Riiviöiden Rattori - hevosen muotoinen aarre

  VIRALLINEN NIMI Riiviöiden Rattori, Rattori   ROTU suomenhevonen
  SUKUPUOLI ruuna   VÄRI tummanpunarautias
  SYNTYNYT, IKÄ 31.12.2009, 3v   SÄKÄKORKEUS kasvaa vielä hiukan
  KÄYTTÖ amatööriratsu   KILPAILUTASO opiskelut menossa
  KASVATTAJA Juli, Riiviöt   OMISTAJA Team Häiriköt

Rattori on iiiihana pieni luottohevonen! Se on koulutettu tehokkaaksi sylivauvaksi, innokkaaksi ruuanmetsästäjäksi ja vapaaehtoiseksi nauruhermojen kutkuttajaksi. Se todella tietää olevansa mamman mussukka, eikä poni anna kokonsa tulla halitteluhetkien väliin. Leppoisa nuorukainen osaa käyttäytyä kuin herrasmies konsanaan, mutta aina välillä tulee ihan ymmärrettäviä lapsetuskohtauksia, jolloin otetaan pari kierrosta vinkupukkilaukkaa tai muutama lennokkaampi tanssiaskel taluttajan iloksi. Tämä putte rakastaakin kahta asiaa enemmän kuin mitään muuta: rapsutuksia korvan takaa ja ulkoilmaa. Joka aamu Rattori hotkii ruokansa hurjaa kyytiä päästäkseen pihalle, matkalla tallista tarhaan se meinaa lähteä lentoon ja narun napsahtaessa irti se tekee siistin piruetin ja lähtee pukkilaukkaa ympäri tarhaa. Joka aamu, ei poikkeuksia. Vaikka ulkona niin huikean kivaa onkin, on Rattori perusluonteeltaan sen verran sosiaalinen ja hellyydenkipeä tapaus, että sen saa melko vaivattomasti metsästettyä myös pois sieltä tarhan perukoilta. Taluttaminen sujuu pientä ympäriinsäpalloilua lukuunottamatta mukavan vaivattomasti, eikä kiinnisidottunakaan oleminen niin älyttömän kurjaa ole.

Jos rapsutukset kerta on nannaa, niin mitenköhän harjaamisen kanssa käy? Hyvin, sen voin luvata. Rattori nautiskelee täysin rinnoin jokaisesta reippaasta harjanvedosta, ja oikein pitkien tuokioiden aikana se ottaakin lyhyet torkut nautiskelun lomassa. Hoitajan sattuessa mukavasti kohdalle muistaa ruunapoika itsekin jakaa hellyyttä, ja se rapsutteleekin mielellään ohikulkijoiden olkapäitä tai käsivarsia, kumpi nyt sattuu olemaan paremmin saatavilla. Pesuhetket eivät myöskään aiheuta minkään valtakunnan ahdistusta, ja varusteiden esiintuominen saa aina aikaan tötterölle kääntyvät korvat ja innokkaan hörähdyksen - jee, töihin!

Rattori on hurjan oppimishaluinen, yhteistyökykyinen ja yritteliäs ruuna, joka tekee kaikkensa saadakseen ratsastajansa hyvälle mielelle. Se toimii mainiosti ohjasajossa, osaa juosta hienosti liinan päässä ja vetää mielellään kärryjäkin, mutta ratsun töissä ruuna on ihan parhaimmillaan. Jo alkukäynneistä alkaen on askellus varsin vauhdikasta, ja Rattori on jatkuvasti valmiina tekemään aivan kaiken mitä ratsastaja ikinä keksiikään pyytää. Sen takia selässä tuleekin olla valppaana, että avut ovat selkeät eikä yli-innokkaan työmyyrän pasmoja sekoiteta ylimääräisillä heilumisilla. Nuorena kaverina Rattorikaan ei jaksa ihan loputtomasti, joten työskentelyhetket on parempi pitää vielä melko lyhyinä ja mielekkäinä. Liian pitkäksi nysväämiseksi venyneet tuokiot vain väsyttävät Rattorin, jolloin sitä alkaa kiukuttaa ja ärsyttää aivan kaikki. Tällöin protestoidaan kutakuinkin kaikkea ratsastajan ehdottamaa peruuttelemalla, paikalleen juurtumalla, kylkimyyryllä tai kovemmassa vauhdissa pienillä napakoilla pukeilla.

Koska sileätyöskentely on vielä aika vaiheessa, on esteisiin otettu tuntumaa lähinnä puomien ja kavalettien voimin. Puomit eivät vielä aiheuta mitään ylikorostettua jalkojennostelua villimpää reaktiota, mutta kavaletit alkavat Rattorin mielestä jo olla Tosi Isoja Esteitä, jotka pitää ylittää kunnon ilmavaralla ihan vaan varmuuden vuoksi. Vauhti meinaa aina välillä karata vähän turhan villiksi, mutta sitkeän ja rauhallisen ratsastajan avustuksella malttaa ruunski myös jossain välissä rauhoittua ja keskittyä paremmin siihen, mitä niillä kavaleteilla nyt olikaan tarkoitus tehdä. Varma hyvänmielen tuoja on kuitenkin pitkä maastolenkki ilman satulaa. Takuuvarma suomiputte kera tukevan selän on mitä ihanteellisin vaellusratsu, ja Rattorikin nauttii silminnähden rennosta hummailusta luonnon helmassa. Laukkapätkät äityvät välillä vähän villiksi ja riehakkaaksi, mutta kun vauhdit saa alas rauhoittuu ponikin pian takaisin luottoratsu-moodiin.

Sukutaulu

  i. Siljan Nipsu   ii. Hippapeli KIR iii. Antti-Kristian
iie. Hippa
  ie. Romanssi RÖK iei. Majuri Hevimies
iee. Taivaankannelta Kadotettu
  e. Liiba Laaba RULZ   ei. Juksaaja-Poika fla eii. Muiston Juksaus
eie. Varjon Kerjäläistyttö
  ee. Moon Ilopilleri eei. Riemun Piirto
eee. Kestohymy

Kilpailukalenteri

20.12.2013 KRJ koulukisat Kisakeskus Gingerillä helppo C, 8/8, suoritettu tarinalla
28.12.2010 MSY:n match show Team K&Tssa tuomarina Katzu, PUN1 BIS3
31.12.2010 match show jossain tuomarina Silverina, SIN
08.01.2011 match show B Poniesissa tuomarina Hilla, 2/6
09.01.2011 varsojen laatuarvostelu B Poniesissa tuomarina weem, 4/7, 14.7p
10.11.2011 MSY:n match show Micram Raceponiesissa tuomarina weem, PUN

15.11.2013 VSR:n varsojen arviointitilaisuus - 42p, SV-II
rakenne 6, suku 10, käytöskoe 15, ratsastuskoe 6 + 5 (65.874%)

Päiväkirja

20. joulukuuta 2013 tarinakisat Kilpailukeskus Gingerillä, helppo C
Hevosesi on onnistunut ylittämään itsensä radalla jossain missä se ei yleensä ole hyvä. Kehu suoritusta tekstiviestitse jollekin läheisellesi, joka ei uskonut teidän pärjäävän niin hyvin. Viesti saa olla korkeintaan kahden viestin pituinen eli 320 merkkiä.
Pörinä-poni yllätti! Loppuradasta alkoi jo hiukan väsyttää, mutta tomerasti puhisten ja hyvin hurjana häntää pyöritellen Rapsukka marssi jopa sen sun manaaman askeleen pidennyksen. Se suorastaan puhkui kunnon murkkuikäisen "kyllä-mä-tän-osaan"-henkeä.

10. joulukuuta 2013 päiväkirjamerkintä
Pitkän odotuksen jälkeen varsa-arvioinnin tulokset vihdoin virallistettiin, ja varsin odotetusti napsahti kakkospalkinto! Pieni ärräpää lipsahti kun yhdellä lisäpisteellä olisi noussut ykköspalkintoon, mutta jo nämä saadut pisteet ovat silti kyllä kakkukahvien arvoiset!

Rattori oli tilaisuudessa alkuun hiukan jännittynyt, mikä oli ihan ymmärrettävää kun se ei ole piskuisia mätsäreitä lukuunottamatta käynyt yhtään missään. Äkkiä se kuitenkin rentoutui ja jäi ihmettelemään narun päässä tärisevän eukon jännittämistä, pienen punaisen varsan kasvaminen isoksi uljaaksi ratsuksi iski ihan todella päin näköä kun vedin valkoisia kisahousuja jalkaan ja valmistauduin koulukokeeseen. Kunnon tsemppauksilla ja Rattorin tyynellä olemuksella oli allekirjoittaneeseenkin hiukan rauhoittava vaikutus, enkä sitten enään tositilanteessa ehtinyt täristä jäätyneen haavanlehden lailla.

Rakennearvostelussa Rapsukka oli mukavan pörheänä, ja taisi se jonkun vinkaisun huudahtaakin uusille kavereille. Rakennepisteet olivatkin odotettua paremmat, joten hyvä alku! Huippuvanhemmat antoivat oman panoksensa, ja nuorukaisen fiksu käytös palkittiin varsin mukavilla pisteillä. Koulukokeessa kostautui kokemattomuus, Rattori ei ollut täysin tilanteen tasalla eikä malttanut keskittyä kunnolla jännässä ympäristössä. Ei-niin-kovin-yllättäen koulukokeen kärkisijat valloittivatkin nuoret pörheät orhit, samalla kun me jäätiin Rattorin kanssa prosenteissa sijalle 10/12. Muut, hyvin menneet osa-alueet kuitenkin kompensoivat, ja taisi siinä pari onnen ja ylpeyden kyyneltä tirahtaa kun alustavia palkintoja kuuluteltiin.

Nyt me jatketaan ratsujuttujen treenausta, ensivuoden puolella käydään sitten kokeilemassa uudestaan, kovasti toiveissa napata sitten se ykköspalkinto! Talvi on hiljalleen tullut jäädäkseen, joten kunhan lumitilanne hiukan paranee, päästään kunnon hankitreeneihin ja rekipuuhiin lihaksia kasvattelemaan. Pihattolapsi tosin pistää aika hyvää vastusta, onhan se aika tunnettu fakta, että tukeva rasvakerros auttaa selviämään arktisista oloista vähän paremmin...

18. marraskuuta 2013 Kiiran hoitotarina
Selasin raivokkaasti auton radiokanavia yrittäen etsiä edes jotain vähänkään siedettävää kuunneltavaa. En varmaan koskaan oppisi, ettei se samojen kanavien edestakaisin hakkaaminen auta yhtään mitään - ja muutenkin voisi ehkä mieluummin keskittyä johonkin vähän tärkeämpään. Vaikkapa siihen auton ajamiseen, varsinkin jos sattuu ajamaan tarpeettoman kovaa tuntemattomalla, huonokuntoisella ja jyrkästi kiemurtelevalla hiekkatiellä.

"HERRANJ…!" Jarrut kirskuivat. Auto liukui nokka lähes ojaa kohti soran päällä kunnes vihdoin pysähtyi. Rusakko heräsi transsistaan ja pinkaisi ojan yli pusikkoon ilmeisen vahingoittumattomana. Minä sen sijaan istuin autossa jähmettyneenä enkä uskaltanut irrottaa tiukkaa otetta ratistani, vaikka auto seisoa nökötti hievahtamatta. Taustalla soi viimeisenä päälle jäänyt radiokanava, jossa joku Paula Koivuniemen tai Katri Helenan loilotti.

Olin aina ottanut vähän turhia riskejä. Ennen tein sitä hevostenkin kanssa, aina piti olla tekemässä jotain idioottimaista; ilman satulaa maastoillessa, laukkapätkällä juuri siinä kaikkein hurjimmassa vauhdissa piti päästää ohjista irti ja sulkea silmät, oli ihan välttämätöntä pitää sen pahamaineisen orin karsinan ovi auki sitä hoitaessa, koska "kyllä se mua tottelee!" tai vain muuten yliarvioida omat kykynsä ja riskit ihan totaalisesti. No, siitä olin saanut maksaa. Siinä meni kilpaura ja -hevonenkin, hyvä ettei henki. Hevosten kanssa olin jo ottanut opikseni, tosin vaikeimman kautta, mutta muuten olin ihan yhtälailla se sama katastrofimagneetti kuin ennenkin.

Istuin siinä hetkisen hengitellen ja hiljalleen adrenaliinipiikki alkoi tasoittua. Katselin ympärilleni ja aloin miettiä olinko jo ajanut ohi tai kenties kääntynyt väärästä risteyksestä. Edessä ja takana näkyi vain loputtoman tuntuinen, kuoppainen hiekkatie, ympärillä pelkkää metsää ja pusikkoa. Kertasin Mirsan antamia ajo-ohjeita päässäni ja lopulta tulin siihen lopputulokseen, ettei tässä muu auttanut, kuin jatkaa matkaa. Tällä kertaa radio sai pysyä poissa päältä.

Vielä jokusen matkaa ajettuani saavuin kuin saavuinkin pihaan. Kauempana erottui rakennuksia ja aitauksia, jotka kielivät hevosten läsnäolosta, joten päättelin eksyneeni oikeaan paikkaan. Parkkeerasin auton vähän epävarmana siitä, missä se olisi vähiten tiellä, ja astuin ulos kirpeään, hevosenhajuiseen syysilmaan. Pamautettuani rehvakkaasti auton oven kiinni jäin vähän avuttomana seisomaan pihaan tietämättä minne mennä. Epävarmana aloin kuitenkin hiljalleen valua kohti edessä häämöttäviä rakennuksia, joista toinen yritti ilmeisesti olla pihatto ja toinen toimitti tallin virkaa.

En ehtinyt vielä hiippailla aivan tallirakennuksille asti, kun kuulin päärakennuksen oven käyvän, ja käännähdin kannoillani. "Haa, löysit sitten kuitenkin perille, ihan ehjin nahoin!", huudahti nainen, joka ei voinut olla kukaan muu kuin Mirsa. Hänen kannoillaan pyöri väkkärän lailla samalla ovenaukaisulla ulos säntäissyt shetlanninlammaskoira.

"Pääsinhän mä, vaikka meinasinkin murhata yhden viattoman pupujussin siinä matkalla", naurahdin ja kyykistyin silittämään luokseni tiensä löytänyttä pikkukoiraa, joka tervehti minua niin innokkaasti kuin pieni ikiliikkujakoira vaan voi. "Mä oon tosiaan Kiira, ja mä toivon hartaasti, että sä oot Mirsa."

"Juu, minähän se. Sitten kun oot saanu päivittäisen annokses koiran kieltä sieraimessa, niin voisin näytellä sulle paikkoja", Mirsa hymähti katsellessa vierestä, miten pieni koira kuolasi perusteellisesti joka ikisen neliösentin naamastani. Kun sain vihdoin karvapallon taltutettua, lähdimme kävelemään kohti maneesia ja tallia, Santtu edelleen jaloissamme kieppuen. Käväisimme ensin kauempana varsinaisessa tallissa, jossa Mirsa näytteli nopeasti paikat selittäen samalla tehtäviäni hoitajana. Sen jälkeen siirryimme ulos, ja Mirsa viittilöi tarhoja kohti ja kertoi nopeasti kahden friisiläisen, puoliveristen ja täysiveristen nimet.

Äkkiä ruunikon tamman takaa esiin kirmasi pieni varsa, joka teki pienen pukkilaukkaspurtin emänsä ympäri. Ääneni oli varmaan kolme oktaavia normaalia korkeampi, kun huudahdin: "Voi ei, mikä toi on? Ihana!" Ei edes kuukautta vielä täyttänyt pikkuhevonen seisahtui hepulinsa jälkeen honteloille jaloilleen. "Se on meidän uusin tuholaisemme, Mersu", Mirsa selitti nauraen reaktiolleni, "jolle kaikki, etenkin tää ulkoilu, on vielä tosi uutta ja jännää. Mut sulla on kuule ihan oma nuoriso tuolla pihatossa hoidettavana." Sen sanottuaan hän lähti kävelemään takaisin päin, kohti pihattoa.

Suomenhevoset kyhjöttivät jossain aitauksensa nurkassa, kun menimme sisälle itse rakennukseen. "Täältä löytyy pöperöt ja varusteet, tohon voi kiinnittää hevosen hoidon ajaksi ja täältä löytyy jotain talikkoja ja sellasta", Mirsa selitti. "Mun pitää nyt lähteä kiusaamaan noita muita, kai sä pärjäät noitten kakaroitten kanssa yksinkin." Jäin yksin ja hetkeen en ihan tiennyt mitä tehdä. Uudessa tallissa on aina aluksi todella orpo olo, ei voi koskaan olla varma mistä mitäkin löytyy ja miten kaikki toimii. Hetken etsittyäni löysin jonkun suunnilleen järkevän kokoisen riimun ja riimunnarun ja astahdin makuuhallin kautta ulos hevosta metsästämään.

Suomenhevoset kohottivat päänsä lähestyessäni niitä. Pieni ruunikko tamma, Rausku, otti uteliaana pari askelta lähemmäs, mutta pysähtyi Rattorin rinnalle. Päästyäni hevosten luokse annoin niiden nuuskia minut läpikotaisin ennen kuin sujautin riimun Rattorin päähän - tai no, "sujauttaa" antaa ehkä vähän väärän kuvan tilanteesta, riimun päähän laittaminen kun tuppaa olemaan vähän hankalaa, kun yksi turpa on jossain takin taskun pohjalla, toinen varmistaa, ettei niissä käsissä nyt kuitenkaan ollut mitään herkkuja ja hevoset seisovat kummallisesti kaulat solmussa ja minä yritän selvitä hengissä jossain ponien välissä.

Riimu saatiin kuitenkin päähän, ja lähdin taluttamaan Rattoria kohti pihattorakennusta. Rausku käveli aluksi rinnallamme, mutta sai sitten tarpeekseensa tylsästä köpöttelystä, ja lähti ravaamaan edellämme. Rattori olisi kovin mielellään tehnyt saman tempun, mutta riimun kiristyessä jäi kuitenkin kiltisti vierelleni kävelemään, muutamaa raviaskelta ja vinottain kulkemista kun ei lasketa tuhmuuksiksi. Rakennuksessa sisällä onnistuin taistelemaan vielä itseni ja Rattorin pois makuuhallin puolelta niin, että Rausku jäi kuin jäikin aidan toiselle puolelle.

Sidoin Rattorin hoitopaikalle ja hetken etsittyäni löysin vähän sekaisen harjapakin. Suin hevosta kauan, kulutin aikaa siistimällä mutaisia vuohisia ja selvittämällä takkuista häntää. Hengitin hevosen makeaa tuoksua ja vaivuin johonkin transsin kaltaiseen, niinkuin taisi Rattorikin. Lopulta löysin itseni rapsuttelemasta Rattoria harjantyvestä. Ruuna vastasi rapsutukseen kyhnyttämällä hellästi olkapäätäni. Olin myyty.

Pienen harkinnan jälkeen jätin melko puhtaan (ja todella yli-innokkaan) Rauskun tällä kertaa harjaamatta, rapsuttelin sitä vaan kun se malttoi vielä pysyä paikallaan. Huomattuaan, etten jaellut ruokaa tai ylimääräisiä herkkuja, tamma ja ruuna vetäytyivät takaisin ulos jättäen minut rauhaan karsinaa siivoamaan. Hevoslapset olivat ilmeisesti viettäneet suurimman osan ajastaan ulkona tai sitten makuuhalli oli aika hiljattain siivottu, sillä putsattavaa ei ollut edes yksien kottikärryllisten verran. Hetken sain seikkailla pihalla kottikärryjen kanssa ennen kuin äkkäsin lantakasan. Palasin vielä hetkeksi pihattoon, lakaisin lattian ja järjestelin tavaroita.

Ennen kotiin lähtöäni seisoin vielä pihaton aitauksen reunalla ja tuijottelin hoitohevosiani. Mirsa ilmestyi jossain välissä viereeni herättäen minut haaveistani. "Noh, miltä nyt tuntuu?" hän kysyi matkien mielikuvituksetonta haastattelijaa. Kerroin mitä olin tehnyt, kuinka Rattori oli heti voittanut minut puolelleen, ja selitin, että halusin aloittaa hitaasti, tutustua hevosiin rauhassa ennen kuin aloin tehdä mitään erikoisempaa.

"Vähänhän tä paikka on erilainen, kun mihin olen tottunut", sanoin ja katselin mutaisia tarhoja ja rakennusten hilseilevää maalia kävellessämme hiljalleen kohti autoani. "Tai siis että, tähän on just täydellistä, just sitä mitä mä haluan, mut kuitenkin, vaatii totuttelua, kun on tottunu ihan erilaiseen meininkiin", selittelin ja viittasin isäni kustantamaan, uutuuttaan kiiltävään Audiin kuin selitykseksi. "Justiinsa", Mirsa sanoi, "hyvä että viihdyit, tule pian uudelleen ja alakin sitten tehdä kunnolla töitä, niinkun kunnon talliorjan kuuluu!" Nauroin ja hymyilin vielä autossa matkalla kotiin.

14. marraskuuta 2013 kouluvalmennus, valmentajana eva VRL-003938
Rattori tepasteli alkukäyntejä vimmatussa tahdissa niin että kenttä pöllysi. Tiedossa olisi siis innokkuutta ja vauhtia. Alkuverryttelynä toimi isoja ympyröitä ravissa sekä pysähdyksia ja muutamia peruutusharjoituksia. Ravissa Rattori oli reipas ja touhotti menemään minkä jaloistaan pääsi. Kehoitin ratsastajaa olemaan rentona ja pehmeästi rauhoittelemaan ruunaa. Käynnissä Rattori oli hieman paremmin kuulolla ja pysähdykset tuntuivat mukavalta harjoitukselta. Peruutukset menivät vielä kiemurrellen, mutta idea oli jo selvillä. Pisteet siis siitä. Rattori oli selkeästi innoissaan kaikesta mitä siltä pyysi ja se tarjosikin kaikkia osaamiaan asioita pienimmästäkin pyynöstä. Ratsukon verryttyä ja hieman notkistuttua jatkoimme ravissa tehden volttikahdeksikkoa. Ratsun tulisi siis kulkea rauhassa ja kuuliaisena, muutoin kyseinen tehtävä ei onnistu. Tavoitteena oli symmetriset voltit ja tasaisen rauhallinen tahti ja pehmeä tuntuma. Alkuun ruuna tarjosi jälleen vauhtia hyvinkin paljon ja voltit venyivät liian isoiksi. Muutamat pysähdykset ja käyntisiirtymiset saivat ruunan hieman paremmin kuulolle ja kulkemaan ravissakin rauhallisemmassa tahdissa. Tovin työskenneltyämme volttitehtävän parissa se rupesikin sujumaan oikein hyvin. Rattori ravasi pehmeästi eteenpäin kuunnellen ratsastajan antamia apuja. Jatkoimme laukannostojen parissa. Tavoitteena oli täsmälliset nostot käynnistä ja hyvä laukan tahti. Laukka selkeästi innosti Rattorin vauhdikkaaseen menemiseen, mutta nostot onnistuivat siitä huolimatta oikein hyvin. Laukan tahti oli hieman haparoivaa, joten sitä kannattaa vielä treenailla. Laukasta siirryttäessä raviin taikka käyntiin Rattori jää helposti hieman etupainoiseksi ja kaahottaa kovaa vauhtia eteenpäin kohti uusia seikkailuja. Jatkossa kannattakin harjoitella myös laukan jälkeistä hallintaa ja tasapainon säilyttämistä. Kokonaisuudessaan varsin onnistunut ja hyvin innokkaalta tuntunut valmennus. Rattori työskenteli ahkerasti ja yritti varmasti parhaansa.

3. marraskuuta 2013 kouluvalmennus, valmentajana Alison
Valmennuksen ajan päätimme keskittyä Rattorin liikkuvuuteen ja ratsastuksen etenemiseen, joten jo alkukäynneissä ja -ravissa haimme energisyyttä ja kuuliaisuutta. Ratsastaja sai hyvin ruunan kuuntelemaan apuja ja Rattori ravasikin todella kevyesti uralla. Pyysin hakemaan Rattoria syvemmälle kulmiin, jonne ratsastaja ohjaisi sitä täysin omalla istunnallaan ja pohkeillaan. Ensimmäisten yrityskertojen aikana suoritus jäi vielä vajanaiseksi, mutta yhä paremmin ratsukon side parani ja vihdoin Rattori astuikin syvälle kulmiin! Ratsastaja kiitti nuorikkoa reippaammalla ravilla, jonka jälkeen ryhdyimme työstämään ravia taivutteluin volteilla. Pääty-ympyrällä ratsukon tuli ratsastaa hallittua ja ilmavaa ravia, jonka aikana Rattori taipuisi pyöreästi ratsastajan pohkeen ympärille. Ruuna askelsi nätisti voltilla ja keskittyi täysin ratsastajaan, joka yhdisti moitteettomasti avut toisiinsa ja lopputulos oli siisti. Kehuin ratsukon yhteistyötä ja sidettä, jonka jälkeen painotin vielä, että ruunalta todellakin löytyy kykyä ja ilmavuutta askelissa ja liikkeissä. Otimme vielä pari laukannostoa ja laukkaympyrää, joissa aluksi Rattorin askel meinasi pudota raviin, mutta ratsastaja sai ratsastettua laukan seuraavalla kerralla jo paljon paremmin. Tältä kaksikolta yhteistyö pelaa!

2. marraskuuta 2013 päiväkirjamerkintä
Rattorin kanssa aloiteltiin ratsun töitä alkuvuodesta, jolloin totuteltiin rauhassa ratsastajan painoon ja käytiin lähinnä maastossa köpöttelemässä. Nopsasti oppiva ruunski olikin niin taitava, että ennen kesälaitumelle pääsyä mentiin pitkin kenttää jo kaikissa askellajeissa kuin vanha konkari konsanaan!

Lihavan kesän aikana poni sai lähinnä lepäillä, mitä nyt pari kertaa käytiin kärryttelemässä ja maastossa muistelemassa ratsujuttuja. Heti kesälaitumen jälkeen aloitettiin kuitenkin kunnon tehotreeni, ja hetken arvonnan jälkeen päätinkin ilmoittaa upeasti kehittyneen ruunan suomenratsojen varsa-arviointiin! Nyt jännitys kasvaa päivä päivältä, mutta kunnon ratsun elkein porskutteleva Rattori valaa luottamusta myös hölmöön kaksijalkaiseen. Kolmivuotiaiden suorittama ohjelma on onneksi aika helppo, joten ehkä me ei ihan karmean pahasti nolata itseämme isoissa karkeloissa.

9. maaliskuuta 2013 päiväkirjamerkintä
Tämän päivän omistin kutakuinkin täysin Rattorille. Eilen illalla innostuttiin kasvattajan kanssa pohdiskelemaan paria mennyttä vuotta, tuntuu ihan oudolta että nyt on jo neljäs yhteinen vuosi menossa, ja vielä oudommalta että kohta aletaan jo ratsutöitäkin ihmettelemään! Hurjaa, ihan vastahan Rattori oli vielä pieni pihaton ilopilleri ja syliin hienosti mahtuva pehmolelu. Samalla tuli vilkaistua myös Rapsukan päiväkirjaa läpi, ja pieni omantunnonpisto pääsi vihlaisemaan - ensimmäiseltä yhteiseltä vuodelta ei ole yhtään mitään tallella ja sen jälkeenkin merkintöjä todella harvoin. Eihän se sovi!

Siispä tänään hoidin aamutallin ripeästi, noukin ponin liinan päähän ja lähdin pörröisen toverin kanssa pienelle kävelylle. Vaikka kokoa on päässyt hiipimään joka suunnassa lisää, on Rapsukka edelleen vähän lapsi ja vähän enemmän mamman mussukka. Annoin sen kulkea vähän pidemmällä narulla, ja kulkureitit menivätkin lähinnä tien reunassa tai parhaimmillaan ojassa tarpoen pakkaslumi pölisten. Aina välillä tultiin puolijuoksua luokse, tönättiin luminen turpa syliin ja kysyttiin näteillä silmillä olisko sulla jotain namia, mutta kun nameja ei irronnut niin lähti poni taas ajelehtimaan omille seikkailuilleen. Pari kertaa piti pysähtyä myös evästämään kuusen oksilla (ja ihmettelemään mistä sitä lunta oikein tupsahtelee naamalle, eihän puissa lunta kasva??), mikä on ihan ymmärrettävää kovin raskaan tassuttelun lomassa. Aurinko paistoi mukavasti ja pitkästä aikaa jonkin verran lämmittäenkin, joten mitään kiirettä ei tarvinnut pitää.

Kotiin viimein päästyämme pysähdyttiin vielä kentälle, missä Rattori pääsi hölkkäilemään irtona pari kierrosta. Paria pientä ilonpurkausta lukuunottamatta homma ei tänään kuitenkaan oikein kiinnnostanut, vaan noin vartin pörräilyn jälkeen Rattori alkoi jo vaellella pitkin kentänreunoja ja kerjäillä rapsutuksia pää sylissä. Siispä pieni rapsutteluhetki, pari porkkanaa ja päivän työnteko olisi siinä. Rattori palasi pihattoon etsimään huonolla tuloksella rapsuttelutoveria kutiavaa karvanlähtöä hoitamaan, itse siirryin sisätiloihin höyryävän teekupin ääreen selailemaan Rapsukan vauvakuvia. Miun mussukka, ei kenenkään muun!

5. toukokuuta 2012 Anni K.n tervehdyskäynti
Koska olen ehdottomasti universumin parhain hevosen ex-hoitaja niin päätimpä ajan kulukseni tulla moikkaamaan Rattoria. Tallitie oli tuttuun tapaansa aivan järkyttävä, töyssyjä siellä ja töyssyjä täällä, unohtamatta niitä loskalammikoita, joihin upposin muutamaankin otteeseen nilkkoja myöten. Päivän kuitenkin kruunasi ihanasti helottava aurinko ja tottakai mahtavaakin mahtavampi seura!

Avasin tallin oven ja se natisi korviasärkevästi saaden aikaan kylmät väreet. Naamalle pöllähti heinän ja hevosten tuoksu, enkä voinut olla hymyilemättä. Päättäväisesti marssin tutulle karsinalle ja siellä se ihana pörröpää rouskutti heiniänsä. "Katos ukkeli, ei tullu yllätyksenä toi sun ruokailus", naurahdin ja Rattori mulkaisi otsatukkansa takaa hieman kummastuneena. Avasin karsinan oven ja syöksyin hevosen kaulaan. "Mulla on ollu nääääääääääääääin kova ikävä sua", lässytin sille ja Rattori huokaisi syvään ikään kuin tuumaten "Mikä sua akka riivaa?". Rapsuttelin Rattoria oman aikani ja syötin sille varmaan kilon porkkanoita, oli aivan pakko tuoda vähän tuliaisia vierailuni kunniaksi.

Kuulin reippaita askelluksia ja kurkistin käytävän puolelle. Mirsa marssi talliin Santtu kannoillaan ja näytti varsin hämmentyneeltä, kun näki Rattorin kuolaaman naamani. "Terve! Mä tulin käymään, kun Rattori-ikävä iski!", tuumasin ja Mirsan naamalle levisi tutuksi tullut mairea hymy. "Hehheh, oot sä kyllä aikamoinen", Mirsa naurahti ja lähti jatkamaan omia puuhiaan minun jatkaessa Rattorille lepertelyä.

Ennen lähtöäni harjasin Rattorin perusteellisesti ja herra jäi varsin tyytyväisesti jatkamaan ateriointiaan.

24. tammikuuta 2012 Anni K.n hoitotarina
Talsin abaut kahen metrin syvyydessä jossain ojanpohjalla koittaen suunnistaa tallille. Parin viikon sairastelu oli tehnyt oman osana, sillä näytin lähestulkoon puolikuolleelta enkä ihmettele Mirsan reaktioita, kun vihdoin ja viimein kylmänkankeilla kätösilläni avasin tallin oven.

"HERRANJUMALA!", Mirsa kiljaisi ja loikkasi melkein kattoon, kunnes repesi tuttuun ilkikuriseen nauruun. "Joo, mä tiedän...", mumisin, kun naama oli niin jäässä ettei taipunut edes hymyyn. Kurkistin tuttuun karsinaan ja siellä oli vastassa pörröinen pää heinää suu täynnä. Rattori mulkaisi minua moittien, kun en ole aikoihin tallille raahautunut ja taisi jopa pärskäistä suoraan päälleni. Avasin karsinan oven ja menin tervehtimään ukkoa tarkemmin. "Voi mussukkaiseni, anteeks etten oo käyny aikoihin", lässytin Rattorille kuin pikkuvauvalle. "Mitä sulle mahtaa kuulua?", jatkoin ja Rattori tuntui pikkuhiljaa leppyvän. Se tutki minut päästä varpaisiin ja elätteli ilmiselvästi toiveita herkkupaloista. Kavoin taskun pohjalta pienen leivänkannikan, joka meni silmänräpäyksessä parempiin suihin. "Taidetaan nyt olla sujut", naurahdin ja lähdin hakemaan harjapakkia.

Harjapakin kansi oli tyylikkäästi pölyttynyt, mutta mitä pienistä. Aloitin Rattorin kiillotusoperaation ja ukko olikin varsin mielissään saamastaan huomiosta. Siinä rapsuteltiin ja kupsuteltiin toisiamme ja oltiin onnellisia. Rattori on melko mehevän talvikarvan kasvattanut ja naureskelinkin sen näyttävän enemmän mammutilta kuin hevoselta. Selvitin Rattorin jouhet perusteellisesti ja puunasin sekä kiillotin hikihatussa koko komeuden uuteen uskoon. "Wau, sehän näyttää taas komealta", Mirsa sanoi kävellessään karsinan ohi. Hymyilin tyytyväisenä ja Rattori torkkui korvat vaakatasossa alahuuli melkein lattiassa kiinni. Miten niin nauttii kaikesta saamastaan huomiosta?

Vein harjalaatikon takaisin paikoilleen ja nappasin Rattorin suitset matkaani. Suitsitin Rattorin ja lähdimme kenttää kohti. Rattori heräili pikkuhiljaa nautinnosta todellisuuteen ja vaikutti olevan ihan mielissään päästessään puuhailemaan. Harjoittelimme kentällä vähän maastakäsin juttuja, lähinnä ihan perus johtajuusasioita. Teimme paljon ihmisen väistämisharjoituksia sekä peruutuksia ja alkukankeuden jälkeen Rattori keskittyi todella hyvin! Vain pienillä käsimerkeillä sain sen takapään väistämään sivulle ja myös peruuttamaankin, hienoa! Annoin Rattorille onnistuneista harjoituksista pari leviänmurusta ja sehän näytti suorastaan hymyilevän onnesta soikeana.

Käveltiin kentältä rauhassa talliin päin ja jostain nurkan takaa kuului kamala rämähdys. En tiedä kumpi meistä säikähti enemmän, Rattori vai minä mutta yhdessä loikattiin pari metriä sivulle, taakse, ilmaan ja eteen, kunnes Santtu tuli häntä vispaten moikkaamaan. "Älä säikyttele tolleen", sanoin koiralle, joka tuntui olevan ihmeissään, kun ilmassa oli käsinkosketeltavaa jännitystä. "Tän kerran saat anteeks", tuumasin vielä ja jatkoimme matkaa tallia kohti.

Tallissa otin Rattorilta suitset pois ja kävin pesaisemassa kuolaimet laittaen tavarat takaisin paikoilleen. Menin vielä hetkeksi rupattelemaan Rattorille mukavia ja rapsutusten lomassa tuli muutama herkkupala vielä annettua, sen verran mallikkaasti pikkukakara käyttäytyi tänään.

4. tammikuuta 2012 Anni K.n hoitotarina
Maisemat vaan vilisivät silmissä, kun olin taas uskaltautunut traumatisoimaan itseäni enemmän ja päätymään äitini kyydillä tallille. Uudenkarhea mersu tuntui ihanan hiljaiselta verrattuna tallinpihalla lojuvaan Penaan, minkä kyydissä tarvitsee kuulosuojaimia, etenkin jos vauhti nousee yli 60km/h. Äitini, permanenttipäinen kukkahattutäti kuunteli Ricky Martinin lattaripoppia kuin mikäkin teini ja välillä jopa tuntuu, että se on nuorempi kuin minä. Pukeutuu korkkareihin, nahkarotseihin ja tiukkoihin farkkuihin, vaikka on yli viiskyt! Viime vuonna se kävi vielä clubeissakin tanssimassa puolet nuorempien kanssa, luojalle kiitos, ettei ketään tuttuja ollut paikalla! Oli muutenkin yllätys sinänsä, että mutsi lähti mun kuskiks, se kun ei noista hevosista tykkää tippaakaan. Sen mielestä sana "hevonen" aiheuttaa hajuaistissa pahaa hajua ja ajatus pierevistä karvakasoista saa sen voimaan pahoin. Mutsi onkin aina ollut vähän sellanen, että kiinnittää ne paplarit liian tiukalle ja sen sitten saa jokainen tuntea nahoissaan.

Tallinpihaan päästyämme huokaisin helpotuksesta. Loikkasin autosta vauhdikkaasti ulos, tietysti onnistuen tähtämään hyppyni suureen vesilammikkoon, joka somisti tallin kuoppaista pihaa. "ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!", kiljahdin ja räpiköin lammikkossa kompastuen jalkoihini ja liukastuen loskakasoihin. Taas se sama tuttu naama kurkisti tallin ovelta ja nauru raikasi. "Sä kyl osaat tehdä näyttäviä tallille tuloja", Mirsa kikatti kovaäänisesti. Ryhdistäydyttyäni moiselta äksidentiltä sainkin kuin sainkin naarattua itseäni lammikosta pois ja marssit litimärkänä talliin sisälle. Äitini kaasutti tallinpihalta varsin vauhdikkaasti pois, ilmeisesti sai tarpeekseen koko reissusta. "Ei sulla sattuis olemaan mitään vaatteita mulle?", kysyin Mirsalta, joka vieläkin repi huumoria uintiharjoituksistani. "On mulla tossa Mikan yks paksu huppari, jotkut räsäset verkkarit, kenkiä ei kyllä löydy", Mirsa vastasi. Riisuin litimärät kenkäni ja rutistelin sukkia, joissa oli litra jos toinenkin vettä. Vaihdoin Mirsan antamat verkkarit sekä hupparin päälle ja näky oli ehkä huvittavinta ikinä. Näytin oikeasti teltalta! "Sun tarvii useemminkin räpiköidä lammikoissa, että nään sut noinkin tyylikkäänä", Mirsa nauroi taas ja minä lähdin irvistäen hakemaan kottikärryjä ja talikkoa.

Rattorin karsina näytti eiliseen verrattuna paljon paremmalta. Siivous sujui ennätyksellisen nopeasti ja olin tyytyväinen sekä itseeni sekä Rattoriin. Karsinan siivouksen jälkeen lakaisin koko tallin käytävän huolellisesti ja järjestelin pitkin käytävää lojuvat ämpärit paikoilleen. Katselin hetken siivousintoni lopputulosta ja hymähdin. "Paljon parempi", tuumasin ja nappasin riimunnarun matkaani, tarkoituksenani oli hakea Rattori sisälle puunaushetkeä varten. Tallinpihalla kävelin aikaisempaa varovaisemmin, sen verran märkää ja loskaista oli, eikä uimaharjoitusten uusiminen tuntunut mukavalta ajatukselta. Rattori oli tarhalla vastassa hirnuen iloisesti, ikäänkuin tervehtien. "No morjens ukko!", hihkaisin ja kömmin aitojen sisäpuolelle. Rattori oli kovalla pusutuulella ja tomerasti lähti matkaani kohti tallia. Koko kävelymatkan se nypläsi minua hihasta ja hamuili hiuksiani, kerrassaan valloittava pikkumies. Karsinassa päätin ensimmäiseksi aloittaa yhteisen hoitohetken pitkällä rapsutustuokiolla ja Rattori tuntui olevan mielissään. Koko hevonen oli ihan solmussa, kun rapsuttelin sitä tietyistä paikoista ja ylähuulella se päätti myös antaa minulle taas oman osansa rakkauta. "Hihhiihhii, sä oot ihan hassu", naureskelin ja Rattori katsoi vähän hölmistyneenä "ai miten niin?". Kävin nopeasti nappaisemassa Rattorin harjalaatikon tallin perukoilta ja aloitin kiillotusoperaation. Tuttuun tapaansa Rattori nautti, nautti, nautti ja nautti vähän lisää, kakaralle tuntuu kelpaavan kaikenlainen huomio hellyydenkipeyden tyydyttämiseen. Selvitin huolellisesti sen harjan ja hännän, jotka molemmat olivät täynnä heinänkorsia, purua ja ties mitä. Rattori oli myös kuorruttanut itsensä komeaan rapakerrokseen, eikä harjaustyö ollut ihan pieni. Vihdoin ja viimein pääsin ihastelemaan työni tulosta ja Rattori näytti enemmän hevoselta kuin mutakylvyn saaneelta mammutilta.

Vein harjalaatikon takaisin omalle paikalleen ja metsästin Rattorille pintelit, pintelipatjat sekä suitset. Käärin sille pintelit kinttuihin ja lämmittelin kuolaimia oman aikani. "Pääset vähän urheilemaan", jutustelin touhujani tutkivalle Rattorille, joka tuntui olevan varsin innoissaan. Suitsin Rattorin ja laitoin riimunnarun vasemman kuolainrenkaan läpi oikeanpuoleiseen kuolainrenkaaseen kiinni ja lähdimme kävelemään pihaa kohti. Aluksi käppäilimme tallin hiekkatiellä reilu puolentunnin lenkin. Kumpikaan meistä ei tainnut olla moksiskaan loskasta ja vesisateesta, oli yllättävän rentouttavaa katsella maisemia hyvässä seurassa. Rattori pärski tyytyväisesti ja tallusti vierelläni tasaisen rauhallisesti, vaikka luulin sen pomppivan suuntaan jos toiseen. Tuulenvire heilutti vähän puskia ja puita, niitä Rattori aika-ajoin vähän säpsähteli mutta ikäisekseen oli hyvinkin fiksu ja filmaattinen. Saapuessamme takaisin tallinpihaan menimme vielä hetkeksi kentälle, jossa annoin Rattorin kirmata vapaasti vielä ylimääräiset puhdit pois. Ja voi että mitkä liikkeet se minulle näytti! Mielettömien pukkienlisäksi näin vilauksen upeasta ravilisäyksestä ja taidokkaista laukka-käynti siirtymisistä. "Millainenhan ratsutaituri susta isona tulee", hihkuin innosta ja hyvä etten rakennut liitoksistani, sen verran upealta Rattori osasikaan näyttää. Kakaran kirmattua suurimmat energiat pois, kävelimme vielä muutaman vartin loppukäyntejä, jonka jälkeen pääsimme litimärkinä lämpimään talliin. Riisuin Rattorilta suitset pois ja hampaita irvistellen myöskin paksun mutakerroksen peittämät pintelit. Märkyydestään ja kuraisuudestaan huolimatta Rattori vaikutti varsin onnelliselta ja tyytyväisenä huilasi karsinassaan ilman huolen häivää. Kävin pesäisemässä kuolaimet huolellisesti ja heitin pintelit ämpäriin likoamaan odottamaan pesua. Harjaisin Rattorista kaiken kuran pois ja laitoin sille fleeceloimen hetkeksi päälle, sen verran märkä se oli ja ilmakaan ei ollut lämpimämmästä päästä.

"Missä sä oot oikeen kyntäny?", Mirsa kysyi tullessaan talliin takaisin ja mittasi minua katseellaan päästä varpaisiin. "Käytiin Rattorin kanssa vähän ulkoilemassa..", vastasin ja aloin pesemään pinteleitä. Sormet kylmyydestä kihelmöiden sainkin kuin sainkin ne puhtaaksi ja ripustelin pinteleitä Rattorin oveen kuivumaan. "Oisko sulla satulasaippuaa ja rasvaa?", kysyin Mirsalta joka oikopäätä taikoi ne minulle. Putsasin Rattorin kaikki nahkavarusteetkin kiiltäviksi, vaikkei ne kovin likaisia ollutkaan, saimpahan ainakin jotain hyödyllistä tehtyä.

3. tammikuuta 2012 Anni K.n hoitotarina
"VOI PERKELE!" huudahdin päästyäni juuri ja juuri tallinpihaan, kun uljas menopelini, Pena, tuo vuodelta 1988 oleva autonrutkuni päätti ottaa lopputilin. Nousin autosta ulos ja pamautin oven kiinni niin, että koko naapurustokin sen varmasti kuuli. Ainiin, mikä naapurusto, olinhan taas täällä susirajan takana keskellä ei mitään. Ei mennyt aikaakaan, kun tallin ovelta kurkkas virnistävä naama heinää hiukset täynnä ja kolme kokoa liian isot kumisaappaat jalassa. "Hahaha, mä kuuntelin jo kauempaa ihme pärinää ja luulin et joku prätkäjengi on liikenteessä", Mirsa hekotti ja mä en tienny olisko mun pitäny itkeä vai nauraa. "Tästä hyvästä oot mulle kahvit velkaa, tulin hoitamaan sun heppaa ja hajotin autoni", tokaisin ja marssin tomerasti Mirsan perässä talliin.

Talli näytti.. noh, miten sen nyt muotoilisi. Sotatantereelta? Arvatenkin Mirsa oli ollut tallipuuhissa ja ämpäreitä, luuta, talikoita ja harjoja oli poikittain käytävällä. Keräilin kimpsuja ja kampsuja vähän syrjemmälle ja kurkkasin Rattorin karsinaan, tyhjältä näytti. Tosin se sekamelska, millaiseksi herra oli karsinansa myllännyt, olikin jotain ennen näkemätöntä. Kaikki puru viskeltynä karsinan reunoille ja keskellä paljaana komeileva betoniläntti. "Onnea vaan siivousoperaatioon", Mirsa kuittaili jostain tallin uumenista. "Sinä se sitten jaksat kettuilla", murahdin takaisin ja aloitin uurastuksen. Melkein itkua vääntäen, puolentunnin lappaamisen jälkeen olin saanut karsinan taas käyttökelpoiseen kuntoon ja huokasin helpoituksesta. Väkisinkin ajatuksiini hiipi seuraavat päivät, jolloin tuskin olisi yhtään sen parempaa. Whatever, ehkä tämä kaikki on sen arvoista.

Lakaisin tallinkäytävää ja Mirsa keräili loputkin tavat järjestykseen omille paikoilleen. "Ootko yhtään miettiny, että mitä puuhaat Rattorin kans tänään", Mirsa kysäisi ja pudistin päätäni. "Varmaan tutustutaan vähän paremmin toisiimme, ei sen kummempaa. Voisitsä tulla auttaa mua, ku meen hakee ukon sieltä muiden keskuudesta?" kysäisin ja marssittiinkin sitten päät kolmansina jalkoina ykköstarhalle. Ekana aidalla oli vastassa mun kultamussukka Samppa, joka näytti yhtä happamalta, kuin aina ennenkin. Mirsa huuteli Rattoria, jonka mielestä kauniissa aurinkoisessa säässä ulkoileminen olisi paljon kivempaa, kuin talliin tuleminen. Mä vuorostani koitin hätyytellä Jayta, Eskoa ja Samppaa pois aidalta, mokomat prinsessat olis halunnu tulla talliin. "Tuu tänne ni saat porkkanaa", Mirsa houkutteli ja Rattorin irme kirkastu. Se marssi tarmokkaasti Mirsan luokse, joka nopeasti laittoi riimunnarun riimuun kiinni. "Saimpas huijattua", Mirsa hekotti ja nakkasi riimunnarun hevosineen päivineen minulle. "Ota sä tää niin mä hoidan noi muut", hän viel tokaisi ja avasi portin ja sulki sen perässämme yhtä vikkelästi. Siinä sitten marssittiin kaikki kolme rivissä kohti tallia.

Nakkasin Rattorin karsinaan ja metsästin jostain tallin nurkasta pölykerroksella koristetun harjalaatikon, jonka päällä luki harakan varpailla kirjoitettuna "Rattori<3". Rattorin karsinassa tutkiskelin harjalootan sisältöä ja melko nihkeältä näytti. Riutunut pölyharja, vääntynyt kaviokoukku, jonkin sortin piikkusuka, missä olu vain pari hassua piikkiä ja nekin ihan vinksallaan, kulahtanut pehmeämpi harja ja melko lyssähtänyt pääharja. "Mammas vois uusia tän harjakerraston, miltähän aatamin ajoilta nää oikeen on", tuumasin Rattorille, joka ymmärtäväisen näköisesti toljotti minua ja pärskähti heittäen aikamoiset aivolimat takilleni. "Ai sä oot samaa mieltä mun kanssa", naurahdin ja rapsuttelin herkkuja kaipaavaa possukkaa. Takin taskusta sattui löytymään yksi ruisleivän kanttura, jonka annoin hellyydenkipeälle hoidokilleni. "Sovitaanko, että nyt kun sait leipää niin et enää sotke karsinaas", rupattelin Rattorille ja harjailin sitä varmoin ottein. Rattorin ilmeestä oikein huomasi, kuinka se nautti jokaisesta harjan vedosta ja sään kohalta rapsutellessani päätti pieni hevosenalku jakaa myös rakkauttaan minulle "rapsuttaen" vähän takinkulmasta.

Saatuani Rattorin niinkin kiiltäväksi, että karvapeitteestä meinasi jopa oman peilikuvansa nähdä, lähdin metsästämään tallista ämpäriä sekä sientä. "Mitä sä oikeen nuohuut täällä käytävillä", Mirsa säikäytti minut ilmestyen yhtäkkiä jostakin. Kiljahduksen saattelemani pomppasin vähintään kaksi metriä ilmaan ja lensin persuuksilleni tallin käytävälle. "Ööhhm, etin vaan ämpäriä ja jotain sientä", mumisin nolostuneena ja Mirsa hyppi tasajalkaa räkättäen vahingoniloisena. "Tuollahan noita on", hän sai naurukohtaukseltaan sanottua ja osoitti jonnekkin päin tallin päätyä. Löysin vihdoin ja viimein kaipaamani apuvälineet ja jostain sain taiottua vettä (btw mistähän sitä vettä mahtaa saada?). Päädyin jynssäämään Rattorin ruokakuppia sekä epämääräisen lian peittämiä kaltereita, jotka eivät ikuisuuksiin varmasti ole näyttäneet niin puhtailta, kuin pienen siivousoperaation jälkeen. Tosin se siivousoperaatio oli ihan jotain omaa luokkaansa, kun Rattorin mielestä hänenkin oli ihan välttämätöntä osallistua siihen. Muutamaan otteeseen se kaatoi vesiämpärin ja koitti talloa sitä purujensa sekaan piiloon. Sienikin sai kokea jonkinsortin tuunauksen, kun Rattori puraisi siitä suurinpiirtein puolet pois, ja sylkäisi ilmeisesti makuelämykseltään katastrofi-tasoa olevan palaisen jonnekkin karsinan perukoille. "Eiköhän tämä riitä", huokaisin ja lähdin taluttamaan nuorukaista takaisin ulos ihanaan auringonpaisteeseen. Rattori loikki edelläni ja minä keikuin jossain siellä perässä, mutta päästiin suhteellisen turvallisesti tarhalle, eivätkä muutkaan ryhmärämän (tuo ykköstarhan nelikko) osapuolet päässeet vapaalle jalalle.

28. elokuuta 2011 juoksutusharjoitusta, juoksuttajana criselda
Juoksuttelin myös Rattoria kaikissa askellajeissa nopeatempoisesti. Ruuna työskenteli laukassa huonosti eikä kuunnellut kunnolla, joten käskin sen juosta niin kovaa kuin pääsi. Se juoksenteli höyryt pois ja totteli sen jälkeen erinomaisesti kaikissa askellajeissa.

9. tammikuuta 2011 varsojen laatuarvostelu B Poniesissa
Kuvat 6p, luonne 6p, päiväkirja 2,7p = yht. 14,7p

8. tammikuuta 2011 varsatapahtuman irtohypytys B Poniesissa
Alkujännityksen jälkeen Rattori esitti erinomaisen hyviä hyppyjä ja hurmasi kyllä rohkeudellaan ja innokkuudellaan. Ruuna innostui melkeinpä liikaa, joten kotona näin aktiivista ja hurjaa harjoittelua ei kannata tehdä liian usein, jotta kaahotus esteille ei jää nuoren hevosen mieleen liian vahvana.

8. tammikuuta 2011 varsatapahtuman käsittelykoe B Poniesissa
Riiviöiden Rattori käveli reippaasti ja minua hyvin seuraten eteenpäin kävellessä. Käsiteltäessä kiva ja erittäin mukava. Paikallaan seisominen onnistui hyvin, mutta hetken päästä alkoi muu kiinnostamaan enemmän. Takajalat ihan ok, mutta korvat ja rynnäs vielä hiukan jotenkin koskettelemattomat. Ryntäitä ja korvia silitellessä pyöri ja pakitti. Radalla mukavan reipas ja hyvin kuunteleva. Puhdas laukka ja ravi, mutta käyntiä voisi harrastaa vielä tahdonvoimaisemmin ja vähentää kaahotusta. Pressu ja puomit ok. Kukkaruukuilla pieni steppaus ja sivulle astuminen, mutta muuten hyvä. Ihmisten kanssa kiltti ja luotettava, mutta hevosten lähettyvillä steppaa ja pyörii.

8. tammikuuta 2011 match show B Poniesissa
Hyvännäköinen ruuna tykkäsin ihan todella suunnattomasti väristä ja "vanhasta linjasta" eli ei ollut mikään pien suokki vaan aito oikea. Ruunaa hiukan vaikea katsella kun seisonta kuvaa ei ollut, mutta mikään notko selkä tuo ei ainakaan ole. Söpö ja suloinen vähintään :)

16. joulukuuta 2010 päiväkirjamerkintä
Kirpakat pakkaskelit ja jäätävän kylmät tuiskutuulet ovat pitäneet huolen ettei kukaan ulos uskaltautuva pääse helpolla. Rattori on kuitenkin parantunut ruunauksesta hienosti ja ongelmitta, talvikarva alkaa muistuttaa mammutin turkista ja kipakka pakkanen ei paljon menoa haittaa! Kavioita on jo päästy vuolemaan, ihan vielä ei olla tossua laittamassa kun tuntuu ilmankin pysyvän pystyssä oikein mainiosti. Lapsukaiset on päässeet nyt yhteispihattoon ja välillä mennään inisten ja takapuoli lentäen ympäri aitausta kun toinen ei tahdokkaan leikkiä, mutta kun keksitään taas joku kiva yhteinen salaisuus niin ollaan peppu peppua vasten ja elämä on taas hyvin!

Ilmoittauduin B Poniesissa järjestettävään varsaviikonloppuun, tammikuussa mennään kokeilemaan mm. irtohypytystä ja tuomari antaa arvion varsan käsiteltävyydestä. Jännää! Joulu lähestyy kovaa kyytiä ja sen perässä huhuilee vuodenvaihde, jolloin meillä tuleekin tasan vuosi yhdessäoloa täyteen.

11. joulukuuta 2010 uusien asioiden sietämistä, ohjaajana Minttunen
Tulin maneesiin kantaen suurta laukkua. Sen sisältö tulisi olemaan tarpeen, sillä olin tullut tekemään Rattorille varsavalmennusta, jossa totuttaisimme poikaa erilaisiin asioihin. Maneesissa minua odottivat jo taffel sekä tietenkin komea ruunapoika Rattori. Taffel kertoi minulle heidän jo tutustuneen maneesiin, jottei siihen tarvitsisi käyttää aikaa. Kerroin taffelille nopeasti mitä oli luvassa, hain hieman tarvikkeita ja sitten aloitimmekin valmennuksen. Otin selkäni takaa palan kuplamuovia, ja ojensin sitä Rattoria kohti. Pyysin taffelia tulemaan lähemmäs, ja koskettamaan muovinpalaa, jotta Rattori ymmärtäisi olla pelkäämättä. Nähtyään, että taffelkaan ei pelännyt tätä outoa asiaa, Rattori otti muutaman askeleen minua päin, ja kurkotti kaulaansa oikein pitkäksi voidakseen haistella palaa, mutta se ei ylettänyt. Hitaasti se kuitenkin tuli lähemmäksi, ja viimein aivan muovinpalan luokse. Annoin sen hetken haistella muovia, jonka jälkeen kävelin hitaasti Rattorin toiselle puolelle. Hitaasti kosketin Rattorin kylkeä muovinpalalla, jolloin se jännitti kaikki lihaksensa, aivan kuin se olisi valmis lähtemään karkuun milloin vaan. Taffelkin huomasi tämän ja silitti rauhoittelevasti Rattorin turpaa. Vähitellen ruuna rauhoittui, ja antoi minun hieroa sen kylkeä muovinpalalla. Vein sen pois ja hain tilalle räikeänpunaisen pallon. Rattori näytti aivan kauhistuneelta tämän huomatessaan, mutta vähitellen se rentoutui, ja tuli lähemmäksi minua ja palloa. Kun ruuna oli muutaman kerran tökkäissyt palloa turvallaan, se antoi minun kävellä pallo kädessäni sen sivulle ja koskettaa sitä pallolla. Hieroin Rattoria sillä hetken ennen kuin siirryin seuraavaan vaiheeseen; rupesin kierittämään palloa Rattorin kyljen yli sen toiselle puolelle, josta taffel sen nappasi ja vieritti takaisin. Sitten heittelimme palloa Rattorin yli muutaman kerran, ennen kuin taputtelimme varsaa ja palkitsimme sitä kovilla leivänpaloilla. Sitten jatkoimme valmennusta siten, että hain suuren kangaspalan laukustani, ja sidoin sen kattoon tikkaitten avulla. Annoin Rattorin hetken katsella kangasta, ennen kuin aloin kutsua sitä sen luokse. Rattori otti muutaman varman askeleen kangasta kohti, mutta säpsähti hiukan, kun kangas heilahti. Hetken kankaan lepatusta katseltuaan Rattori otti vielä pari askelta ja sitten haisteli hetken kangasta, joka ulottui miltei maahan saakka. Kehotin poikaa kävelemään kangasta päin, ja menin itsekkin sen alta malliksi, mutta Rattori oli päättänyt, ettei se enään suostuisi tälläiseen pelleilyyn, eikä totellut, joten lopettelimme valmennuksen siihen.

29. marraskuuta 2010 uusien asioiden sietämistä, ohjaajana yoshii
Tänään treenattaisiin Rattorin ja Helmen kanssa uusiin asioihin, tavaroihin ja ihmisiin tutustumista. Avustajina (uusina ihmisinä) olivat ystäväni Antti ja Rocky.

Rattorin kanssa tutustuimme ystäväämme Rockyyn. Rocky pelkää hevosia osittain ja koska hän on saksalaissyntyinen ja puhuu huonoa suomea, tehtävän selittäminen saksaksi oli hieman hankalaa. Kun lopulta saimme Rockyn vakuutettua siitä, ettei Rattori tee pahaa, veimme hänet orin luokse. Rattori oli leppoisa ja kun Rockykin rentoutui, he tulivat oikein hyvin toimeen.

Pressun ylitys sujui Rattorin osalta hyvin, sillä ori oli innokas saamaan porkkanan sekä tutustumaan pressuun. Olit itse myös rauhallinen ja treeni meni hyvin.

26. marraskuuta 2010 päiväkirjamerkintä
Rattorin lepoloma alkaa lähennellä loppuaan, ruunaus sujui siististi eikä näin jälkikäteen ole mitään ongelmia onneksi tullut. Vielä pitää ottaa vähän aikaa rauhallisemmin ja olla vähän tarkempi millä kelillä ulkona hengaillaan, mikä taas saa nuoren pojan pääkopan kovalle koetukselle kun ei saakkaan sekoilla vanhaan tuttuun tapaan miten tykkäilee. Vaan eipä tässä onneksi enää kauaa tarvitse painetta kasailla ennenkuin saa luvan vähän purkaa energiaa reippaamman liikunnan muodossa.



Riiviöiden Rattori on virtuaalihevonen
kaikki sivuston materiaali © taffel, ellei toisin mainita
ulkoasu © femm