Tätä tarinaa lienee turha aloittaa fiineillä koivukujilla ja iloisesti vastaan tulevalla omistajattarella; mikäli joku yrittää muuta väittää, on kyseinen henkilö mitä todennäköisimmin eksynyt aivan väärän tallin pihaan. Meidän pihaan meinaan tullaan pitkin sitä surullisen kuuluisaa serpentiinimäistä sorakuoppatietä, ja tallihan ei ole aito oikea suomalainen puskatalli mikäli sen lähin naapuri mahtuu kymmenen kilometrin säteelle. Vaan on erakkoelämässä puolensakin, sillä tänne saa raahata juurikin niin hulluja hevosia kuin vain markkinoilta löytää, eikä varmasti tarvitse pelätä naapurin ruusutarhojen puolesta.

Team Häiriköt on minun oma valtakuntani, jossa hevosille puhutaan muinaisnorjaa ja jonka pihamaasta jokainen neliösentti on vapaata sotatannerta. Vaikka meno on välillä raakaa ja herkempiä heikottaa, osaa valtakunnan hallitsijatar luonnollisesti taltuttaa hurjimmankin villipedon ja ratsastaa GP-radan vaikka silmät ummessa, mikäli näille taidoille sattuu tarvetta tulemaan. Kurissa ja nuhteessa eläminen käy kuitenkin usein melko tylsäksi, joten me mieluummin unohdetaan mustelmista ruikuttaminen ja rälläillään menemään päivän fiiliksen mukaan.

Aina toisinaan mekin pyyhkäistään kurat naamalta ja kammataan harja nätisti, kun tulee käsky käydä terrorisoimassa ulkopuolisten huippukilpureiden pilkuntarkkaa elämää. Kisoista me ei niinkään himoita ruusukkeita, vaan tavoitteena on ainoastaan näyttää siltä, kun me tiedettäisiin mitä me ollaan tekemässä.

Siispä hylkää silkkihanskasi, vedä kumpparit jalkaan ja muista olla koskaan kääntämättä selkääsi hevoselle!

Mirsa / virtuaaliset@hertjekker.net
Sotasankareiden lokikirja.

Olemme osa Nottingham's Knightsien uljasta ritarijoukkoa.



kaikki sivuston materiaali © taffel, ellei toisin mainita
ulkoasu © femm