Machinegeweer Z4 - aito siniverinen

  VIRALLINEN NIMI Machinegeweer Z4, Eve   ROTU friisiläinen
  SUKUPUOLI tamma   VÄRI musta
  SYNTYNYT, IKÄ 13.06.2010, 3v   SÄKÄKORKEUS kasvaa vielä
  KÄYTTÖ tulevaisuuden häikäisevin koulustara   KILPAILUTASO opiskelutasolla
  KASVATTAJA Zarda   OMISTAJA Team Häiriköt

Eve on meidän prinsessa, nenäänsä nyrpistelevä maailmanvaltias ja vähintäänkin puolijumalatar - tottakai, mitä muutakaan se olisi? Normaalien varsojen heitellessä pukkilaukkaa kuralätäköissä, on Eveltä jo hurja tempaus ottaa vapaaehtoisesti muutama ylväs ravikierros. Tokihan silläkin tulee satunnaisia energiapiikkejä, jolloin sen voi onnekkain yllättää laukkaamassa tai - hui kauhistus - heittämässä pukkia! Toistaiseksi omistaja itse on ainut, jota Eve kehtaa edes hiukan pussata ja turvallaan töytäistä, kunhan kukaan ei ole näkemässä. Pikkuprinsessa vaatii aivan tolkuttoman paljon osoittaakseen edes tämäntasoista hellyyttä, joten lämpöisen vastaanoton suhteen ei kannata elätellä toiveita.

Pidättyväinen Eve ei hurjastelun puutteesta huolimatta ole niitä helpoimpia hoidettavia. Se kyllä seuraa nätisti narun päässä, olettaen siis, että reitillä ei ole yhtäkään kuralätäkköä tai inhottavan liukasta kohtaa. Se myös seisoo nätisti kiinnisidottuna, olettaen, että aurinko ei paista väärästä kulmasta ja lämpötila on juuri oikea. Sen saa myös harjata vaivatta, olettaen, että harjat ovat pehmeimmät mitä kaupasta löytyy, eikä harjaaja hiplaile niillä kuin pakollisen ajan. Ihan mukava tapaus siis, eikö vain? Mikäli hoitaja uskaltaa ottaa kalleimmat silkkihansikkaat käsistään, on tiedossa neitimäistä kiukuttelua ja hyvin kapinallista jalan polkemista. Kunnon prinsessat eivät kuitenkaan alennu loputtomaan jumitukseen ja paikoilleen liimautumiseen, vaan näiden epäkohtien valossa matka saa jatkua, joskin säestettynä hyvin närkästyneillä pärskähdyksillä, eivätkä korvat harkitsekkaan muuta suuntaa kuin takapuolen.

Toistaiseksi kukaan ei ole selvinnyt ilman luimimista ja sivistynyttä kiukuttelua, joten saman tien tuskaan voi lisätä myös enemmän tai vähemmän vakavasti otettavan työskentelyn. Eve liikkuu mieluiten rauhallisilla talutuslenkeillä tai irtona juoksutettuna, mutta kunnon houkuttelun (ja jos houkuttelu ei tehoa, niin pienet käskytkin on paikallaan) myötä se nöyrtyy muihinkin töihin. Ohjasajo ei ole mitään lempipuuhaa, tammasta on hyvin epäilyttävää kun ihminen onkin sen takana pitkien piuhojen päässä, eikä kunnolla sivulla tiukan tarkkailun alaisena. Ratsujutut on vielä aika vieraita, mutta satula pidetään jo nätisti selässä, eikä ratsastajaakaan lennätetä katapulttipukilla pois heti takapuolen koskettaessa penkkiä.

Sukutaulu

  i. RF Jayjacama Greenbay   ii. Rufus Blorgendstarr iii. Goldenloff Heart
iie. Margareth Samantha
  ie. RF Lockride Familler iei. Samphl Britain
iee. Angel For You
  e. Wea Valentine   ei. Wilhelm van Dricken eii. Wiljam van Dricken
eie. Diva Helmiette
  ee. Valentine Love eei. Biter Bom
eee. Dea Wilsso

Kilpailukalenteri

00.00.0000 villit painotuskisat jossain taso, 1/666 !, suoritettu tarinalla
00.00.0000 villit painotuskisat jossain taso, 1/666 !, suoritettu tarinalla
19.02.2012 villit agilitykisat Pitkärannassa, 1/4 !, suoritettu tarinalla

23.10.2010 NJ:n näyttelyt Stal Lycanissa tuomarina Terhi N., irtoSERT ja JS
28.10.2010 NJ:n näyttelyt Wolfdalessa tuomarina Terhi N., irtoSERT ja JS
31.10.2010 NJ:n näyttelyt Presta Racing Centerissa tuomarina Terhi N., irtoSERT ja JS
08.01.2011 match show B Poniesissa tuomarina Hilla, 4/6
10.04.2011 varsatapahtuma Windsorissa tuomarina Sandi, III palk.
12.10.2011 MSY:n match show Micram Raceponiesissa tuomarina RS., PUN
10.11.2011 MSY:n match show Micram Raceponiesissa tuomarina Rinsessa, SIN

Päiväkirja

3. marraskuuta 2013 päiväkirjamerkintä
Evelle oli kova isku palautua rennolta kesälomalta, kun siltä alettiin jo odottaa vähän vaippaikäistä varttuneempaa käytöstä. Vielä ollaan toimittu aika maltillisesti, mutta josko tässä talven aikana päästäisiin jo ratsujutuissakin edistymään muutamaa käyntiaskelta pidempiin harjoituksiin. Liikutukset on suoritettu pääasiassa juoksuttamalla tai maastoillen käsihevosena, mikä onkin sopinut prinsessa Evelle oikein mainiosti.

9. helmikuuta 2012 tarinakisat Pitkärannassa, agility
Varsan kuvailu kolmella sanalla.
Diiva, mustis, muhkeakarvainen

11. helmikuuta 2012 Jinnan hoitotarina
Talsin tallille hytisten kylmästä. Hevoset olivat tavanmukaisesti tarhassa, eikä säälimätön Mirsa ei ollut laittanut niille edes loimia. No, kaipa ne pärjäisivät. Pyyhälsin talliin lämmittelemään. Mirsa pyöri siellä yllään toppatakki, ratsastushousut ja talvilenkkarit.
- Miten sä tarkenet? kysyin hampaat kalisten.
- Hyvinhän miä! Mirsa nauroi heittäen Natsin karsinasta uuden talikollisen lantaa kottikärryihin. Nappasin kohmeisilla sormillani Even riimunnarun koukusta, otin sen loimen ja kipitin kylmästä hytisten tarhalle. Otin tamman kiinni (kerrankin se antoi kiinni ilman tappelua! Kaipa silläkin kylmä...) ja vein sen talliin. Saatuani tamman käytävälle harjasin sen ja laitoin sen hetkeksi karsinaansa.
- Onko teillä kärryjä tai rekeä? kysyin Mirsalta.
- Öööö... jotkut vanhat ravikärryt tuolla varastossa on, varmaan edellisen omistajan peruja, Mirsa nauroi. Puikahdin ulos ja kävin kiskomassa kärryt lumihankeen. I've got a plan, trust me.

Haettuani ja harjattuani Korkin tarhasta puin sille sen ikiomat valjaat. Laitoin sen hetkeksi yhteen siivoamattomaan karsinaan kun valjastin friisutamman ja talutin sen ulos. Kiinnitin sen kärryihin ja sipaisin ohjat vielä kiinni tallin oven vieressä olevaan jykevään koukkuun.
- Odotahan, komensin ja juoksin talliin. Kiinnitin Korkin Even eteen ja kypärän päähäni saatuani käskin entisen suomenhevosravurini liikkeelle. Pyörittelin ohjia ja lähdimme maastoilemaan.

Lunta oli hurja määrä, pitää myöntää. Mutta hevoset kiskoivat aivan innoissaan kärryjä, jopa Eve! Mutta yhtäkkiä Korkki pysähtyi kuin seinään. Maiskuttelin suutani ja käskin ruunaa eteenpäin. Eve veti korvat niskaan ja peruutti päin kärryjä. Kerrankaan se ei säikkynyt tömähdystä. Kuulin rapinaa metsästä ja kiristin ohjia. Maiskutin varmuudeksi suutani, mutta hevoset steppailivat paikallaan päätään heitellen. Valmistauduin pakoryntäykseen.
- No niin, soo, kaikki hyvin, rauhoittelin. Samassa näin pusikossa jotain isoa. Ison kissan. Tupsukorvaisen ilveksen.
- Ei hitto, ärähdin ja maiskutin suutani ja taputin käsiäni. Kissaeläin sähisi puskassa. Paukutin kohmeisia käsiäni yhteen ja maiskuttelin raivokkaasti. Korkki hypähti sivulle ja hirnahti. Löysäsin ohjia ja maiskuttelin yhä.
- Liikettä kopukat, hop! komensin ja otin varmuudeksi mukaan ottamani piiskan käyttöön. Hosuin sillä Korkin ja Even lautasia mutta siitä ei ollut mitään apua. Kellertävä kissa ei tullut lähemmäs, vaan laski päänsä ja kähisi uhkaavasti. Yhtäkkiä Korkki säntäsi täyteen laukkaan Eve kintereillään. Nappasin vaistomaisesti ohjat tiukemmin käsiini ja yritin hiukan jarrutella holtitonta menoa, mutta herra ex-ravurini olikin päättänyt häipyä paikalta. Ja heti. Vasta tallipihalla hevoset jarruttelivat. Riisuin niiltä valjaat sydän tykyttäen ja vein ne tarhaan. Raahasin kärryt takaisin varastoon ja menin kertomaan Mirsalle ilveshavainnostani.

1. helmikkuta 2012 Jinnan hoitotarina
Marssin päättäväisesti kohti Teamin tallia. Äiti oli yrittänyt flunssan jälkeen jäämään vielä kotiin etten menisi tallille taas kipeyttämään itseäni. Piutpaut mokomasta, olin terve ja siinä se. Nilla jolkotti jälleen vierelläni, ja tällä kerralla olin heltynyt ottamaan mukaan jopa Citan.
- Käyttäydytte sitten kunnolla ettekä kiusaa Santtua! Komensin topakasti ja laskin koirat pihassa vapaaksi. Santtu ryntäsi onnesta ymmyrkäisenä tapaamaan tuttua painikaveriaan Nillaa, mutta Cittaa se katseli oudoksuen. Mikä tuo pieni mustavalkoinen mytty oikein oli? Lopulta isommat heltyivät ottamaan Citankin leikkiinsä mukaan. Katsottuani hetken koirien remuamista lumessa, päätin hakea Even sisälle. Tallissa ei tuntunut olevan ketään, kun hipsuttelin kohti narutelinettä. Nappasin Even violetti-vaaleanpunakuvioidun riimunnarun käsiini ja lähdin kohti tarhoja. Matkalla näin Citan roikkuvan Santun kauluskarvoissa, mutta se ei tuntunut urosta haittaavan sen syöksähdellessä villisti puolelta toiselle. Ajattelin lähteä kierrättämään koiria ja Eveliiniä maastossa, ellei Mirsalla olisi mitään sitä vastaan. Oli niin kaunis sääkin.

Mirsalla ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan - jos lupaisin palauttaa niin Even kuin Santunkin ehjänä kotiin. Hän kehotti seurailemaan tallautunutta polkua. Nyökkäsin ja harjasin Even tarmokkain vedoin putipuhtaaksi, ja napsautin sen riimuun vielä varulta toisen narun. Solmin narut yhteen jotta sain kätevän talutuslenkin aikaan. Eipä ainakaan naru lipeäisi maastossa käsistä jos tamma hermostuisi. Maastopolku alkoi aivan tallin takaa, joten talutettuani tamman sinne vislasin Nillan, Santun ja Citan mukaani. Kolme innokasta koiraa syöksyi ohitsemme kohti metsää. Aina välillä joku roikkui jonkun karvoissa, ja Citta sekä Nilla näyttivät nauttivan painiseurasta. Noki, Hani ja Salie olivat niin tylsää leikkiseuraa, kun Noki oli niin riehakas että saattoi herkästi satuttaa leikkiessään, Hani ei leikkinyt ja Salie oli niin pieni.

Talvisessa maastossa kaikui vain Even hengitys, kenkieni ruksahtelu lumella ja kolmen koiran rähinä niiden välillä pudotessa polulta lumihankeen kierimään. Vahdin tietenkin visusti etteivät ne riehaantuisi liikaa ja satuttaisi Santtua. Eve katseli ympärilleen korvat hörössä ja nykäisi välillä päänsä ylös. Vaihtelua kenttäliikunnalle, se tuntui sanovan. Taputin sitä turvalle ja sain kiitokseksi toiseen kämmenselkääni punoittavan näykkäisynjäljen. Santtu, Citta ja Nilla riehuivat puistikossa ja saivat Even aina välillä säpsähtämään syöksyessään aivan likeltä ohi. Maastoreitti tuntui loppuvan liian pian. Mitä siitä että talvinilkkurini olivat täynnä lunta etceteraa, mutta tallille saapuessamme ainakin Santtu oli aivan rätti. Laskin sen talliin lepäilemään ja jätin sähköjänikseni vielä ulos riekkumaan. Hoidettuani Even (ts. harjattuani enimmät lumet ja rapsutettuani lumet kavioista) vein sen vielä takaisin tarhaan. Sitten lähdin Nillan ja Citan kanssa taittamaan kotimatkaa.

24. tammikuuta 2012 Jinna hoitotarina
Pakkastuuli tarttui luihin ja ytimiin, kun rämmin tietä pitkin kohti Teamin pihaa. Olihan se hyvä tarkastaa kaksi kilometriä kotoa käveltyään olikohan ne avaimet nyt mukana...? Ja tietysti ne oli siellä keittiön pöydällä. No points for me, this time. Ruskea pitkäkorvainen rusakko istui kuusen vieressä tuijotellen sieraimet värähdellen vieressäni jolkottavaa belgianpaimenkoiraa. Nilla pysähtyi niille sijoilleen, ja alkoi tuijottaa jänistä. Jännitin jokaisen lihakseni valmiina kiskaisuun. Mutta lopulta Nilla rentoutui ja antoi pitkäkorvan mennä menojaan. Narttu oli ehdoton lempikoirani kaikista viidestä koirastamme. Niin - taloudessamme asuivat pikkuveljeni dalmatialaisuros Noki, äitini kääpiövillakoira Salie, Nilla, toinen koirani bordercollie Citta sekä isäni rakas norjanharmaanhirvikoiran ja suomenajokoiran risteytys Hani. Noki, Salie, Nilla, Citta ja Hani olivat kaikki tottuneet onneksi hevosiin. Mutta Citta oli vielä niin pentu etten viitsinyt tuoda sitä pyörimään tallille. Ajatukseni päätyivät lopulta jälleen Eveen. Tamma odotti varmasti tarhassa pohtien miksei sitä oltu tuotu sisälle. Tafteamin talli tuli jo näkyviin. Pidin Nillan silti varulta remmissä, ettei pieni punaruskea narttuni säntäisi suinpäin Santun kimppuun, leikkisä kun oli. Tallipihalle saapuessamme Santtu huomasi Nillan. Se hyökkäsi haukahdellen pyörimään jalkoihimme. Nilla nosti korvat pystyyn ja läähätti pää kallellaan. Laskin nartun irti vasta kun olin varma että se ei hermostuisi sheltille. Työnsin punaisen luukuvioisen nahkaremmin taskuuni ja lähdin kohti tallia. Tallissa soi joku kamala uliseva metalkappale, jonka lopulta tunnistin Turmion Kätilöiden Käärmeepesäksi. Painoin lapaset korvilleni kun pujahdin rääkyvän stereosetin ohitse koukulle, jossa Even riimunnaru roikkui.

Mirsa lakaisi kaikessa rauhassa käytävää hoilaten kertosäkeen mukana kun pyyhälsin ohi. Kun kiskaisin oven auki, Nilla ja Santtu syöksähtivät hurjasti telmien sisälle.
- Nilla, kunnolla! komensin terävästi kun narttu alkoi tavoitella leikkisästi Santun kurkkua hampaillaan. Sillä oli tapana hiukan riehaantua toisten läsnäollessa. Vislasin terävästi ja molemmat pyörähtivät kuuliaisesti mukaani. Tai no Nilla tuli, ja Santtu seurasi sitä. Sulkiessani tallin oven kuulin kuinka kamala hoilutus vaihtui vielä hirveämpään riipivään musiikkiin, enkä saattanut olla tallin lähellä enää ollenkaan. Nilla seurasi minua varjomaisesti Even tarhalle. Tamma oli onneksi tottunut koiriin. Nillakaan ei arastellut isoa mustaa tammaa, vaan jäi uteliaasti katselemaan portin toiselle puolelle kun pujahdin tamman tarhaan. Mutta Evepä ei halunnut tulla. Se luimisti korviaan, ja peruutti pari askelta. Nilla haukahti paimenkoiramaisen varoittavasti. Se aikoisi näemmä suojella minua jos tamma hermostuisi.
- Top! huusin Nillalle kun se alkoi uhkaavasti murahdellen lähestyä minua. Narttu pysähtyi kuitenkin huolestuneesti tuijottaen.
- Mene leikkimään, hush, komensin ja huitaisin kädelläni tallin taakse, jonne Santtu oli pyyhältänyt. Nilla otti neuvosta vaarin ja pinkaisi shelttiuroksen perään. Samassa huomasin Even luimivan ja kuopivan maata. Arvelin että se oli hermostunut mekastuksestani.

Kaikki tapahtui sekunnissa - tamma teki hurjan ilmaloikan tömäisten minua lavallaan olkapäähän. Lensin komeassa kaaressa lumihankeen. Tamma ravasi hermostuneesti ympäri tarhaa. En tuntenut jyskyttävää kipua, joten tamma ei ollut voinut osua pahasti. Yritin nousta istumaan, nähdäkseni sen kaatuvan polvilleen täydestä ravista ja kierätävän toiselle kyljelleen ikään kuin piehtaroiden. Sain napsautettua riimunnarun sen riimuun ennen kuin se pyrki paniikissa pystyyn.

Talutin Even talliin niin nopeasti kuin suinkin. Musiikki oli tauonnut, kun kiinnitin tamman käytävälle.
- Mirsa! huusin ääni täristen, - Eve kaatui tarhassa, enkä tiedä loukkasiko se itsensä! Heti sanottuani tuon Mirsa pyyhälsi heinähuoneesta. Hän ei ollut vihainen, vaan tunnusteli asiantuntevin ottein tamman jalat. Hän huokaisi helpotuksesta kun tamma ei aristellut jalkojaan. Huomasin kyljessä pienen pintanaarmun joka oli varmaankin tullut kaatumisessa. Mirsa käski laittaa siihen antiseptista voidetta ja pistää tamman sitten karsinaansa.

Silottelin viileää antiseptista voidetta tamman naarmulle. Sitten heitin loimen sen selkään ja kiristin hihnat vatsan alta ja ryntäistä. Talutin tamman karsinaansa ja suukotin sitä taas turvalle.
- Hyvä ettei käynyt pahemmin, kuiskasin Evelle ja suljin karsinan oven.

20. tammikuuta 2012 Jinnan hoitotarina
- EI OO TOTTA! kaverini Eska, oikealta nimeltään Sara-Emilia kiljaisi nähdessään Tafteamin järkyttävässä kunnossa olevan pihatien. Nyökkäsin vaitonaisena ja vilkuilin hänen ilmeitään.
- Jinna hei, et voi todellakaan olla tosissas että se sun tallis sijaitsee tuolla? Eska vauhkosi.
- Oon tosissani, mennään nyt ennen kun on liian myöhä, ei se Mirsakaan mikään totaaliyökukkuja oo, mutisin. Kertasin mielessäni kuvan Kingslandin fleecetakkiin sonnustautuneesta Mirsasta, jonka tumma tukka oli toiselta puolelta vedetty ronskisti siiliksi.
- Ooksä Jinna varma ettei noissa kuopissa asu alligaattoreita tai kaimaaneja tai jotain? Eska kysyi vilkuillen merkitsevästi kuoppaista hiekkatietä.
- Ikävä paljastaa mutta näillä leveyspiireillä ei asu yhtään krokotiilia, ettäs tiedä, tiuskaisin ja käänsin pyöräni eturenkaan kohti tallia. Eska oli ystävällisesti puoli tuntia sitten ilmoittanut tulevansa käymään - ja haluavansa nähdä Even. Eska ei myöskään normaalisti kuulunut kaveripiiriini.
- No hophop, ettei ne alligaattorit pistele sua poskeensa! komensin ja polkaisin pyöräni liikkeelle. Eska ei alkuunkaan tykännyt hevosista. Ihme jos hän ei kääntyisi takaisin nähdessään kuraisen Raipen tai kiukkuisen Natsin. No jaa, liian myöhäistä komentaa häntä painumaan muualle.

Kurvasimme kilpaa lumiseen tallipihaan. Heitin pyöräni pihamäntyä vasten ja odotin Eskan tekevän samoin, mutta ei. Hän astui sievästi alas satulasta ja laittoi pyöränsä nojaamaan siististi jalkaa vasten. Puuskahdin tahtomattani ja kiirehdin talliin. Kaappasin pyristelevän shelttipojan syliini, ja toivoin ettei Eska keksisi valittaa adhd-shelttiuroksesta, joka pyöri koko ajan jaloissa. Samassa Eska tuli silminnähden kauhuissaan sisään.
- Se yks hevonen... se iso musta.. yritti syödä mut! Eska vinkui. Hän ei edes huomannut sylissäni pyristelevää Santtua onneksi.
- Ai Jay vai? Enpä usko, sori vaan, Eska, sanoin purevasti.
- No en minä tiedä, semmonen iso sysimusta kuitenkin! hän pihisi. Laskin Santun lattialle ja hain Even narun naulasta. Kaivoin taskustani porkkanan ja vein lähdin kohti tarhoja. Eska seurasi arasti perässä väistäen Jayn tarhan mahdollisimman kaukaa.
- Relax, ei se sua syö, nuuskii vaan, rauhoittelin Eskaa ojentaessani prinsessalle porkkanan. Napsautin samalla riimunnarun sen riimuun ja avasin portin.
- Huii, Eska säpsähti Even suurta kokoa. Oli vaikeaa pidätellä naurua nähdessäni vaaleahiuksisen ruskeasilmäisen Eskan kauhistuneena. Vajaan sekuntin suunnittelin pyytäväni Eskaa antamaan Natsille namin, mutta lopulta luovuin ajatuksesta, sillä saisin Mirsalta moitteet jos tappaisin kaverini sydänkohtaukseen kun Natsi hyökkäisi häntä kohti.

Saatuani Even kunniakkaasti käytävälle, pyysin Eskaa hakemaan harjat perältä.
- Se violetti pakki jossa lukee Machinegeweer Z4! huusin vielä perään. Eve pörisi ohi kulkevalle Santulle kiukkuisesti. Tönäisin sitä lapaan, ja sain vastaukseksi hampaiden naksautuksen uhkaavan lähellä rannettani.
- Tsot! komensin juuri kun Eska toi hoitopakin minulle. Laskin sen lattialle ja avasin sen hitaasti. Eve hirnahti ja peruutti hiukan Mirsan ilmestyessä näkyviin. Eska liikahti vaistomaisesti puoli metriä sivulle, henkäisten kauhuissaan.
- Ai moi Jinna, kukas toi on? Mirsa kysyi viitaten Eskaan ihan kuin hän ei olisi paikalla.
- Eska, Sara-Emilia, mutisin napatessani sukaparin ja heitin toisen Eskalle.
- Ai että mä harjaisin? Eska vinkaisin. Nyökkäsin ja kävin tarmokkaasti tamman tumman karvapeitteen kimppuun.

Hetken harjattuamme Eska älähti.
- No mitä nyt? äsähdin hampaat ivessä.
- Tää melkein tallo mun varpaille! Eska kivahti. Vilkaisin Even kavioita, ja ne olivat kyllä ihmeen siististi kaukana Eskan jaloista. Huokaisin raskaasti, enkä ehtinyt edes vastata pistävästi, kun kihisevä pihinä sai minut vilkaisemaan seinään päin. Eska oli lättynä Even perspuolen ja seinän välissä.
- Jinna... auta... Eska henkäisi dramaattisesti. Tempaisin Eveä riimusta, ja kyräillen se siirtyi pari milliä vapauttaen Eskan puristuksista. Tyttö haukkoi henkeä hetken. Samalla hetkellä Mirsa kiepahti käytävälle jostain.
- Hellouh, hän huikkasi jälleen napaten Santun syliinsä. Uros murisi leikkisästi nuollen samalla onnesta ymmyrkäisenä naisen kasvoja. Lopulta Mirsa luovutti Santun omille jaloilleen, ja taputti Eveä. Tamma kosti hetkittäisen kiltteytensä näykkäisemällä Mirsaa kädestä. Se sai vastineeksi kiukkuisen älähdyksen.
Hetken kuluttua irrotin Even ja laitoin sen karsinaansa.
- No semmonen se Eve nyt sit on, mutisin Eskalle.
- Aijaa, ihan kiva. Mut Skonssi on viel parempi! Eska kehuskeli.
- Skonssi? kysyin ihmeissäni.
- Sconce von Opedanck, uus heppani! Eska riemuitsi, - brandenburg, hienoa sukua. Vähän eri peli kun toi... Ella? hän kysyi.
- Eve, korjasin kiukkuisesti, - ja mistä lähtien sä oot omistanu hevosen? kysyin tiukasti.
- Tästä päivästä, faija osti sen mulle. Miks sä muuten kuvittelit että oisin tänne raahautunu? Kattoon jotai kämäsiä koinsyömiä koneja? Eska nauroi.
- Eli et tiedä hevosista mitää, mut omistat semmosen? kysyin raivoissani ja epäuskoisena.
- Jebou, Eska sanoi ja juoksi pyörälleen ennen kuin ehdin jatkaa raivoamistani. Suukotin Eveä turvalle.
- Sä oot kuitenkin maailman paras friisu, mutisin, ja tamma näykkäisi nenääni. En jaksanut kiukutella, vaan lähdin maleksimaan pyörälleni ja kotiin.

17. tammikuuta 2012 Jinnan hoitotarina
Olin siistinyt Even hyvin pikaisesti siihen kuntoon että pääsimme lähtemään jälleen pulkkailemaan! Mirsa ja Natsi tsembaloivat kentällä, joten päätin odotella hetken että he pääsisivät pois sieltä. Jotta selvittäisiin ilman henkilövahinkoja. Ehdin laskea mielessäni tuskin kahteenkymmeneen, kun Mirsa pysäytti Natsin ja taputti sitä kaulalle. Sitten hän hyppäsi notkeasti sen selästä ja talutti pois kentältä. Samalla portinavauksella minä ja Eve puikahdimme kentälle. Enää tamma ei vaivautunut säikkymään perässä raahautuvaa pinkkiä pulkkaa. Talutin tamman kentän keskelle ja pysäytin sen.
- Stop, neitiseni, komensin ja otin ohjat käsiini. Istuuduin pulkkaan ja maiskautin suutani. Eve otti haparoivan askelen eteenpäin. Kannustin sitä sanoin ja maiskutuksin.
- Hyvä tyttö, hop, mennään, hieno! huutelin pulkasta. Lopulta Eve lähti tasaiseen käyntiin huomattuaan että saattoi yhä liikkua. Tarkistin että ohjat pysyisivät käsissäni löysinä, ja etten kiskoisi tammaa suusta joka hetki.

Yllätyin kuinka helposti Eve rauhoittui ja tuntui tottuvan pulkkaan. Nyt se veti minua perässään kuin vanha tekijä, eikä tietoakaan potkimisesta tai säntäilemisestä. Maiskautin suutani ja pyysin tamman nostamaan ravin. Vauhdin muutos nykäisi meitä voimakkaasti eteenpäin, ja jouduin vaihtamaan salamannopeasti asentoa että pysyin kyydissä.
- Prrr, Evee, rauhoittelin tammaa joka hermostui äkillisestä liikkeestäni. Ravi töyssytti meitä pitkin kenttää, ja nautiskelin kiltintuntuisen tamman liikkeistä. Pyysin tammaa nostamaan laukan, jolloin se innostui turhankin paljon. Sain hidastella sitä jatkuvasti jotta se ei karkaisi käsistäni. Hetken kuluttua jarruttelin tamman käyntiin ja jäähdyttelin sitä hetken. Sitten vein sen talliin, riisuin valjaat ja vein sen tarhaansa. Minun oli taas lähdettävä sille 'ihanalle' opin tielle.

16. tammikuuta 2012 Jinnan hoitotarina
Tulin aamutuimaan tallille. Mirsa raahautui parasta aikaa ovesta Santtu jaloissaan kieppuen. Pikkusheltti haukahti minulle ja tuli kiehnäämään hetkeksi jalkoihini. Mirsa näytti Kingslandin fleecessään, ruudullisissa ratsastushousuissaan ja pitkävartisissa saappaissaan aivan Kingslandin osastolta karanneelta mallinukelta, kun minä taas jöröjukalta. Ylläni oli nimittäin tummanvihreäviolettiraitainen tuulitakki, verkkarit ja kumisaappaat. Naurahdin peilikuvalleni joka heijastui kuralätäköstä jalkojeni juuressa. Kylmä tuuli riepotti kuluneen takkini hihoja kun pujahdin Mirsan perässä talliin.
- Noh, Santtu! Mirsa komenti pyörivää shelttiä, ja käski sen mennä maahan. Santtu totteli luimistellen naiselle.
- Sä päätit tulla ennen koulua Eveilemään? Mirsa kysyi vilkaisten minua.
- Jebou. Aattelin harjotella pulkan kanssa kun mennään vasta yhekstoista kouluun, ilmoitin hänelle ja kumarruin taputtamaan pikkuisen shelttipallon kylkeä. Mirsa nappasi talikon ja siirtyi käytävältä putsaamaan Jayn karsinaa.
- Sä voisit vaikka antaa Evelle heinät, tehä vähän tallitöitä ja sitte mennä sinne, jooko? Mirsa huikkasi Jayn karsinasta.
- Sopii! huusin vastaan ja lähdin kohti heinähuonetta. Innokas Santtu lähti perääni. Työnsin oven auki ja sheltti pysähtyi siihen odottamaan. Ilmeisesti Mirsa oli pikaisesti opettanut sille että heinähuone oli kielletty paikka.

Nappasin Even heinät ja vaapuin ulos huoneesta. Avasin tamman karsinan oven kömpelösti yhdellä kädellä ja viskasin heinät sen kaukaloon. Tamma hautasi heti turpansa heiniin eikä välittänyt sen suuremmin karsinan oven kolahduksesta kun laitoin sen kiinni. Pyörittelin silmiäni Santulle joka tervehti raivoisasti Mirsaa joka tuli ulos Jayn karsinasta.
- Mulla onki kiire päivä, Mirsa mutisi.
- Pitää ehtiä siivoomaan karsinat, pyörähtämään kaupassa, laittaan ruokaa, ratsastamaan Natsi ja Symppis, järjestellä riehaa ja niin edelleen, Mirsa sanoi koputtaen karsinan ovea. Karsinassa oleva Natsi heitti päätään ja pärskähti säikähdettyään koputtelua.

Kahden tunnin kuluttua olin saanut Even harjattua pikaisesti. Heitin sille valjaat niskaan ja kiristin remmit. Tamma tuntui puhkuvan intoa. Mirsa lainasi vielä PINKIN pulkan meille, ja virittelin sen hänen antamillaan ylimääräisillä nahkaremmeillä valjaisiin kiinni, tarpeeksi kauas että tamman terävät kaviot eivät potkisi päätäni. Talutin tamman ulos tallista, ja se alkoi säikkyä perässä tulevaa pulkkaa. Rauhoittelin mustaa murustani ja vein sen kentälle. Eve rauhoittui hieman kun tajusi että pääsisi purkamaan energiaansa. Istuuduin pulkkaan varovaisesti. Olin ihan varmuuden vuoksi laittanut kypäränkin päähäni ja kiristänyt turvaliivini äärimmilleen. Otin ohjat tiukasti käsiini ja pyysin suutani maiskauttaen tammaa liikkeelle. Eve oli toista mieltä, se yritti peruuttaa. Kiljaisin ja kiskaisin ohjasta sen kääntymään sivulle. Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen siitä mihin suuntaan liikuttaisiin. Tamma kulki melko rauhallisesti pulkka perässään, pää alhaalla maiskutellen suutaan. Huomasin kellon olevan puoli yksitoista. En ehtisi kouluun! Pysäytin Even, nousin pulkasta, vein sen talliin pikavauhtia ja riisuin valjaista vielä nopeammin. Jätin loput tarjoutuneen Mirsan huostaan, ja juoksin kohti kotia hakemaan repun ja vaihtamaan vaatteet. Oli se onneksi myöhästymisen arvoista.

10. tammikuuta 2012 Jinnan hoitotarina
Rämmin miltei loskasuoksi muuttuneen kuoppaisen tien halki sitkeästi kohti Tafteamin tallia. Koulupäivä oli mennyt penkin alle, kemiankoe oli mennyt niin ja näin, säilytyskaapin ovi jumittunut, olin pudonnut miltei porrasvälin koulun portaita alas (jonka ansiosta takapuoleni oli koristeltu sinisen- ja keltaisenkirjavilla mustelmilla) sekä kotimatkalla onnistunut kaatumaan pyörällä loskalätäkköön. No jaa, joska Even hoitaminen piristäisi (tai pahentaisi!) päivääni. Tafteamin piha oli jälleen autio, lukuun ottamatta kärsivän näköistä märkää soopeli(?)shelttiä, joka värjötteli vääntyneen rännin alla. Santtu ei jaksanut pihahtaakkaan, ja se tärisi kylmästä.
- Unohtikos Mirsa sut ulos vahingossa, no tuus sisään! pyysin. Raotin ovea ja märkä koira livahti sisään. Näin Mirsan huiskivan kiukkuisesti luudalla käytävää.
- No mitäs? kysyin ja heitin tallireppuni (eli kuivat vaihtovaatteet sisältävän risan koulurepun) seinän vierelle.
- No toi Santtu, Mirsa osoitti kiukkuisesti, - oli repinyt puolikkaan heinäpaalin käytävällä, en tosin tiedä millä ilveellä se oli sen repinyt tänne asti, Mirsa puhisi vihaisesti. Nyökkäsin säälivästi ja menin tervehtimään Eveä.
- Hei neiti, pääset jumppaamaan ulos! ilmoitin. Tamma pärskähti kauhistuneesti ja heilautti mustaa harjaansa, joka sekin kiilteli tallin hailakassa valossa. Avasin oven varovasti, ja puikahdin sisään. En saanut vastaukseksi potkuryöppyä neiti prinsessalta, joka tyytyi YHÄ tuijottamaan minua kiukkuisen alentuvasti. Tartuin sen riimuun, mutta autas armias kun kylmä märkä takinhihani hipaisi tamman poskea, se peruutti äkkinäisesti törmäten ruokakippoon joka rusahti ilkeästi.
- Soojaa, rauhoittelin vauhkoavaa tammaa ja työnsin oven auki. Mirsa väisti seinän viereen kun talutin Even naruille. Hain pakin takaseinältä, jonne se oli hautautunut Eskon, Jayn ja Natsin hoitopakkien alle. Raahasin pakin Even viereen ja napsautin lukot auki.

Kaivoin alimmaisena pilkottavan kumisuan ja aloin harjata verkkaan tamman kylkeä. Vaivuin mietteisiini ja suin tamman hienoa karvaa pehmeästi. Viiden minuutin päästä minut herätti haaveistani Eve, joka päätti siirtyä muutaman askelen lähemmäs seinää, jonka vieressä minä olin. Kylki pamahti rintakehääni, ilmat pihahtivat keuhkoistani ja yritin kakoa ja käskeä Eveä siirtymään. Mirsa ei huomannyt välikohtausta lakaistessaan yhä Santun repimiä heiniä kohti heinähuonetta. Lopulta Eve siirtyi alistuneesti askelen kohto käytävän keskustaa, jolloin riutunut kehoni pääsi rusentumasta tamman ja seinän väliin. Puuskahdin kiskoen ilmaa keuhkoihini, kun Mirsa siirtyi vihdoin lepertelemään Eskolle laittaen luudan tarpeeksi lähelle Even jalkoja. Kumartuessani putsaamaan takasia, harja kaatui kolahtaen niskaani ja sai Even ottamaan pari askelta eteenpäin. True tuesday, vai miten se nyt menikään, elämä potki päähän rautakengillä. Kun pääsin ylös, olkapäätäni jomotti ja päässäni oli oima kuhmu. No jaa, ehkä tästä(kin) selvittäisiin? Hain Even valjaat takaseinältä ja kiinnitin ne tukevasti, etteivät ne livahtaisi päältä ja saisimme metsästää pimeässä mustaa hevosta... hah.

Talutin Even kentälle ja avasin sille portin. Mirsa tuli juoksuttamaan Eskoa, jolla varusteinaan oli riimu, juoksutusliina ja jonkinnäköinen vilttiviritys. Pyysin Eveä kävelemään uralla ohjaten sitä koko ajan varmuuden vuoksi. Tamma alkoi heti hermostua kun palelevat käteni eivät pysyneet paikallaan vaan kiskoivat ohjaksista koko ajan. Tamma pyrähti valjaat helisten raviin, jolloin heittäydyin vaistomaisesti takakenoon ja kiskoin naruista minkä pystyin ettei tamma karkaisi. Hemmetin ohjasajo. En saanut täydellistä tuntumaa tammaan, joten tuntui kuin olisin ohjannut alamäkeen kiskovaa tukkia. No niin, rauhoittelin itseäni. Tasainen ote. Kiepautin liiat narut käsieni ympärille ja otin tukevan tiukan otteen ohjaksista. Been there, done that. Rauhallinen askellus, älä jarruta mutta älä anna juostakkaan. Reipasta käyntiä. Otin tasaisen tahdin enkä antanut Even hinata pää ryntäissä. Älä anna tamman ryysiä eteenpäin. Helpommin sanottu kuin tehty, kun edessä on about kolme sataa kiloa silkkaa voimaa ja lihasta. No, jos itse olisin rauhallinen... Silmäkulmastani näin kuinka Mirsa antoi Eskon ravata tasaisesti tuntumalla. Kiristin aavistuksen verran ohjia, ja nojauduin taaksepäin varautuneena syöksähdykseen, mutta tamma kulki mukavasti. Pyysin tammaa nostamaan ravin, jolloin se ryysäisi liikkeelle kiskaisten minut miltei nenälleni. Tällainen energiapakkaus tuottaisi vielä joskus minulle ongelmia, sanokaa minun sanoneen. Ohjasin keskelle pyrkivän tamman ripeästi voimakkain ottein takaisin uralle, ettei sattuisi mitään yllätyksiä Eskon kanssa.

Viipotin tamman perässä kun se ravasi isoin askelin reippaasti eteenpäin. Laukkaa en edes aikonut kokeilla, mutta kulmassa tamma teki jotain ihan outoa. Se kääntyi kuin kohti keskikohtaa, jarrutin voimakkaasti koska se meinasi törmätä Eskon kylkeen, sain tamman haltuun mutta se panikoi yhtäkkistä riuhtaisua ja vähältä-piti-tilannetta. Eve heitti takapäänsä korkealle ilmaan, väistin vaistomaisesti miltei kolhivia takasia ja otin rauhallisesti. Mirsa seurasi tilannetta hiukan huolissaan, ja siirtyi kauemmas juoksuttamaan Eskoa. Rauhoitin tammaa parhaan kykyni mukaan, pyysin sitä liikkeelle, mutta hikoileva pärskähtelevä tamma ei suostunut ottamaan askeltakaan. Jee, kaksi kierrosta, pukki ja stop! Pyysin sitä tiukemmin eteen, mutta sepä ei suostunut ottamaan enää askeltakaan mihinkään suuntaan. Shokki tai jotain? En tiedä mitä oli kulmassa tapahtunut, olinko huomaamattani kiristänyt sisäohjaa liikaa ja saanut Even melkein törmäämään Eskoon, mutta kun vilkaisin käsiäni, sisäohja oli löysä eikä aiheuttanut tammalle vetoa. No, sain tamman kulkemaan kierroksen kunnolla, ja lopetimme ettei samaa episodia tapahtuisi uudelleen.

7. tammikuuta 2012 Jinnan hoitotarina
Marssin Tafteamin pihaan tällä kertaa varustautuneena turvakengillä ja suojaliivillä. Eipähän Eve-neiti pääsisi laskemaan minusta ilmoja pellolle. Näin Mirsan Natsin kimpussa yrittäen saada tälle suitsia päähän.
- Hemmetin kaakki, tottele nyt kerrankin! Mirsa ähisi. Pidätin nauruani kun näin hänen tarttuvan Natsia otsaharjasta ja yrittävän kiskoa sen jämerän pään alas. Pujahdin Even karsinalle ja ennen kuin se ehti saada kohtausta työnsin sen turvan eteen porkkananpuolikkaan. Se näytti maistuvan tammalle. Avasin varovasti oven ja livahdin sisään karsinaan. Tartuin tamman riimuun ja sain osakseni ilkeän mulkaisun. Vedin sen pään alas ja nuhtelin sitä hellästi taputtaen sitä turvalle.
- Voi Eve, eipäs kiusata, mutisin ja työnsin liukuoven apposen auki. Talutin tamman käytävälle Natsin karsinan viereen.
- AU, Natsi! Mirsa kiljahti kun tamma näykkäsi ilkikurisesti hänen kättään. Pidättelin yhä räkänaurua kun tamma pyörähti ympäri miltei työntäen Mirsan ruokakaukaloon. Kiinnitin Even nopeasti ja pinkaisin satulahuoneeseen hakemaan sen valjaat ja harjapakin. Päästyäni satulahuoneeseen repesin nauruun mielikuvasta jossa Mirsa istui Natsin aamuappeiden rippeiden päällä kiljuen kun tamma katoaa auringon laskuun. Tai nousuun. Tai whatever. Kuljetin silmiäni koukuissa ennen kuin huomasin Even valjaat oven vieressä. Poimin ne ja otin harjapakin toiseen käteeni. Keräsin itseni ja palasin takaisin tamman luokse. Mirsa oli saanut vihdoin kuolaimet Natsin suuhun, ja yritti nyt punnertaa satulavyötä oikeaan reikään.
- Natsi hei, ei! hän komensi ja taputteli sitä vatsaan. Laskin harjapakin maahan ja aloin harjata tammaa tasaisin vedoin. Vähitellen Eve rentoutui ja laski päänsä alas. Juuri kun luulin saaneeni erävoiton, tamma päätti iskeä terävän kavionsa turvakengilleni. Inahdin joka tapauksessa, vaikka kavio ei mustannutkaan varpaitani. Mirsa vilkaisi nopeasti minuun. Hänen ilmeensä paljasti että hän oli valmis hakemaan talikon jolla kaapia minut irti seinästä jonne Eve oli minut läntännyt. Vedin viimeisen vedon tamman säästä lautasille, kun se puuskahti ja alkoi liikuskella. Huokaisin ja luovutin, en tosiaan halunnut (turvaliivin kanssa tai ilman!) murskautua seinään. Laitoin pyörösuan takaisin hoitopakkiin ja poimin sieltä kaviokoukun. Nostin oikean etusen ja aloin rapsuttaa heinänkorsia ja lantaa pois sen kengän ympäriltä. Mirsa ei tuntunut saavan Natsin satulavyötä kiinni, kun tamma punnersi vastaan minkä pystyi. Seurasin taistelua siirtyessäni seuraavaan kavioon. Mirsa sai erävoiton vetäisemällä terävästi satulavyöstä, jolloin se livahti kätevästi oikeaan reikään. Hän ei taputtanut Natsia, ehei, vaan läksi punaisena hakemaan kypäränsä. Natsi tuijotti minua murhaavasti karsinastaan. En kiinnittänyt siihen huomiota kun nostin viimeisen kavion ilmaan. Mirsa luikahti nurkan takaa niin nopeasti että Eve viskaisi päätään ja potkaisi taakse päin. Olin kaatua naama edellä betoniselle käytävälle, mutta viime hetkellä sain tukea tamman jalasta. Se korskahti ja heilautti päätään, mutta ei tykittänyt minua naamaan terävillä kavioillaan. Kampesin itseni ylös kun Mirsa tarttui Natsin ohjiin.

Natsi livahti ketterästi Even ohi puhisten mennessään. Heitin kaviokoukun hoitopakkiin ja se kilahti jotain vasten. Nappasin Even valjaat sen karsinan oven päältä, johon olin ne sysännyt. Osasin jotenkuten valjastaa tamman, kiristin viimeisen nahkaisen vyön ja lähdimme rauhallisessa käynnissä kohti kenttää. Eve tosin syöksähteli sinne tänne, koska ei nähnyt ketään päänsä vieressä. Olin jo luovuttaa, laskea narut käsistäni ja taluttaa tamman kentälle, kunnes näin Natsin rälläävän kentällä ja nousten keulimaan. Huokaisin ja säälin Mirsaa joka keikkui tamman selässä nipin napin. Hän kiristi ohjia ja vaati tammaa eteenpäin, pois portin edestä. Ohjasin Even portille ja avasin sen tamman edestä.

Kuljimme Even kanssa melkein kaikissa askellajeissa, paitsi tietysti laukassa, koska huonokuntoinen minä en olisi pysynyt tamman perässä. Lopetettuamme kiirehdin purkamaan tamman, sillä äiti oli soittanut kolme kertaa ja käskenyt kotiin heti.

4. tammikuuta 2012 Jinnan hoitotarina
Olin luovuttanut maailman epäheppahöperöimmän isän taivuttelusta viemään minut tallille. Kirosin itsekseni kun talsin Mirsan jo maailman töyssyisimmäksi kuvailemaa tietä kaatosateessa ja loskassa kohti Taftaf Teamin tallia.
- Tää saa sit luvan olla sen arvosta, mutisin kun tallikenkäni luiskahti taas kerran ainakin kymmenen senttiä syvään kuoppaan ja imaisi sisäänsä vettä. Lopulta puut alkoivat väistyä tieltä ja näin tallin edessäni. Päästyäni pihaan näytin oletettavasti järkyttävältä. Totaalikamalalta. Tallin alla asuvalta takkutukkaiselta kuramöröltä joka on nyt vahingossa päässyt tallin omistajilta karkuun ja suunnistaa nyt talliin hotkimaan kaviokkaat suihinsa. Haroin märkiä hiuksiani sormillani ja odotin kärsimättömästi. Mirsa oli toki luvannut tulla vastaan, mutta en ollut varma olinko tehnyt tarpeeksi selväksi että tulisin juuri tänään tähän aikaan. Päätin nyt astua talliin lämmittelemään. Mutta samalla sekuntilla kun tallin ovi aukesi, alkoi kamala mekkala sisältä. Hevoset hirnuivat ja tömistelivät karsinoissaan.
- No sori vaan että häiritsen arvon kuninkaallisten rauhaa, mutisin ärtyneesti. Tutkin karsinoita silmilläni kunnes huomasin mustan friisiläistamman karsinassaan tuijottavan minua prinsessamaisen kiukustuneesti. Jos se olisi ollut ihminen, olettaisin että se tunkisi eteeni, polkisi jalkaa kädet puuskassa ja vaatisi vastausta siihen miksi olin tunkeutunut sen omaan kotiin.

Pidimme tamman kanssa tiukkaa tuijotuskilpailua. Se tuijotti minua paksujen etuhiustensa alta huuli lerppuen. Oikeastaan se oli aika hullunkurinen pikku otus. Työnsin käteni pyyhkäistäkseni sen harjan sivuun - ja sillä punaisella sekuntilla helvetti pääsi irti. Tamma hirnahti vihaisesti, rynni karsinan ovea päin ja mitä vielä osoittaakseen vain sen että hänen karsinaansa minulla ei olisi todellakaan asiaa. Kuulin jonkun varovaiset askelet takaani, ja käännähdin äkisti. Olin törmätä nuoreen naiseen - epäilemättä Mirsaan.
- Sä taidat olla Jinna, Even uus hovineito? Mirsa kysyi suu vääntyen vinoon hymyyn. Vedin henkeä ja yritin saada kasvoilleni jotain hymyntapaista.
- No, koitappas sitten saada neiti tyytyväiseksi, Mirsa hoputti tyrkäten minulle Even hoitopakin.
- Jeessöör, sanoin ja vedin käteni lippaan. Astahdin tamman karsinan suuntaan, avasin hiljaa lukon ja avasin oven. Hetken minua mietitytti kuinka suuren summan vakuutukseni kattoi. Astuin kuitenkin sisään ja tartuin tamman riimuun varmoin käsin. Se tuntui hurjan isolta kääpiölämppärin jälkeen. Muistutin itseäni että omistin itse vikuroivan puoliveriorin, että enköhän nyt tällaiselle pikkutammalle pärjäisi. Talutin sen käytävälle ja napsautin kiinni naruihin.
- Vaikein osa suoritettu, Mirsa kommentoi taustalta. Avasin pakin ja tartuin summamutikassa harjaan joka tuntui oikealta. Aloin sukia sillä tamman jo valmiiksi kiiltävänmustaa karvapeitettä.
- Ai niin, unohdin kertoa: Eve ei sitten koskaan - ei KOSKAAN - piehtaroi. Ihan vaan tiedoksesi, että säästyit aika pahalta työltä, Mirsa naureskeli. Nyökkäsin ja hymyilin hänelle.
- No se onkin mukavaa vaihtelua Simpan jälkeen, koska musta tuntuu että kaks kuraista heppasta ei olis kovin kivaa katteltavaa kahesti päivässä. Pohdin tajusiko Mirsa lauseeni tarkoituksen, mutta perehdyin sitten rinsessaneidin puunaukseen.

Samassa silmäni olivat pullistua ulos kuopistaan kun tamma siirsi takapäätään rutistaen minut seinän ja takapäänsä väliin.
- Eve, sinne... päin..., sain puhistua viimeisillä hengenrippeillä keuhkoistani. Mirsa kiirehti hätiin siirtäen tamman takapään ihmeen helposti.
- Ei kai sattunut? hän kysäisi tarttuen käteeni. Ravistin päätäni ja vedin henkeä.
- Ei... ei kai, naurahdin.
- Tästälähtien saat sitten luvan olla tekemättä tota, suuntasin sanani mustan tamman korviin, jotka kuitenkin olivat kääntyneet niskaan. Puuskahdin ja jatkoin työtäni kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ja äidille en tästä tasan kertoisi, se saisi slaagin, aivoinfarktin ja hysteriakohtauksen samaan syssyyn. Johan se nyt oli kerran potenut kunnollisen böönautin, joten eiköhän se riittänyt. Heitin harjan pakkiin ja poimin sieltä kaviokoukun. Kumarruin tamman etujalkojen puoleen ja nostin oikeaa etusta. Sain välittömästi terävän hirnahduksen varoitukseksi.
- Okei, kaiffari, nyt käyttäydy! komensin topakasti ja alkoin putsata kaviota touhukkaasti. Kun olin suoriutunut kavioiden putsauksesta, vilkaisin kysyvästi Mirsaan.
- Pistä se vaan takas karsinaan, eipä miteen muuta, hän totesi. Irrotin tamman naruista ja vein sen takaisin karsinaansa naisen ohjeiden mukaisesti.
- Sähän selviydyit ok! Mirsa iloitsi, - yleensä se kokeilee paljon pahemmin, hän sanoi lisäten aavemaista kaikua sanoihinsa. Vilkaisin häntä ja naurahdin.
- Toivokaamme että ei mua, sanoin käsi rinnallani. Sitten sanoin moikat ja lähdin talsimaan kohti kotia.

8. tammikuuta 2011 varsatapahtuman käsittelykoe B Poniesissa
Taffel päästi Even irti rajatulle alueelle jota se alkoi ravata ympäri. Kun kävelin sen lähelle se vilkaisi minua ja lähti juoksemaan tukka putkella karkuun. Käänsin selkäni ja Eve tuli vierelleni haistelemaan käsiäni olisko minulla mitään syötävää. Laitoin riiimun sen päähän ja silloin se alkoi pakittamaan. Pidin riimusta kiinni ja pyysin sen ympyrälle, että ei tapahtuisi pakollista ylösnousua. Annoin hetken tutkia tilannetta jonka jälkeen kävelin tamman lähelle ja siltin sen mustaa otsaa. "Hyvä, hienosti" kehuin sitä ja silitin sen lapaa ja otin jalasta kiinni. Nostin tamman jalan ja se piti löysästi sitä ylhäällä hetken, jonka jälkeen se riuhtaisi sen irti. Jatkoin seuraaviin jalkoihin, mutta kaikissa muissa jaloissa kävi samoin paitsi oikean puoleisessa takajalassa. Kokeilin koskea tamman korviin ja se nosti päänsä pois, arasti vatsan alusta todella paljon, mutta muuten käsittely meni aika kätevästi. Talutin Eveä hetken aikaa kentällä ja se käveli takanani pää maassa kuin se olisi nukkunut juuri äsken. Muiden ihmisten (B poniesin hoitotyttöjen) kohdalla se nosti hiukan päätään, mutta oli silti hyvin nuutunut. Toisen tamman vastaan kävellessä se jäi seisomaan ja sitä ei meinannut saada millään kävelemään, mutta kun Taffel tuli kentälle se oli melkein jo kattoon hyppimässä, että äitee äitee! Taffel otti tamman haltuunsa ja lähti menemään rataa. Ensiksi vastaan tuli todella ahdas pujottelu, sitten laukan-ravin-laukan ja käynnin vaihto. Myös muutama puomi jotka piti ylittää ja tytöt tekivät meille pressun. Eve käveli ensiksi hyvin reippaasti, mutta puomeilla jäi niitä tuijottamaan. Askellajin vaihto onnistui hyvin ja pujottelu, mutta yhden tötsän päälle tamma astui. Pressun kohdalla meinasi tamma joutua pakokauhun valtaan ja koitti rynniä pois alta.



Machinegeweer Z4 on virtuaalihevonen
kaikki sivuston materiaali © taffel, ellei toisin mainita
ulkoasu © femm