä vaihdettiin väistön suuntaa. Aluksi meinasi se askel hiukan unohtua, mutta muutaman yrityksen jälkeen saatiin sekin onnistumaan. Lopuksi vielä otettiin käyntiä ja käynnissä erilaisia käännöksiä etu- ja takaosan ympäri, jotka myös onnistuivat hyvin.
Mukavaa yhteistyötä ratsulla ja ratsastajalla, jatkakaa samaan malliin niin yllätte vielä korkealle! Täytyy kyllä sanoa, että tällä hevosella on luonne kohdallaan!

14. syyskuuta 2011 kouluvalmennus, valmentajana -Golffis.
"Tämä upeasti liikkuva ja kuuliainen ori oli jo heti veryttelyssä todella upeaa katseltavaa. Heti alkukäynneissä se liikkui jo uskomattoman keveästi ja tuntui kuuntelevan höyhnenen keveääkin apuasi. Aloitimme työskentelyn kaikenmaailman kiemuraisilla teillä ja käskin sinun huolehtia oriin kunnollisesta asettamisesta. Jay suoritti nämä kaikki täysin ongelmitta, joten oli aika siirtyä harjoittelemaan tempon säätelyjä, luvassa oli siis koottua käyntiä ja lisättyä ravia. Jayn lisätyn ravin vuoksi oikein leukanu loksahti auki, siis aivan upeaa työtä tältä herralta! Viimeisellä lisätyn ravin pätkällä herra kuitenkin meinasi jo vaihtaa pykälän reippaampaan askellajiin, rauhoittui kuitenkin nopsaan kun annoit pidätteet. Päätin tuon herran yli-innokkuuden vuoksi jättää laukkaamisen tänään pois ja otimme sen sijaan avo- ja sulkutaivutukset työnpäälle, aluksi herra meinasi hieman sotkeutua kavioihinsa mutta kun se taas rauhottui niin taivutukset sujuivat loistavasti. Käskin teidän suorittaa vielä loppuverkat ravissa ja paljon voltteja sekä pääty-ympyröitä. Kaikenkaikkiaan valmennus meni ihan mukavasti ja orikin taipui vallan mahtavasti!"

9. syyskuuta 2011 kouluvalmennus, valmentajana sinttu
Jay vaikutti jo alkuverkoissa valmentajan silmiin hyvin lupsakalta ja rennolta kaverilta. En ollutkaan koskaan ennen työskennellyt friisiläisten kanssa, joten tämä oli itselleni aivan uutta. Alkuverkkojen jälkeen aloimme tekemään käynti - ravi siirtymisiä, joissa ori ei meinannut aluksi olla oikein kuulolla, mutta kun ratsastaja itse otti napakan asenteen peliin niin heti rupesi hevonenkin toimimaan paremmin. Siirtymien jälkeen halusin teettää muutaman pohkeenväistön molempiin suuntiin, jotta saisimme hevosen lavatkin vetreiksi. Ja kyllä täytyy sanoa, että valmentaja ihasteli orin ja ratsastajan yhteistyötä kuola suunpielestä valuen. Välillä orin keskitys herpaantui, mutta ratsastajan pieni muistutut pohkeella kertoi orille, että tässä ollaan tekemässä töitä. Laukassa tuli ratsastaa kahdeksikkoa, jossa keskihalkaisijalla tehtiin aina laukanvaihdot. Jaysta huomasi heti, kuinka se käytti ratsastajan löysäilyä edukseen ja heitti muutamat ilopukit vaihtojen sijasta. Kun ratsastaja sai ryhdistäydyttyä ja otti jälleen napakamman asenteen ratsastukseen, rupesi orikin tekemään töitä halutulla tavalla.

28. elokuuta 2011 kouluvalmennus, valmentajana criselda
Aloitimme laukanvaihdoista. Ori suoritti ne puhtaasi 6 vaihtoa peräkkäin. Piaffe sujui hienosti ja kevyesti. 9 askelta peräkkäin. Passage sujui kauniisti, sillä ori keskittyi mainiosti. Siksakissa ori hieman putosi Taffelilta kuulolta, mutta totteli kuitenkin. Siirtymiset piaffesta passageen menivät upeasti.

30. lokakuuta 2010 tarinakisat Bogyphobiassa, pukuluokka
Kihertelin tyytyväisenä saavutukseen ja sujautin pätkän jonkun nahkaremmistä taskuuni saksien seuraan. Halusin nähdä miten ihmiset osaakaan sen paljonpuhutun improvisoinnin, ja eikös se niin mene halloweenina että karkki tai kepponen.. Enkä kyllä ole kenenkään nähnyt minulle kantavan karkkia, joten pienenä kepposena tein pieniä - hmmm, muutoksia muiden kilpailijoiden asuihin.

Otin valtavista lihaksista rakennetun friisiläiseni käytävälle, harjasin sen kauttaaltaan läpi ja avasin jouhista letit. Otin pari askelta taaksepäin ja ihailin komeita, korneja laineita pienen hetken, ennenkuin hain varustehuoneen kätköistä muovipussin mihin olin varannut omat show-tamineet. Tyytyväisenä vaihdoin jalkaan maastohousut ja nostin kalliit nahkamaiharit esille. Sillä hetkellä teki mieli mennä tivaamaan jokaiselta alueelle uskaltautuneelta elävältä olennolta sitä kuka on oikein kehdannut katkaista MINUN hienoakin hienommista kengistä nauhan?? Murisin itsekseni, laskin pariintuhanteen ja tyydyin vaihtamaan katkaistun nauhan jonka jälkeen sain rakkaat kengät jalkaan. Otin paksun hupparin pois päältä ja laitoin päälle mustan nahkatakin, kunnon matrix-mallia. Vielä koppalakki päähän, nahkahanskat käteen ja olin valmis. Otin nahkasuitset ja juuri putsatun satulan ja menin varustamaan uljasta sotanorsuani, joka saisi kohta leikkiä militarijäsentä. Suitsista puuttui vaivalla itsetehty ketjuotsapanta mikä aiheutti uuden kiukunpuuskan. "Kato nyt tätäkin! Kuka täällä oikein kehtaa kiusata viatonta kisajärjestäjää??" Valitin murheitani orille ja mietin samalla mitä tehdä. Joku hevosenomistajista kävi piipahtamassa tallissa ja pysähtyi hetkeksi ovelle tuijottamaan seisoiko ihan oikea haudasta noussut Hitler keskellä käytävää, tuli lopulta siihen tulokseen että näki harhoja ja painui takaisin ulos. Tulin siihen lopputulokseen että me pärjätään ilman otsistakin, joten otin vaihdoin myös niska- ja leukahihnayhdistelmän yksinkertaiseen niskahihnaan missä ei ollut leukahihnaa. Vedin suitsia muistuttavat nahkapiuhat orin päähän, heitin satulan selkään ja kiristin vyön napakasti. Kiedoin jalkoihin valkoiset pintelit joita ei onneksi oltu käpälöity ja aloinkin olla valmis. Tarkistin vielä satulan jokaisen piuhan ja hihnan ettei käy pian niin että se edellämainittu haudasta noussut Hitler pääsisi putoamaan suomalaiseen rapakkoon..

15. elokuuta 2010 kouluvalmennus, valmentajana Ziki
Näin jälleen tämän komean orin liitelemässä kentällä, ja nyt pystyin huokaisemaan helpotuksesta - tämä oli kouluvalmennus eikä esteitä tarvinnut tuoda tuhottaviksi. Tämä olikin selvästi se orin taitolaji, nimittäin ori kulki komeasti pitkin askelin ja kuunteli ratsastajaa hölskymättä minne sattuu oman päänsä mukaan. Painoi kuitenkin vähän kädelle, mutta siirtämällä painopistettä taemmas ja tekemällä puolipidätteitä kokosi ori itseään paremmin. Laukanvaihdot tuntuivat sujuvan orilta hyvin, ja niin tosiaan ori tekikin laukanvaihtoja joka kolmannessa askeleessa täydellisesti. Joka toisessa askeleessa ei enää sujunut niin hyvin, vaan tasapaino horjahti aina välillä ja askeleet sekosivat. Ratsastajan kokoamalla itsensä ja istumalla tiiviimmin ja tekemällä selkeämpiä apuja alkoi orin laukanvaihdot jälleen sujua. Lopulta ratsukko sai alkaa jäähdytellä.

14. elokuuta 2010 estevalmennus, valmentajana Ziki
Kun tulin kentälle, siellä liikkui liehuvaharjainen ori pitkin ja lennokkain askelin. Piti hetkeksi oikein jäädä tuijottamaan ja ihailemaan tämän friisiläisen kauneutta ja keveyttä, kunnes muistin, että pitäisi valmennusta mennä pitämään. Kerroin myös ratsastajalle, taffelille, että ori liikkuu todella hienosti, ja sain kuulla tämän olevan koulupainotteinen samalla. Mietin hetken aikaa 1+1, koulupainotteinen hevonen estevalmennuksessa, mutta totesin ratsukon vain haluavan harjoitusta ja näin poispäin. Kun sitten hyppääminen aloitettiin, sujui se ensin hyvin. Kun korkeus alkoi nousta yli puolen metrin, alkoi niitä ongelmia näkyä. Orin keskittyminen oli aivan tiessään, jalat eivät nousseet ja ori vain juoksi esteen yli. Kuulin orin olevan vähän kammoava erikoisuuksia kohtaan, ja kävin hakemassa muutaman muuri-palikan. Ensin este piti kiertää jalat aidassa kiinni, ettei vain joutuisi lähelle, mutta kun ori raahattiin esteen lähelle katsomaan sitä, uskaltautui tämä niinkin lähelle, että sai lähestyttyä esteelle kieltäytyen kuitenkin. Parilla raipaniskulla ja pohkeilla ori kuitenkin uskaltautui hyppäämään esteen yli, joskin hyppy oli melko uskomaton kun hyppääjä oli tosiaan friisiläinen. Tämän jälkeen ori kuitenkin uskaltautui hypätä suoraan, kunhan piti pohkeet kunnolla kyljissä ja esti oria kääntymästä sivulle. Muutama pukki näkyi myös ja laukkaspurtti pitkillä suorilla, mutta ainakin ori hyppäsi esteet, kuten käskettiin. Lopulta ratsukko sai aloittaa loppuverryttelyt, kun este oli jo 90 cm ja muurinpalaset oli viety pois, ja Jay vieläpä hyppäsi esteen nätisti yli.

6. heinäkuuta 2010 tarinakisat Vinskin ponitallilla, 100cm
"Hevoseni taisi pimahtaa lopullisesti!"
Hengitin syvään sisään ja ulos ja tuijotin tiiviisti alla tarmokkaasti ravaavan orin mustiin korviin ja oikean korvan sivulle kääntyneeseen paksuun, otsaharjasta väännettyyn (lue: kesti 2h saada herra tukkajumalan harja ylipäätään suoraksi, saatika sitten letitettyä.. olisko parturi mitään?) lettiin. Kierroksen jälkeen istuin satulaan ja pienestä painoavusta ihan väärällä radalla oleva kouluratsuni pysähtyi ja nyki päätään vaatien lisää ohjaa. Päästin piuhat kaulalle ja keskityin tuijottamaan verryttelykentällä kiitävään ratsukkoon, samalla kun Jayn koko ruho tärisi kumean hörähdyksen tahdissa, herran viekotellessa jotain ohikävelevää tammaparkaa. "Ja näin saatiin luokan toisiksi viimeinen rata päätäkseen! Nyt pyydämme lähtään taffelin ja RF Jayjacama Greenbayn, jonka jälkeen seuraa 15min tauko ennen seuraavaa luokkaa." Mahassa väänsi kun keräsin ohjat ja hoputin orin raviin ja ohjasin sen maneesin ovesta sisälle. Natsin startti oli ollut vähintäänkin katastrofaalinen, ja saatoin vain kuvitella miljoonat virhepisteet ylitetystä enimmäisajasta kun herra Kouluratsu lähtee tekemään oppikirjasta kopioituja laukanvaihtoja ja lyhennyksiä kesken radan. Hyvä kun hevonen on esteitä vähään aikaan nähnytkään...

Tervehdin tuomaria ja nostin laukan. Käänsin isolle ympyrälle ja poljin reippaasti sisäkylkeä, koittaen saada vähän tempoa lisättyä. Vilkaisin kauhuissani katsomon vallottaneita kuvaajia jotka räiskivät intopinkeinä miljoona kuvaa iloisesti täydellistä keskilaukkaa esittävästä friisiläisestä, jonka pitäisi suoriutua puhtaasti metrin radasta. Nielaisin, huokaisin syvään ja suoristin ratsuni. Lähtölinjan yli ja ensimmäiselle esteelle. "YLI!!!!" Kova karjahdus ja kylkiin isketyt kannukset saivat vähän liikettä aikaan ja luimistava, häntää kapinoiden pyöräyttävä ori otti pari pidempää askelta ja hyppäsi okserin puhtaasti. Kärsivällisesti upotin kannusta mustaan kylkeen ja vauhditin menoa, kurvin käydessä sutjakkaasti. Seuraava kohde oli kolmen esteen sarja. Eka este - kolahdus ja kevyt tumpsahdus kertoi puomin pudonneen. Toka este - juuri ja juuri yli, hätäinen lasku. Kolmas este - määrätietoinen kieltäytyminen ja rivakka kääntyminen. Nostin laukan uudelleen, kiersin vesiesteen ja tulin sarjalle uudestaan. Eka este - yli. Toka este - yli. Kolmas este - yli. Taputin orin kaulaa rohkaisevasti ja ohjasin sen seuraavaksi isolle trippelille. Ehdin jo toivoa parasta vauhdin lisääntyessä, mutta herra iskikin jarrut pohjaan viimehetkellä, heittäytyi samaa vauhtia takajaloilleen ja kääntyi sivullepäin, valmiina syöksymään kamalia puomeja karkuun. Ratsastaja jatkoi kirosanoja karjuen matkaansa puomien sekaan kovalla kolinalla, mikä sai tämän kovan luokan kouluratsun hermot napsahtamaan. Kuulin vain kameroiden suljinten nakutuksen kun Jay esitteli komean sarjan valtavia pukkeja ja laukkaspurtteja toimihenkilöiden juostessa ympäri kenttää, koittaen saada ahdisteltua vapaudesta villiintynyttä oria nurkkaan. "Huomio kaikki hevosten omistajat, olkaa valppaina, radalla juoksee irti iso ori.." Kuulutuksen kuultuani huokaisin ja nousin yläs puomien seasta. Vakuuttelin toimihenkiläille olevani kunnossa ja asettauduin Jayn reitille. "JA TASAN ET TULE YLI", karjaisin koko täydellä keuhkollisella ilmaa. Seisoin järkähtämättä aloillani kun ori hidasti epäilevä ilme kasvoillaan ja pysähtyi lopulta metrin päähän ihmettelemään mikä nyt tuli. Homma olisi ok jos kyseessä olisi Natsi, mutta siinä kohtaa kun ikitammeakin varmempi Jayjacama lähtee juoksuttamaan koko toimikuntaa ympäri kenttää ja jättää ratsastajan puomeihin lojumaan, loppuu meikäläiselläkin hermot. Nappasin ohjista kiinni ja tein heti alkuun selväksi että nyt on parempi kävellä hipihiljaa perässä jos meinaa selviytyä liimatehtaalta. Marssin rivakkaa tahtia ulos hallista ja suoraa parkkialueelle, olin melko varma että tällä suorituksella ei ruusukkeita napattaisi - ellei palkinto kuuluisi äänekkäimmälle tai vauhdikkaimmalle radalle.

30. kesäkuuta 2010 tarinakisat Piikevässä, intermediaire II kür
Turinoi tiesi voittoon käyttäen apunasi kertomustasi kilpasuorituksestasi, mutta tee se lempikappaleesi lyriikoiden (suomeksi/englanniksi) tahdissa.
'You're a dreamer, one night at the fair. But still you want it all...' Mielessä pyöri tiiviin itsepintaisesti Dion mitä mahtavin kappale, kun tein viimehetken lämmityksiä ja taivutuksia ennen radalle astumista. Ilmeisesti joku paikalla olevista toimihenkilöistä osaa lukea ajatuksia, nimittäin juuri silloin kun meikän ajatukset laukkasivat jossain ihan muualla kuin tulevassa kouluradassa, kajahti kuuluville ilmoitus "Ja saanko pyytää radalle taffelin ja RF Jayjacama Greenbayn. Musiikki on ratsastajan itsensä kokoamaa, anna merkki kun olet valmis aloittamaan." Ohjasin mustan orin kentälle ja kiersin radan kertaalleen ulkokautta syvään hengitellen. Lyhyen sivun päädyssä nostin kättä ja nyökkäsin merkiksi play-nappulan painamiseen, kokosin ohjat ja aloitin radan rauhallisella, rytmikkäällä ravilla samaan aikaan kun kajareista kajahti ilmaan Sacred Heartsin hento alkusoitto joka muuttui nopeasti raskaammaksi, jolloin myös raviin tuli lisää tempoa ja voimaa. Whenever we dream, that's when we fly. So here is a dream, for just you and I... Sulavasti biisi vaihtui ennen laulun alkua Hungry For Heaveniin - mitään klassista viulun vingutusta me ei todellakaan kuunneltaisi, ja rakastuin heti suunnitteluvaiheessa adrenaliinivirtaukseen ja voiman tunteeseen mikä tulee kun kuuntelee sitä oikeaa musiikkia ja ratsastaa samalla suurta, vahvaa eläintä samassa rytmissä.

'You're a dancer, but you're dancing on air. Just a matter of time till you fall...' Huomasin taas jääneeni ajattelemaan jotain ihan ylimääräistä, ja keskityin taas rataan ja kuuntelemaan musiikkia. Parin rätätätätätätä-kitararämpytyksen säestämänä vaihtui paljon nopeatempoisempi I Speed At Night soittoon ja hoputin orin laukkaan. Direction, just nowhere near the sun. You've go some stairs to heaven, you may be right... Kertosäkeen soolon alkaessa käännyin kokorataleikkaalle, lisäsin tempoa ja tein keskelle muutaman sulavan peräkkäisen laukanvaihdon, edelleen nopeassa temmossa. Adrenaliinin syöksyessä suonia pitkin ympäri kehoa saatoin vain keskittyä kaikella tahdolla suorassa pysymiseen ja laukan kokoamisen valmisteluun. Biisin lopusta olin ottanut lyhyen pätkän mikä hidastuu ja näinollen sain vaihdettua sulavasti seuraavaan raitaan ja seuraavaan askellajiin. Lyhyellä sivulla keräsin laukasta vauhdit ja pysäytin orin tasajaloin juuri pitkän sivun alkuun. You've seen them walking on the water. You've seen flying through the sky. They were frightening in the darkness, they had rainbows in their eyes... Muutaman sekunin pysähdys ja Egypt the Chains Are Onin rytmikkään jytinän säestyksellä samoilta jalansijoilta lähdin väistättämään kokorataleikkaalle aina puoleen väliin asti, jossa nopea pysähdys, rytmin haku ja piaffea määrätyt 8 askelta. Tahtia ei tarvinnut juuri hakea, vaan askeleet osuivat musiikin kanssa nappiin heti alusta alkaen. Kevyellä pyynnöllä ori jatkoi kootussa ravissa eteenpäin, käännös oikealle ja käyntiin pidätys. Each day you hear the sand as it moves and whispers come and sail on my golden sea. Maybe one day you'll be just like me... and that's free... Kappaleessa on täydellinen hidas, lipuva ja unelmoiva kohta mihin sopii paremmin kuin hyvin pieni käyntipätkä, joten keskityin saamaan uljasta sotanorsua vähän pidentämään kaulaa asiallisemmaksi. Toivoa sopii että tuomareiden silmäluomet painuivat muutaman luokan tuijottelun jälkeen jo alaspäin, ei meinaan puhettakaan että meidän maailmanvaltias nöyrtyisi ja laskisi päätään kun aidan takana kyttäsi vieraita neitokaisia. Kulmassa vaihdettiin raitaa ja samalla artistia Diosta Bonfireen. Taas nostettiin laukkaa, ja tälläkertaa keskellä pitkää sivua tehtiin pieni hidastus ja kun kovaäänisistä kuului Heyo, I'm doing alright. Rolling down the highway at the speed of light. Heyo - gonna give 'em hell - through thunder and lightning tehtiin me Jayn kanssa siisti laukkapiruetti ja jatkettiin taas matkaa. Soolon alkaessa käännyin taas kokorataleikkaalle, askeleen pidennys ja keskellä kenttää vauhdikas laukanvaihto ja vauhdin kiihtyessä jatkettiin toiselle puolelle kenttää.

Rata alkoi lähestyä loppuhuipennusta, ja raita vaihtui Freedom Is My Beliefistä saman esittäjän Bang Down the Dooriin. Out in the shadows, locked out in the cold. I should turn and walk away. My instincts tell me ooh I can feel it, that you want me to stay... Reipasta keskiravia etiäpäin ja pitkällä sivulla selkeä temmon lisäys. Saatoin tuntea tukevan koulupenkin läpi pääkopassa asti kuinka ori heitti etusiaan lennokkaasti korkealle ylös ja pitkälle eteen, samalla puskien voimakkain liikkein takajaloilla itseään rytmikkäästi eteenpäin. Vähän ennen lyhyttä sivua siisti tahdin keräys ja keskeltä lyhyttä sivua käännös keskihalkaisijalle koottua, oikein korkeaa ja isoliikkeistä ravia lähelle tuomaripäätyä, pysähdys tasajaloin ja loppurumpusooloon syvä tervehdys, vapaat ohjat ja hurjat taputukset orin kaulalle. Loppuun löytyi vielä vähän Dioa, Hungry For Heavenin lyriikoiden säestämänä käveltiin pois radalta ja loppumetrien kohdalla musiikki hiljeni ja loppui kokonaan. You're a dancer, but you're dancing on air. Just a matter of time till you fall. You're a dreamer, one night at the fair. But still you want it all. You're in danger, the last of a line. But the vision lasts forever.

Tuomarin kommentti: Osallistuja ei saanut luokkaansa vastustajia, mutta olisi kovassakin kilpailussa varmasti ansainnut ykköspaikkansa.

30. elokuuta 2009 estevalmennus, valmentajana Em.
Jayllä oli tänään paljon virtaa, jo alkuverryttelyssä ori kulki innoissaan ja pariin kertaan yritti lähteä omin päin laukkailemaan, mutta onneksi ratsastaja oli hereillä ja sai pidettyä orin käsissään. Alkuverryttelyn yhteydessä otimme muutamia verkkahyppyjä, jotka Jay ylitti vauhdikaasti ja hyppäsi mieluusti hyvin kaukaa, jäimme työstämään oria hetkeksi aivan pienillä esteillä, jotta saimme ponnistuspaikat osumaan oikein. Lopulta saimme Jayn hyppäämään mieluummin liian läheltä kuin liian kaukaa, olihan nyt kyseessä niin pienet esteet, että hevonen hyppäisi ne kepeästi paikaltaankin. Pikku hiljaa nostimme esteiden korkeutta ja tulimme suhteutetun linjan, sarjan, kaarevan suhteuteun sekä vesi-muuri kaarevan linjan. Tulimme rataa ensin osissa ja se onnistui ratsukolta hyvin, askeleet sopivat väliin hyvin vaikka Jay lähestyikin esteitä hieman hätäisesti. Lopputunnista tultiin rata, korkeutena 100cm. Alku osa radasta onnistui hyvin, mutta vauhti kiihtyi koko ajan ja se kostautui sitten vedelle lähestyessä, askel ei sopinut, Jay stoppasi ja ratsastaja lensi selästä. Mitään ei onneksi sattunut ja ratsukko pääsi lähestymään uudestaan vesiestettä. Tällä kertaa ratsastaja oli enemmän varuillaan ja osasi auttaa Jaytä löytämään oikein ponnistuspaikan, hyppy oli suuri, mutta yli pääsivät kuitenkin hyvin, veden jälkeen ratsukko siirtyi muurille, Jay lähestyi hieman epävarmasti, mutta ratsastajan rohkaistua hyppäsi muurin kuitenkin. Pyysin ratsukkoa tulemaan viimeisen linjan uudestaan ja tällä kertaa hypyt tulivat paremmin molemmille esteille. Rata oli kokonaisuutena hyvä. Hyvin kehityskelpoinen ratsukko, Jay hyppää hyvin, mutta se tarvitsee varsinkin hieman erikoisemmilla esteillä ratsastajan rohkaisua.



RF Jayjacama Greenbay on virtuaalihevonen
kaikki sivuston materiaali © taffel, ellei toisin mainita
ulkoasu © femm