raparperitaivas ja perunamaa

Selviytymistaistelu kippuralle kierrettyä, pelkkää kuoppaa ja kiveä olevaa soratietä vastaan voi lannistaa useimmat kävijät, vain sitkeimmät selviävät päämääräänsä. Tallipiha itsekään ei hikoile glamouria, syksyisin saa olla onnellinen jos löytää kuivan jalansijan ja kesäisin hengitysteihin tunkeutuva pöly kirkuu vedenpuuteesta. Hevoset asuvat talliksi remontoidussa navetassa, osa on työnnetty pihattoon ja omistajien asuinrakennus narisee pienemmästäkin tuulenvireestä. Ulkoiluaitauksina toimii silmiä hivelevän kauniit putkiaitatarhat ja kenttä on lähinnä potkituilla aidoilla varustettu, vähän normaalia isompi hiekkalaatikko. Jep, täällä niitä huippukilpureita tehdään.

Hevosten majapaikkana toimii kivijalkainen, kuluneen punainen navetta, joka on 2000-luvun puolella remontoitu kymmenen karsinan talliksi. Karsinat ovat kookkaita, käytävä leveä ja vesikin kulkee, vaikka putket talvisin tuppaavatkin jäätymään. Tärkeimmille varusteille löytyy säilytystilat käytävän päästä, satulat ja suitset omissa telineissä, loimet ja harjat enemmän tai vähemmän järjestyksessä omassa hyllykössään. Rehut, kuivumassa olevat ja vähemmän käytetyt varusteet säilytetään lukittavassa, hiukan muuta tallia lämpimämmässä huoneessa. Varsinaista pesukarsinaa ei talliin ole saatu, mutta vesipiste löytyy pienestä syvennyksestä karsinarivin päästä. Karsinahevosten juotto tapahtuu käsipelillä täytettävien vesisankojen voimin, automaattikippoja ei ole kukaan jaksanut talliin viritellä.

Talliin mahtumattomat hevoset on hyvä työntää pihattoon, joka on sijoitettu asuinrakennuksen ja tallin välimaastoon. Pihattorakennus on sisältä avoin, suunnilleen puolesta välistä tukevalla aidalla rajattu lämmitettävä ja asiansa oikein mallikkaasti ajava rakennelma. Pihan puoleisesta päädystä löytyy muutama sairaskarsina, hoitopaikka, vesipiste sekä kuiva huone varusteille ja rehuille. Toinen puolikas on pihattohevosten makuuhalli, jossa on mukava olkipatja ja vähän isompi automaattinen juomapiste. Pihattoaitauksen ovella on pieni ns. eteinen pitämässä kylmän ilman poissa. Pihattoaitaus itsessään on pienehkön laitumen kaltainen, johon on rajattu tasaisemman pihan lisäksi pala suojaisaa metsää. Pihattoon mahtuu mallikkaasti noin 6-8 hevosta.

Tallin takana ja vieressä on seitsemän putkiaitaista tarhaa, joissa on juuri sopivasti tilaa pienille hepulipyrähdyksille. Kolmessa tarhassa on tukeva katos sääsuojaksi, kahteen tarhaan on rajattu hiukan suojaisaa puustoa metsän reunasta. Tarhojen pohja on salaojitettu ja osa tarhoista on lievästi mäessä, joten ihan totaaliseksi suoksi ne ei pääse muuntautumaan syyssateillakaan, vaikka ihan kuivin jaloin ei silti selvitäkään. Kesäisin hevoset päästetään isoille laitumille, jotka ovat noin kilometrin säteellä tallista. Hevoset pidetään kahtena laumana (ruunat & tammat, orit keskenään) ja mikäli joku päättää olevansa laumaelämään sopimaton, otetaan kyseinen erakko pihattoon. Käytettäviä laitumia löytyy muutamia kappaleita, ja kesän aikana koitetaan vaihtaa laumojen sijainteja ainakin kertaalleen, ettei laidunmaita kaluta ihan aavikoksi.

Liikutus suoritetaan pihan reunamilta löytyvällä valaistulla kentällä, joka ei ehkä juhli kooltaan eikä pohjaltaankaan, mutta jos ei turhia niuhota niin kyllä sen kanssa suurimman osan vuodesta pärjäilee. Kentän vieressä on säältä hienosti suojaava katos estetarvikkeille ja kouluaidoille, tarvittaessa valmentajakin voi piiloutua sinne rääkymään räntäsateessa tuuppaaville ratsukoille. Jos kentällä humppailu ei kiinnosta tai kenttä on kelin takia käyttökiellossa, voidaan taas kiittää syrjäistä sijaintia, joka takaa varsin laajan valikoiman maastoja. Kinttupolkuja löytyy joka lähtöön, pienellä etsimisellä löytää myös sopivia hiekkateitä rallitteluun ja syksyisin omat pellot ovat oivia pohjia kunnon kaahailuun. Parin kilometrin päästä löytyy luonnollisesti myös uittamiseen täydellisesti soveltuva järvi.



kaikki sivuston materiaali © taffel, ellei toisin mainita
ulkoasu © femm