the moon is full, another perfect day has began

Halloween, tuo kaikkien friikkien ja mörköjen rakastama aika. Häiriköt käyttivät hyväkseen tilaisuuden houkutella sopivia uhreja saalistusalueelleen, ja muutama lankesikin ovelaan ansaan. 28.10.-1.11.2012 Häiriköiden tiluksilla vaelteli levottomien henkien lisäksi hiukan epävarman oloisia vierailijoita hevosineen, karkausvalmiina liian ikävien yllätysten varalta. Kukaan ei kuitenkaan suorittanut pakoretkeä kesken kaiken huvin, vaan urheat ratsukot majoittuivat annetuissa tiloissa kylmästä huolimatta ja lähtivät nöyrin mielin sekä maastoon että kentälle Mirsan näin käskiessä.

Kiitos komein kaikille osallistuneille! Viikonloppu sujui hienosti, epäonniset kommellukset saatiin selätettyä ja enemmän taidettiin nauraa kuin itkeä. Olen syvästi pahoillani omasta osuudestani - ensinnäkin siitä, että kommentoinnissa kesti melkein puoli vuotta, ja toisekseen siitä miten surkeat kommentit sain lopulta raavittua kasaan. Yritetään ensikerralla paremmin, toivottavasti teitä näkee meidän kentällä tulevaisuudessakin!

every night will be another evil scene - ohjelma alkuperäisten suunnitelmien mukaan

sunnuntai 28.10. - saapuminen
Tallille saavutaan sunnuntain aikana, mielellään kello 15.00 eteenpäin. Hevosille on etukäteen merkitty karsinat tallista ja tallin ovessa on tarhausohjeet, varusteet säilytetään siellä missä sattuu mahtumaan. Heinät, kaurat, kivennäiset, vedet ja aluset saa tarvittaessa tallilta. Omistajan oman valinnan mukaan heppaset joko karsinaan tai tarhaan, kaikki ulkoilevat hevoset tuodaan sisälle ja hoidetaan porukalla iltatalli 21.00.
Osallistuvat ihmiset majoittuvat heinäladossa, missä on etenkin öisin vähän vilpoista, eli varaa kunnolla vaatetta ja lämmin makuupussi mukaan. Heiniä on siistitty kasoihin sen verran, että paikalle on voitu tuoda pari sähköpatteria ilman tulipaloriskiä. Paikalle on hankittu myös työmaalamppu hoitamaan valaistuksen virkaa, omat taskulamput suotavat. Ruokailut tapahtuu päärakennuksessa, myös suihku, sauna, sisävessa ja muut viihdykkeet löytyy sieltä.

Kun kaikki on paikalla, käydään vähän läpi viikonlopun ohjelmaa, tutustutaan toisiin ja iltatallin jälkeen mennään kentälle pelaamaan pari erää futista jättipallolla. Voittajajoukkue saa seuraavan päivän myöhäisemmän valmennusryhmän, ja häviäjäjoukkue hoitaa aamutallin (sisältäen Natsin ja Sikkiksen ulos hoitamisen). Futiksen jälkeen sisälle kuivattelemaan, syömään, halukkaat suihkuun ja viimeistään kahdeltatoista tutimaan.

maanantai 29.10. - day 1
Edellisillan häviäjäjoukkue hoitaa aamutallin, herätys kello 7.30, kaikkien hevosten on oltava ruokittuna ja tarhassa 8.15. Aamutalliin kuuluu ruokinta, tarvittaessa loimitus + suojat/pintelit, tarhaus, tallin yleinen siistiminen ja päiväruokien laitto valmiiksi. Voittajajoukkueen tulee olla ylhäällä viimeistään kello 9.30, jolloin jokainen raahautuu aamupalalle ja kuulemaan päivän ohjelman.

Ryhmä 1 (häviäjäjoukkue, todellisuudessa ryhmät arvotaan, tulkitaan aikaisin tulleiden tuotosten tai osallistujien toiveiden perusteella) on kentällä verryttelemässä viimeistään kello 10.30. Ryhmä kakkosen (voittajajoukkue) vuoro on n. kello 11.45. Ensimmäinen valmennustunti on lähinnä venyttelyä, perustehtävien läpikäyntiä ja ratsukoiden tason selvittelyä. Keskitytään ratsastajan vaikutukseen, virheasentoihin ja tarvittaessa hevosten inhokkitehtäviin. Hevosten päiväruuat kello 13.00 tarhoihin (tarvittaessa hevoset kiinnisidottuina), samaan syssyyn hoidetaan porukalla karsinoiden siivous ja iltaruuat kuntoon. Kun hevoset ja talli reilassa, käydään sisällä syömässä ja tämän jälkeen on pari tuntia vapaata.

Kello 18.15 haalitaan porukka kasaan, ja kello 19.00 kaikkien on oltava lähtövalmiina maastoon. Mirsa johtaa letkaa Nerolla. Käydään maastossa rauhallinen n. 1,5h lenkki käynnissä ja ravissa, mukaan voi halutessaan ottaa otsalampun. Mennään vähän läpi tulevan yömaaston reittejä, jotta eivät ole hevosille sitten ihan uppo-oudot. Takaisin tallilla ollaan ennen yhdeksää, jolloin hoidetaan hevoset pois ja suoritetaan iltatalli. Tallinteon jälkeen sisälle syömään, halukkaat pääsee saunaan ja tarjolla myös lautapelejä, karaokea ymsyms tosihauskaa viihdykettä. Latoon häätö tapahtuu viimeistään kello 1.00.

tiistai 30.10. - day 2
Kaikilla herätys 7.30, aamutalli tehtynä 8.30 mennessä. Aamupalalle, jonka jälkeen rakennetaan kentälle pieni esterata ja pohditaan yhdessä vähän tulevan estetunnin sisältöä. Ryhmä ykkösen tunti 10-11.00, ryhmä kakkosen tunti 11-12.00. Tunnin aiheena tiukat mutta hallitut reitit, erikoisesteet ja hyppytekniikan hiominen helpoilla, varmoilla korkeuksilla. Tuntien jälkeen raivataan ja siivotaan kenttä, 13.00 aikoihin hoidetaan päivätalli (ei karsinoiden siivousta) ja oma ruokailu jonka jälkeen taas vapaata pyörimisaikaa.

Toiminta jatkuu 17.30 yhteisen leikkitunnin muodossa tyhjällä laitumella, kaikki mahdolliset ilman satulaa. Tunnilla mennään hippaa, peiliä, värikuningasta ja pari toiveleikkiä. Kaikki pudonneet siivoavat tunnin jälkeen karsinat ja tallin, selässä pysyneet saavat halutessaan kokeilla ratsastaa Jaylla kentällä pelkällä riimulla. Välissä saa käydä syömässä jotain pientä, 21.00 hoidetaan iltatalli ja iltapala. Tarjolla jälleen sauna ja leikkejä, latoon häätö viimeistään 1.00.

keskiviikko 31.10. - day 3
Aamutalli kello 7.30-8.30, aamupala ja aamupalan jälkeen parin tunnin maasto, Mirsa johtaa letkaa Velmulla. Kävellään pidempiä pätkiä metsäpoluilla, paluumatka mennään valtaosa pellon reunassa ja hiekkatiellä missä voi ottaa laukkaa. Takaisin tallilla ollaan viimeistään 12.00, päivätalli ja karsinoiden siivous hoidetaan taas 13.00. Ruokailu, parin tunnin tauko ja koulutunnit kello 15.30-16.30 ja 16.30-17.30. Aiheena askelpituuden ja temmon muutokset, vähäeleinen ratsastus ja halukkaat harjoittelevat koko- tai puolipiruettia. Tuntien jälkeen kevyt välipala, käydään putsailemassa varusteita ja irtojuoksutetaan Natsi ja Sikkis. 21.00 iltatalli ja iltapala, kaikki nukkumaan viimeistään 22.30.

Herätys tapahtuu 0.30 päräyttämällä täydellä teholla Kinkun Halloween soimaan. Ratsukot maastovalmiina viimeistään 1.00 mennessä, kaikki mahdolliset ilman satulaa. Mirsa johtaa letkaa Jaylla, nyt jätetään otsalamput kotiin ja mukaan otetaan ainoastaan lyhtyjä. Mennään 1,5h rauhallinen maasto metsässä, parhaan kummitusjutun kertoja saa jättää huomisen aamutallin välistä. Paluumatkalla pienet laukkaspurtit pellolla, pudonneet saavat tarpoa jalkaisin takaisin tallille. Maaston jälkeen hevosille vähän lämmintä puuroa, sauna on valmiina halukkaille. Omaa tahtia nukkumaan. Ladosta on maaston aikana kerätty pois kaikki mahdolliset valonlähteet.

torstai 1.11. - lähtö
Aamutalli kello 7.30-8.30, yön parhaan kummitusjutun kertonut saa jäädä nukkumaan. Tallin jälkeen aamupalalle, ja aamupalan jälkeen mennään kentällä yhteistuntina helppoja estetehtäviä. Nopeimman puhtaan radan selvittänyt saa palkinnoksi suklaarasian. Tunti lopetetaan pellolla pariin toiveleikkiin.

Takaisin tallilla ollaan viimeistään 12.00. Hevoset hoidetaan pois ja aletaan keräillä tavaroita kasaan. 13.00 päivätalli, vierailevien hevosten karsinat tyhjennetään ja siivotaan kuntoon. Tallin jälkeen pari tuntia vapaata aikaa, ladon tulee olla tässä ajassa siivottuna ja tallista ylimääräiset romppeet kerättynä. Samaan aikaan kentällä irtojuoksutellaan tallin varsat Rattori, Eve ja Sikkis, tarjolla on myös sämpylöitä yms evästä nälkäisille.

15.30 syödään, kahvitellaan ja jälkkäriksi tarjolla iso suklaakakku. Lätistään mukavia, jaetaan ajatuksia ja puhutaan vähän kuluneista päivistä. Porukka lähtee omia aikojaan, tallinpiha mielellään tyhjänä 19.00 mennessä.

how do you know they won't do any harm?

Nintsu - Sunny Skip Bunny
28.10, saapuminen
Olen hullu. Todellakin hullu. Miksen kuunnellut sisartani ja luopunut koko tästä hullusta ideasta? Oli jo hullua lähteä halloween-leirille minun asemassani (40-paikkaisen tallin pitäjä, jolla kädet täynnä töitä kotona). Vielä hullumpaa oli lähteä leirille toiselle puolelle maapalloa maahan, jossa oli paraikaa menossa inhottava, sateinen ja kolea vuodenaika nimeltä syksy. Mutta kaiken hulluuden huippu oli lähteä tälle halloween-leirille koleaan suomalaiseen syksyyn oman tallinsa kus*päisimmän otuksen kanssa. Kaiken muun saatoin vielä sulattaa, siis leirin Suomessa, mutta en sitä, että olin päättänyt lähteä matkaan Skippyn kanssa. Miten ihmeessä olin keksinytkin tällaisen idean?!

Kiroilin mielessäni ajaessani jotakin kuoppaista pikkutietä jossakin havupuiden keskellä jumalan selän takana. Alkoi jo pimetä vaikka kello ei ollut kuin viisi illalla. Tai ainakin arvelin kellon olevan täällä sen verran, en ollut aivan varma paljonko Seelannilla ja Suomella oli aikaeroa. Pysähdyin (noin seitsemännentoista kerran) eteen osuneelle bussipysäkille, kaivoin Suomen kartan esiin ja aloin paikantaa itseäni. Lopulta löysin pikkiriikkisen tien, jolla todennäköisesti olin. Enää vaivaiset kuusi kilometriä tätä serpentiinitietä. Taas päästin ilmoille koko äidinkieleni kirosanavaraston (joka ei tosin kuulemma ole yhtä kattava kuin teidän suomalaisten) ja lähdin jatkamaan hidasta etenemistä traileriyhdistelmäni kanssa. Argh, oliko tässä tiessä mitään muuta kuin kuoppia?

Kymmenisen minuuttia myöhemmin pysäytin kovaäänisen ajoneuvoni (ääntä ei pitänyt auto vaan kopissa oleva hevosenkuvatus) lohduttoman näköiseen pihaan: pieni talli, kuraa, vettä, sadetta, kuraa, kuraa, kuraa. Eikö Suomessa harrasteta pihojen kivettämistä? Voin kuules suositella.

"Juu mast bii Nina from Nuu Seeland?" joku sanoi selkäni takana. Käännähdin nopeasti, loihdin huulilleni hymyn ja tartuin ojennettuun käteen. Varsin epätavalliselta tallinpitäjältä näyttävä taffel avasi trailerin sivuoven ja ilmeisesti aikoi tervehtiä Skippyä. Skippy ei moisesta tuttavallisuudesta kuitenkaan ilahtunut, vaan päätti käyttää hampaitaan. Onneksi tallin omistajatar omasi nopeat refleksit ja hän sai pitää nenänsä. Huvittuneesti taffel naureskeli ja kehui, että minulla oli kiva hevonen. Katsoin tyyppiä silmät lautasen kokoisina. Olivatko kaikki suomalaiset yhtä hulluja?

Meni vartti saada Skippy trailerista ulos. Hienoa, lentokentällä oli mennyt puolituntia elukan lastaamiseen, joten tässähän oli selvää parannusta tapahtunut kun ulostuloon meni vain puolet siitä! Tallin ovella tamma sitten oli sitä mieltä, että sehän ei tuollaiseen pimeään luolaan tule (meillä kotona on ulkokarsinat). Pari leiriläistä työnsi Skippyä takapuolesta ja minä ja taffel vedimme edestä. Olimme sateesta läpimärkiä, kun lopulta tamma sitten loikkasi minut ja taffelin kaataen talliin. Siinä se sitten seisoi ihan tyytyväisen oloisena käytävällä "ihanaa, täällä ei sada!". Kirosin taas puoliääneen ja kiskoin tamman vähemmän hellin ottein sille varattuun karsinaan. Minä en takuulla ota sitä sieltä pihalle ennen kuin huomenna on ihan pakko.

30.10, day 2
"Hmm. Katsotaanpas. Kolme tolppaa, se tekee hmmm. viiskymppiä. Viis puomia ja yks lankku olis siihen sitten toinen mokoma päälle. Kaks muurinlaatikkoa vielä kolme kymppiä ja tosta mörköjohteesta joudut pulittaa vaikka parikymppiä. Eli tää estetunti tuli maksaa sulle sellaset sataviiskyt euroo. Tahdotko laskun?" taffel katsoi minua ja ah-niin-helppoa estetammaani kulmat koholla.

Naama punaisena ja takamus mustelmilla onnistuin mumisemaan "juu, laskulla kiitos".

31.10, 3 day
"AHHH. IT'S HALLOWEEN!" räjähti tajuntaani ja kirkaisten hyppäsin ylös sängystä. Mitä, nytkö ne venäläiset hyökkäävät? Hetken räpyteltyäni unihiekkaisia silmiäni muistin yönmaaston ja kauhu sai vatsani kääntymään ympäri. Ei, ei yömaastoa! Eikö ne venäläiset voisi sittenkin hyökätä?

Puolen tunnin päästä olimme kaikki kuusi tallipihalla. Skippy otti ilon irti epätavallisesta herätyksestä keskellä yötä. Tamma loikki miten sattui ollen milloin etujaloillaan ja milloin takajaloillaan. Epätoivoisesti roikuin ohjissa ja yritin saada elukan asettumaan sen verran, että pääsisin edes selkään. Olin lähtenyt matkaan ilman satulaa. Tipahtaisin kuitenkin, joten säästinpähän vähän työtä ja jätin Skippyn satuloimatta. Nyt aloin kuitenkin epäillä päätöstäni. Satulan kanssa kun voisin pysyä kyydissä ehkä jopa laukkaan saakka. Ilman satulaa en pysyisi luultavasti ensimmäistä sataa metriäkään hevoseni matkassa.

Vastoin kaikkia odotuksiani, olimme vielä Skippyn kanssa yhtenä kappaleena kun matkaa oli kulunut puoli tuntia. Skippyn yrityksen puutteesta selässä pysymiseni ei ainakaan johtunut, sillä tamma ei kävellyt askeltakaan, vaan se tanssahteli hidasta ravia, pukitteli, hypähteli ja säpsähteli. Siis oikeasti, eikö se voinut vain KÄVELLÄ? Jokainen risahdus, tuhahdus tai napsahdus sai Skippyn loikkaamaan puolimetriä ilmaan ja sinkoamaan sitten suuntaan X. Rentouttava maastoretkikö? No ei todellakaan.

En ole kovin hyvä kertomaan kummitusjuttuja. Kerroin kuitenkin vanhan amerikkalaisen tarinan, jossa eräs nuori karjatilallinen osti halvalla huutokaupasta raisuluontoisen mustangoriin. Mies ja ori ottivat mittaa toisistaan, kunnes ori onnistui tallomaan miehen jalkoihinsa ja tappamaan tämän. Miehen isä oli julma mies ja hän päätti kostaa näännyttämällä oriin nälkään. Jossain vaiheessa ori sitten kuoli ja alkoi kummitella seudulla. Muutenkin kehno tarinani oli kaksin verroin kehnompi, kun sen kertoi sirkushevostemppuja yrittävän ratsun selästä. No, itse olin kuitenkin tyytyväinen, etten joutunut kertomaan tarinaa loppuun jalkapatikassa vaan sain istua Skippyn kyydissä koko tarinan ajan. Se meinaan oli aikamoinen saavutus, ottaen huomioon hevosen tarinan aikana suorittamat jumppaliikkeet.

Muiden kummitusjutut olivat karmaisevia. Löytyi kaikenlaista aina haudastaan poistuvista muumioista irrallisiin, verisiin käsiin ja kahleitaan kalisutteleviin kummituksiin. Tarinoiden takia Skippy ei enää ollut ratsukkomme ainoa kaikkea pelkäävä osapuoli, vaan aloin itsekin nähdä ties mitä pimeissä puskissa. Milloin lyhdynvalo loi sudelta näyttävän varjon tuonne, milloin hiljaisen tuulen aiheuttama suhahdus oli selvä merkki nopeasti lähestyvästä hirviöstä. Oma jännittymiseni ei luonnollisestikaan rentouttanut tammaani, vaan se lisäsi loikkiinsa hieman lisää ilmaa maan ja jalkojen väliin.

"Nyt laukataan" taffel karjaisi jonon edestä ja pyyhälsi laukkaan. Ei laukkaa, ei laukkaa, ajattelin ja kiristin otettani ohjista. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata ettei pidätteistäni ollut mitään hyötyä, vaan pian mekin painelimme Skippyn kanssa tukka putkella muiden joukossa pimeällä pellolla. Welsh pisti koko ajan pökköä pesään ja kasvatti vauhtiaan, minä raukkaparka roikuin siististi nypityssä harjassa ja liukkaissa kumiohjissa ja toivoin vain, että tamma tajuaisi hidastaa ennen kuin pelto loppuisi. Skippy ei tainnut juurikaan toiveistani piitata, vaan se tuntui vain kirivän nopeampaan laukkaan. Ilmavirta nostatti kyyneleet silmiini, mutta sain sentään tihrustettua sen verran, että näin taffelin ja muiden hidastaneen raviin pellon toisessa päässä ja järjestäytyvän taas jonoksi. Itsekin kohottauduin istumaan suoremmassa ja jakelin ratsulleni muutaman ronskin pysähtymiskäskyn - tuloksetta. Skippy vain kauhoi vauhdilla menemään ja yhtäkkiä olimmekin jo ohittaneet koko jonon. Voi hitto.

Olin luopunut pidätteiden teosta jo puolisen kilometriä sitten ja siirtynyt vähemmän asiallisten "kisko kädet korviin"-pidätteiden jälkeen ronskiin sahaukseen. Skippy ei kuitenkaan ottanut sitäkään kuuleviin korviinsa (tai teräksestä tehtyyn suuhunsa) vaan eteni edelleen kivaa pikku kiitolaukkaa päämääränään toivottavasti leiripaikkamme talli. Yhtäkkiä Skippy alkoi hidastaa. Se puuskutti kuin höyryjuna (eihän me oltukaan kuin muutama kilometri painettu täysillä) ja siirtyi itsekseen ravin kautta käyntiin. Pysäytin tamman ja aloin katsella ympärilleni. Lyhty oli jäänyt matkasta ties milloin, mutta näin minä silti jotain: Metsää, puita, metsää, puita. Missä helevatassa me oikein olimme?

Talli oli selvästi tuolla päin, olin ajatellut ehkä tunti sitten, mutta harhailimme edelleen jossakin Suomen pohjattomassa korpimetsässä. Jos jotain hyvää asiasta piti etsiä, niin se, että Skippy malttoi kävellä. Se käveli haahuillen, eikä sitä näyttänyt lainkaan haittaavan se, että olimme eksyksissä korvessa keskellä ei-mitään.

Me nääntyisimme nälkään. Sudet söisivät meidät. Uppoaisimme suohon. Paleltuisimme kuoliaiksi ja . yhtäkkiä tupsahdimme pusikosta tallin taakse. Olimme pelastuneet! Olisin voinut pyörtyä helpotuksesta. Kiireesti hoputin Skippyn tallin etupuolelle, loikkasin alas selästä ja kiskoin väsyneen tamman talliin. Muut leiriläiset ja taffel olivat jo paikalla, harjailivat ratsujaan ja naureskelivat.

"Ai te tulittekin jo! Me ajateltiin kohta lähtee ettii teitä!" taffel huomasi meidät.
"Nyt vasta aioitte lähtee meitä ettii? Mehän ollaan oltu eksyksissä tuntikausia!" huudahdin hieman kiukkuisena.
"Tuntikausia? Te erkanitte joukosta hei huikeat kakskymmentä minuuttia sitten!" taffelia nauratti.

Mirsan mielipide: En keksi yhtäkään syytä, miksi Häiriköiden leiri olisi huono ajatus... Vähän karaistusta hienohelmoille, pientä siedätyshoitoa vauhtikalloille ja jokainen minuutti mahtavan hauskaa seuraa! Hyvinhän teillä meni, alun epäilyksistä huolimatta. Skippy oli hauskaa seuraa, pitää joskus ottaa laukkakisa Skippyn ja Natsin kanssa! Pieni omatoiminen maastoihin tutustuminen näytti sekin sujuvan varsin mallikkaasti, voitte sitten ensikerralla pitää meille muille improvisoidun maastoretken offroadina. Erityisesti kolmannen päivän teksti oli hauskaa luettavaa, kaikissa tarinoissa oli kivaa rempseyttä ja sopivaa liioittelua. Mii laiks!

---------------------------------

sabina - Fame's Sapphire
Päivä I (29.10) - alku huono, loppu hyvä
Heti aamusta hipsin tallille katsomaan Saabia, joka tyytyväisenä naukkaili aamuheiniään. Sujautin tammalle porkkanan ja rapsuttelin hetken ennen kuin Karla tuli hoputtamaan tallitöihin jotka olivat meidän ryhmälle napsahtaneet. Tamma tuntui naureskelevan minulle karsinastaan kun kolme naista teki töitä hiki hatussa. Aamupalan jälkeen Saabi tuntui suorastaan vihaavan minua, sillä se tiesi joutuvansa töihin. Valmennustunti meni ihan mukavasti, mitä nyt tamma vähän leikki hermoillani.

Iltasella maastoon valmistautuessamme tallissa kävi kuhina ja fiilis oli katossa. Lähdimme tallilta muutama minuutti myöhässä ja suuntasimme pilkkopimeään metsään, vain otsalamppujen valon valaistessa tietämme. Ilta päättyi hyvin ja hyvissä tunnelmissa, lauloimme ja saunoimme myöhään.

Päivä II (30.10)

Lähtöpäivä (01.11) - omistajan hermoromahdus
Meinasin aamulla saada hermoromahduksen kun menin talliin. Saabi oli onnistunut jotenkin ihmeellisesti yön aikana rikkomaan riimunsa ja poskessa oli pieni verinen vekki. Lääkekaapin sisältö onneksi auttoi ja sain haavan puhdistettua. Otimme estetunnin rennosti, teimme suurimman osan ajasta omia käyntiharjoituksia, sillä en halunnut rasittaa tammaa yhtään liikaa.

Kun lähdön aika koitti, meinasin jo ruveta itkua vääntämään, sillä en ollut muistanut ottaa varariimua matkaan. Onneksi tallilta löytyi, joskin todella huonokuntoinen, mutta toimiva riimu jonka sain ottaa matkaani. Hieman haikein mielin Saabi meni traileriin ja minä nousin auton rattiin. Kiitos viikonlopusta!

Mirsan mielipide: Ei tullut teillä ihan kaikki nallekarkit kotiin, mutta ainakin oli ahkera viikonloppu! Pienistä epäonnisista kommelluksista selvisitte hienosti eikä ponikaan ottanut kovin pahasti itseensä pientä haavaa, ties vaikka oppisi olemaan rikkomatta tavaroitaan. Hienon kuvankin tekaisit!

---------------------------------

Karla - Modern Talking xx
sunnuntai 28.10. - saapuminen
Kello on puoli viisi, kun lopulta löydän oikean tienhaaran ja pääsen kurvaamaan Team Häiriköiden tallipihaan. Maddy on matkustanut koko ajan hiljaa ja rauhallisesti trailerissa, mutta nyt, kun sammutan autoni ja loikkaan ulos, kuulen kuinka se liikehtii suhteellisen levottomasti - kavio käy ohimennen seinässäkin. Ulos sillä ei kuitenkaan ole kiire enää siinä vaiheessa, kun saan rampin alas ja takapuomin auki. Tamma peruuttaa kaikessa rauhassa alas pyynnöstä ja jää sitten tuijottamaan tallia, joka on hyvin erinäköinen kuin kotimme Järviluodossa.

Talutan Maddyn talliin, jossa sille on varattu oikein viihtyisän näköinen karsina. Puran tammalta kuljetussuojat ja vaihdan loimen kevyempään. Se pyörii karsinassa hetken, päästää ilmoille kimeän hirnahduksen ja asettuu sitten hörppäämään vettä ja alkaa jauhaa heiniä. Olen kovin ylpeä pikku hevosestani - hienoa, että sentään Maddyn sopeutumisesta ei tarvitse stressata. Lähden hakemaan oleellisimpia varusteita sisälle talliin ja törmään matkalla muutamaan muuhun leiriläiseen sekä itse Mirsaan. Omat kamppeeni vien ohjeiden mukaan heinälatoon, jossa on jo nyt kieltämättä vähän viileä. Onneksi mukanani on kunnon makuupussi ja läjä villasukkia.

Kun kaikki ovat saapuneet, käymme viikonlopun ohjelman suurpiirteisesti läpi, aloitamme toisiimme tutustumisen ja lähdemme sitten tekemään iltatallia. Kuusihenkinen porukkamme tuntuu hyvältä, ja hevoset ovat toinen toistaan upeampia. Erityisellä innolla tarkastelen Jennan täysiveritammaa. Lihaksikkaaseen ruunikkoon verrattuna oma hevoseni näyttää ruipelolta - Maddyn voima on edelleenkin siellä, missä sitä laukkahevosella tarvittiin, eikä edes pienoinen vauvamaha riitä saamaan hevosestani mukavan pyöreää.

Illalla otamme kentällä pari erää jalkapalloa jumppapallolla. Pelissä on paljon: häviäjäjoukkue joutuu huomenna hoitamaan aamutallin. En ole erityisen aamuvirkku, ja siksipä illan kruunaa joukkueemme voitto. Iltapuuhille käyn intoa täynnä - olen varma, että leiristä tulee mahtava!

tiistai 30.10. - estetunti
Maddy on tavattoman innoissaan tajutessaan, että se pääsee hyppäämään. Minunkin pulssini on vähän tavallista kiivaampi - esteet ovat ehdottomasti meidän molempien ominta alaa. Välillä minun täytyy toppuutella itseäni, muistutella, että allani on nuori ja raaka hevonen, joka on kaiken lisäksi vielä tiineenäkin. Mutta kun! Se tykkää siitä ja sillä on laadukas hyppy! Yksi estetunti ei tee mitään pahaa, mutta silti olen huikannut Mirsalle, että meille ei esteitä ihan tappiin saakka - vaikka minua kuinka huvittaisikin näyttää, mihin kykenemme.

Alkuverryttelyssä Maddyssa on hitusen pitelemistä. Suorilla tamma baanaa tuhatta ja sataa, kaareville urille se taipuu tapansa mukaan hyvin huonosti ja nyppii vähän väliä ohjaa. Mirsa ohjeistaa minua kärsivällisesti, ja pikkuhiljaa hevonen alkaakin kuunnella. Se huomioi paremmin puolipidätteet, pehmenee kyljistään ja keskittyy käsillä olevaan tehtävään. Vauhtiahan Maddylla piisaa, mutta sitä ei onneksi tarvitse kiskoa kädet hellinä.

Kontrolli katoaa kuitenkin heti, kun ohjaan tamman ensimmäiselle verryttelyhypylle. Maddy sinkoaa esteelle täyttä laukkaa, lähtee hyppyyn kaksi metriä liian aikaisin ja lentää yli pitkällä loikalla. Muutaman hypyn jälkeen tamma kuitenkin kaikeksi onneksi asettuu ja alkaa olla oma itsensä. Erikoisesteitä hevonen tuijottaa korvat hörössä, mutta ei epäröi - puristan pohkeeni sen kupeita vasten, ja tamma lentää. Pienehköstä estekorkeudesta huolimatta, tai ehkä juuri sen ansiosta, Maddy tekee tarkkaa työtä, varoo jalkojaan ja kuuntelee ohjeitani. Hyppääminen tuntuu yhteistyöltä parhaimmillaan. Tamma liikkuu höyhenkevyesti, minun käteni venyvät myötäykseen pitkin harjaa eikä koko tunnin kasvoillani kestänyt hymy tunnu hyytyvän sitten millään.

keskiviikko 31.10. - yömaasto
Kello on yksi yöllä ja olo on kuin vähäjärkisellä. Kapea pikkutammani pyörittelee pimeydessä korviaan, peruuttaa risahduksen kuulleessaan tuhatta ja sataa muutaman metrin ja puhisee ohjanmitan päässä kuin paraskin lohikäärme. Minusta tuntuu, että on turvallisempi, jos kiipeän vain selkään enkä odota sitä hetkeä, kun Maddy kiskoo ohjat poikki tai innostuu hyppimään pystyyn. Niin sekaisin en sentään ole, että olisin jättänyt satulan talliin. Jo eilinen leikkitunti oli aikamoista tasapainon ja henkisen kestävyyden testailua - Maddylla ei ole mukava selkä eikä mukava ravi, laukasta nyt puhumattakaan.

Pyöritän tammaani ympyrällä, kunnes kaikki ovat valmiita ja pääsemme matkaan. Maddy rauhoittuu välittömästi liikkeelle päästyään Mirsan upean Jayn perään ja antaa minunkin rentoutua selässä. Kovin pitkään en kuitenkaan saa rauhaisasta kävelystä nauttia, sillä tytöt alkavat vuoron perään kertoa kummitustarinoita. Jutut ovat toinen toistaan hirveämpiä, ja minä tärisen hevoseni selässä. Etenemme tasaisen hidasta vauhtia, ja minä alan nähdä aaveita ja murhaajia joka nurkalla.

Kotimatkalla löydämme itsemme pellolta, joka on kuin tehty laukkakisoille. Mirsan merkistä hevoset ampaisevat matkaan. Maddylla on edelleen tallella liikkeelle lähtemisen jalo taito - sen ensimmäisissä laukka-askelissa on niin paljon voimaa, että jos en roikkuisi harjassa, jäisin kyydistä. Tammalla on selvästi hauskaa sen pinkoessa öisellä pellolla, ja minäkin unohdan hetkeksi pelkäämisen. Tänä yönä ei kuitenkaan paljon nukuta, se on varma!

Mirsan mielipide: Maddy erottuikin joukosta laukkurin terävyytensä kanssa, hieno otus! Teilläkin meni leiri varsin hienosti, tamma oli yölaukoilla ihan haka ja estetunnillakin meno parani ihan hurjasti loppua kohti. Vauvamasun alku ei haitannut tippaakaan ja kummallakin näytti olevan kivaa - jos ei ihan jatkuvasti, niin jokainen ratsastuskerta vähintäänkin päättyi leveään hymyyn ja tyytyväiseen hevoseen. Olette oikein kiva pari! Tekstikin oli mukavaa luettavaa, rentoa ja hyvässä tahdissa etenevää kerrontaa.

---------------------------------

farga - Lady Puppetmaster
28.10
Olihan se melkoinen farssi, saapuminen nimittäin. Ensin faijan überbemari sanoi sopimuksensa irti, ja päädyin köröttelemään paikalle naapurin traktorin kyydissä. Tosi lohduttavaa nähdä taffelin kierivän mudassa naurusta, kun traileria hinaava traktori pamahti pihaan. Lad oli tietenkin potkinut itsensä melkein läpi traikun takaovesta joten laitoin sen vähän jäähdyttelemään Häirikköläisten sekaan. Sinne se jäi harvinaisen rauhallisesti Natsin kanssa, ehkä se koki jonkinsorttista sielunsisaruutta toisenriiviön kanssa? Kun viikonlopun ohjelma käytiin läpi, varsin omaperäisellä tavalla, olihan kyseessä kuitenkin Häirikköen omistajatar - pääsimme purkamaan tavara sinne heinälatoon.Toivottavasti se makuupussi pitää tarpeeksi kylmää, ei nimittäin huvita nukkua pakkasella ladossa.

Iltatalli olikin varsin jännä juttu, Lad kun järjesti varsinaisen show'n, ihan vaan Häirikkölään saapumisen takia. Se pisti oikein kunnolla ranttaliksi ja talloi sekä minun että taffelin varpaat sinisiksi ja potkaisi takapuoleeni varsin hemaisevan mustelman. Ai että kun tykkään siitä elukasta. Ruokkiminen sujui kivuttomasti kunhan sain kaurat tarpeeksi nopeastiarvon leidin turvan eteen.

31.10
Aamutalli - sana jota vihaan. Yli kaiken. Etenkin osaa aamu. Ja yöllä pitäisi herätä taas lähteäkseen maastoon, jee. Ja herätyksenä toimisi vielä harvinaisen huono biisi, mutta ehkä siitäkin selvittäisiin. Lad on samanlainen kuin omistajansakin, aamulla ei ruoka maistu. Heitin siis tamman melko nopsakasti tarhaan ja lähdin maistelemaan Mirsan keitoksia, vähän epäillen tosin. Ihan maistuvaa muonaa se oli, tosin nyt lähdettäisiin vielä maastoon. Muistinkohan mä uusia sen henkivakuutuksen viime vuonna?Lad ei nimittäin oo mitään mukavinta maastoseuraa. Kunhan sinne asti selvittiin, oli ratsastaja lähes hermoraunio. Poni oli päättänyt lintata vielä varpaani kertaalleen, ettei vain päästäisi rauhassa liikkeelle.Jättäisin varmaan suosiolla koulutunnit väliin, ei tällä hevosella mitään koulujuttuja väännettäisi, ellei sitten haluata upeaa sirkusshow'ta jossa ratsastaja lentää lepikkoon. Kun Lad oli kolmannen kerran hypännyt ojaan, olin jo valmis karjumaan naama punaisena tammalle, mutta onnistuin kerrankin hillitsemään itseni. Ja tallille päästyämme heivasin tamman hyvin nopeasti tarhaan, en jaksanut enää yhtään sen temppua.Putsattuani kolme satulaa ja kahdet suitset, lähdettiinkin jo kiireellä juoksuttamaan Natsi ja Sikkis. Natsi omaan natsimaiseen tapaansa innostui rellestämään oikein urakalla, mutta Sikkis käyttäytyi varsin siivosti.

Yömaasto alkoi varsin takkuisesti omalta osaltani, pääsin sängystä ylös vasta varttia vaille yksi ylös sängystä - vartti aikaa kiskoa tammalle suitset päähän... Riittäisikö se. Riitti se, varsin hyvinkin itse asiassa.Maastoilun kommelluksista väsähtänyt Lad ei olisi jaksanut enää lähteä mihinkään - ei ilman satulaa eikä sen kanssa. Kummitusjuttuni muistutti lähinnä Hannu ja Kerttu-satua, ja päätyisin huomenaamullakin aamutalliin, kuten Mirsa totesi.Ja mihinkäs maastoilun laukkapätkä olisikaan Ladin kanssa voinut päättyä ellei komeaan ilmalentoon? Mikäs siinä sitten, talsin puoli kilsaa tallille litimärissä kengissä kiroten hevoseni alimpaan maanrakoon. Elukalle vielä iltakaurat ja sitten nukkumaan...

1.11.
Aamutalli oli jälleen kerran varsin raskas, meinasin päätyä ihmissyöjäponin ruokalistalle. Aamupala oli varsin maittava Mirsan keitoksiksi. Yhteistunnin helppo rata olikin varsinainen farssi, lensin selästä kolmannen kiellon jälkeen,Lad oli sitä mieltä ettei se jaksaisi tehdä yhtään mitään. Kohtapuoleen mentiinkin jo pellolle, ja ruvettiin leikkimään kuka pelkää hurjaa Mirsaa-leikkiä, joka etäisesti muistutti kuka pelkää mustaa miestä-leikkiä... Lopuksi siivosin vielä Ladin karsinan,kaivelin kaikki kamat ja pakkasin ne siistiin pakettiin toivoen että se auto suostuisi tällä kertaa toimimaan. Kun varsat oli irtojuoksuteltu olikin jo aika mättää jäähyväisruoat naamaan ja jutella mukavia muiden leiriläisten kanssa.

Mirsan mielipide: No teillä ei mennyt viikonloppu ihan niin mallikkaasti, mutta sitkeästi rämmitty epäonnen suossa! Lad järjesti hiukan oheisohjelmaa tylsiin hetkiin ja piti omistajansakin liikkeellä, vähän lisää reeniä niin ehkä joskus pysytte reiteillä yhdessä eikä tarvitse yksin tarpoa. Teksti itse oli paikoin vähän sekavaa ja joitain kirjoitusvirheitä osui silmään. Ja isoiso virhe moittia miun biisivalintoja, Kinkku on PARAS!



kaikki sivuston materiaali © taffel, ellei toisin mainita
ulkoasu © femm