Mererid LAC

  1. 153cm korkea tamma, rodultaan welsh cob
  2. Syntyi 24.10.2014, täytti 4-vuotta 01.11.2014
  3. Väriltään rautias
  1. Rekisterinumero VH14-026-0179, SPC-MR1-992
  2. Ponin kasvatti LAC, omistaa Cherrypond (VRL-08761)
  3. Takaisin pääsivulle

KTK-II palkittu 25.01.2015
VWY-II palkittu 20.03.2015

Nekku on yksi meidän tallin luottoponeista ja oikein synnynnäisistä emähahmoista. Sen pelkkä yleistyyni olemuskin rauhoittaa ilmapiiriä kummasti, pehmeät hörähdykset ja maailman vilinästä välittämätön asenne kertovat muillekin ettei tässä nyt ole kiire eikä hätä yhtään minnekään. Leppoisa ponirouva on myös kaikin puolin helppo ja kiva käsitellä, mitä nyt välillä heittäytyy vähän laiskan veteläksi ja vaatii pientä kannustusta ettei tallista tarhaan siirtymiseen kuluisi ihan koko päivää.

Olipa tilanne tai tehtävä mikä hyvänsä, voi aina luottaa siihen ettei Nekku pane hanttiin tai muuten yritä aiheuttaa ongelmia. Se seisoo hoitotoimenpiteiden ajan rauhassa aloillaan, nostelee pyydettäessä jalkansa kiireettömästi sitten aikanaan ja antaa pukea varusteetkin ilman vastusteluja. Narun päässä cobi seuraa jälleen kovin kiireettömin askelin mutta parempi kai pieni mummoilu kuin päätön taluttajien kumoon kiskominen! Tarhastakin Nekku tulee höristen vastaan, kengittäjät ovat suunnilleen lempityyppien TOP3-listassa ja lapsien kanssa tamma osaa olla aivan erityisen rauhallinen ja mummomaisen hidasliikkeinen. Se on kaikin puolin aika täydellinen tätimopo.

Kun kuitenkin tulee työnteon aika, löytää kaunotarkin jostain vähän selkärankaa ja yllättäen voimaakin löytyy taas jopa jalkojen nosteluun. Kaikista herkin ratsu Nekku ei ehkä ole mutta se on erittäin yritteliäs, nöyrä ja kuuliainen tilanteessa kuin tilanteessa. Sille vain tarvitsee sanoa asiat selvästi eikä varovasti kuiskutellen niin homma pelaa eikä tarvitse kahdesti pyytää. Kouluradalla Nekku liikkuu hyvin omalla moottorilla joskin helposti levähtää vähän pitkäksi joten ratsastaja saa tehdä vähän töitä pitääkseen ponin paketissa. Hyvään vireeseen päästyään alkaa tamma mielellään esitellä liikkeitäänkin kunnolla, vähän pyytämällä siltä löytyykin oikein komeasti pyörivä laukka vaikka ravi onkin rotutyypin vastaisesti vähän enemmän eteen- kuin ylöspäin suuntautuvaa. Hienon näköinen se silti osaa olla kun vain pistää hösseliksi ja laittaa neitokaisen töihin!

Esteradalla pompahtaa jostain vielä yksi lisävaihde eikä Nekkua enää tarvitsekaan ihan pyytämällä pyytää etenemään. Sillä ei ehkä riitä hyppytekniikka ihan gp-luokkiin asti mutta yritystä ja intoa ainakin piisaa, vähän sopivamman korkuisilla radoilla ratsastajan tärkein tehtävä on pitää vauhti hallinnassa ja näyttää seuraava este niin Nekku hoitaa loput. Toki vähän jotain tammamaisuutta pitää olla, putoilevat puomit saavat prinsessan helposti vähän hermostumaan ja tällöin ratsastajan pitääkin olla huolella mukana ja tukemassa muutaman seuraavan hypyn ajan jotta uljas esteratsu saa taas keräiltyä itseluottamuksensa rippeet.

Maastoilussa se tätimopo-asenne tulee taas käyttöön, kun kentän sijaan suunnistetaankin metsään lakkaa samalla hetkellä kaikki kiire ja hätä. Nekku on rohkea neiti eikä se kovin pienestä säpsyile, toisaalta se on myös enemmän maisemienihailijatyyppiä joten villit laukkaspurtit voi suosiolla unohtaa.

i. Pandemonium LAC
151cm rt wD
KRJ-III
ii. Dennel Deddwr
153cm rt wD
VIR MVA Ch, KTK-II, YLA2, VWY-II, KRJ-II
iii. Donastwawr
157cm rt wD
iie. Dasnia Deddwr
148cm rt wD
ie. Dwen Umbrella
149cm rn wD
VIR MVA Ch, KTK-II, YLA2, VWY-II, KRJ-II
iei. Vooting' Sky
153cm rn wD
iee. Cirka van Bon
146cm rn wD
e. Rhown Mabyn
144cm rt wD
KTK-II, ERJ-I, KRJ-II, YLA2, VWY-II
ei. Cadogan Tudor
141cm mrn wD
Ch
eii. Rheged Cadmon
144cm trn wD
eie. Daere Romanz
141cm mrn wD
ee. Gwenyth Niamh
145cm vprt wD
eei. Typhor Rown
144cm prt wD
eee. Dewyt Sheila
142cm vrt wD

Jälkeläiset

  1. Ori Cherrypond Merrion syntyi 01.01.2015 isänä Marchwraidd Dawn
  2. Ori Cherrypond Malcolm syntyi 28.02.2015 isänä Anfarwol Dyn Derwn

Kilpailumenestys

10.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 5/30
10.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 4/30
15.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 5/30
16.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 4/30
17.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 5/30
17.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 5/30
17.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 1/30
17.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 7/50
18.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 5/50
18.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 1/50
18.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 7/50
17.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 4/40
19.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 1/50
19.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 3/30
19.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 3/30
21.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 5/30
21.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 2/30
21.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 2/40
22.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 2/30
22.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 5/50
22.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 6/40
23.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 2/30
23.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 3/40
23.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 4/30
24.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 1/30
24.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 2/40
24.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 6/40
25.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 2/30
25.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 1/30
26.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 6/40
27.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 1/30
27.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 2/30
28.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 4/40
29.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 2/40
29.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 6/40
29.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 4/30
30.11.2014 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 4/30
05.01.2015 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 3/40
09.01.2015 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 3/40
10.01.2015 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 6/40
13.01.2015 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 1/40
14.01.2015 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 5/30
22.01.2015 kutsu KRJ-koulukilpailut tasolla helppo A - 6/50

10.12.2014 kutsu NJ päätuomarina Welby - irtoSERT

22.11.2014 kutsu VSN tuomarina Vibaja - 39p RCH
22.11.2014 kutsu VSN tuomarina Cannabia - 37p RCH
30.04.2015 kutsu VSN tuomarina Cannabia - 42,5p RCH
29.10.2017 kutsu VSN tuomarina dookie - 39p RCH

15.12.2014 kutsu tarinakoulukisat tasolla helppo A - 9/16

10.11.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 3/30
11.11.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 2/30
14.11.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 1/30
15.11.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 5/30
01.12.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 5/30
02.12.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 90cm - 2/40
06.12.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 3/30
07.12.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 3/30
07.12.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 5/30
07.12.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 4/30
08.12.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 4/30
08.12.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 5/40
04.01.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 4/40
08.01.2014 kutsu ERJ-estekilpailut tasolla 100cm - 2/40

Päiväkirja

08.11.2014
Yhteiselo Nekun kanssa on lähtenyt vallan hienosti käyntiin! Kotona hyväkäytöksinen neitonen on omiaan rauhoittamaan tallin ilmapiiriä, kaikkien kireinä hermoilevien puoliveristen seassa tukeva cob suorastaan huokuu rauhaa ja rakkautta. Sen läsnäolo on selvästi vaikuttanut positiivisesti muihin tammoihin, kunnon terapiaponi siis! Kilpailuissa Nekusta on kuoriutunut oikea rusettihai, se napsii sijoituksia tasaiseen tahtiin molemmissa lajeissa. Me ollaan keskitytty pääasiassa kouluratsastukseen mutta kasvattaja halusi myös kilpailla sillä jonkin verran esteitä ja nyt sitten valittelee miten Nekku pieksee kasvattajan omatkin ponit estekentillä. Heh!

Ensimmäisiin näyttelyihinkin ollaan suunnistamassa, toivottavasti saataisiin sieltäkin hyvää palautetta ja kivoja tuloksia. Kantakirjaus voisi olla aika mukava lisä kauniille tammalle, koska isänsä kuitenkin on kirjaamaton pitää meidän sitten kerätä näyttelyistä tarvittavat meriitit ktk-kelpoisuuteen. Mutta mikäli vainuni on oikeassa, ei moisen pitäisi olla haaste eikä mikään. Kohta pitää varmaan jo ensimmäisiä varsojakin alkaa pohdiskelemaan, niin vauhdilla lähti menestystä tulemaan ettei tässä olla tulevaisuuden suunnitelmia kunnolla ehditty miettimäänkään.


12.11.2014
Heh, menin sitten ilmoittamaan meidät Nekun kanssa NOK:in järjestämälle jousiammuntatunnille. Luotto lehmänhermoiseen tammaan on kuitenkin aika kova eli eiköhän me selvitä sieltä ilman nuolinippua kenenkään kankussa, toivottavasti ainakin.

Tänään me käytiin Nekun kanssa maastossa vähän rentoutumassa kisahulinoiden välissä. Vastaan juoksenteli taas ties mitä kettuja, poroja, hirviä ja jättiläisjäniksiä eikä neitonen niille juuri korvaansa lotkauttanut. Hissuksiin tassuteltu lenkki lähimetsässä selvästi vähän virkisti ponin mieltä, taisi sekin jo kaivata vähän jotain rentouttavaa puuhaa kun näinä päivinä satula ja suitset ovat lähes poikkeuksetta tarkoittaneet joko kisoja tai tiukkaa treeniä. Hetkeksi maisemaa kirkastaneet lumetkin ehtivät valitettavasti jo sulaa, mielessä on vähän pyörinyt pitäisikö meidän kokeilla Nekun kanssa kevyttä työajoa ja reen vetoa. Hankia odotellessa sopiikin hioa ohjasajotaidot kummallekin osapuolelle priimakuosiin niin päästään sitten heti hankien palattua tositoimiin!


01.12.2014 NOKin järjestämä jousiammuntatunti, kirjoittajana omistaja
Olinkin jo aikaisemmin osallistunut NOKin järjestämälle jousiammuntakurssille joten osasin jo vähän odottaa mitä päivä toisi tullessaan. Tämä tosin aiheutti myös sen, että tiesin päivästä tulevan huippuhauskan enkä taas(kaan) malttanut aamulla rauhoittua ollenkaan vaan höselsin ja sähläilin jatkuvasti jotain. Tositoimiin päästessämme olin jo ammattilaisen elkein esittelemässä taitojani, kova itseluottamus kuitenkin vähän karisi kun nuolet lentelivät suunnilleen kaikkiin muihin ilmansuuntiin paitsi sinne maalitauluun. Pienen puhinatauon jälkeen sain vähän taas touhua hallintaan ja harjoitusnuoletkin alkoivat löytää oikean kohteensa näkymättömien metsästyssaaliiden sijaan.

Välipalan jälkeen oli aika kaivaa poni kopista ja loikata ritariratsun selkään. Nekku oli tänään oma tyyni itsensä, sitä ei juurikaan kiinnostanut maisemanvaihdos tai ympärillä pyörivät vieraat hevoset vaan alkuverryttelyt sujuivat moitteetta. Jousiin ja nuoliin tutustuessa tamma seuraili hetken kiinnostuneena välineiden näpertelyä, haisteli niitä nopeasti ja käänsi sitten taas mielenkiintonsa ruuan tähystelyyn todettuaan tylsät puukepukat ja narunpätkät syömäkelvottomiksi. Kujakaan ei aiheuttanut mitään kovin villejä väristyksiä lehmänhermoisessa cobissa joten pääsimmekin pian aloittelemaan selästä ammuskelua. Kujaa myöten menin jokusen kerran, lähinnä löytääkseni taas tuntuman tähtäämiseen ja ampumiseen vauhdissa, arvon kouluratsua ei juurikaan kiinnostanut mitä se hullu tällä kertaa selässä touhuaa. Pian jo päästiinkin niitylle rallittelemaan ja suhaamaan, 98% nuolista lenteli aika komeasti yli ja ohi maalitaulujen ja silloin kun joku vahingossa kopsahtikin, meinasi allekirjoittanut tulla tuuletuksineen kuperkeikkaa alas Nekun selästä.


15.12.2014 Tarinakoulukilpailut tasolla helppo A, sij. 9/16
Kirjoita enintään 300 sanan kirjotelma, jossa kuvaat sinun ratsusi mielipidettä joulukoristeista.
Jopa ikirauhallista Nekkua on mahdollisuus järkyttää jotenkin, kuten havaitsimme kärrätessämme vuoden erikoisherkkuvarastot tallikäytävälle koristelua varten. Suuren suuri ponin sydän ei voinut käsittää miksi sitä kiusattiin näin, miksi kaikki ihanat herkut ja mahtavalta tuoksuvat erikoisuudet piti ripustaa kattoon roikkumaan pois näppärien huulten ulottuvilta tai miksi sitä näpättiin turvalle joka kerta kun poniparka vähän naamaansa käytävän puolelle laittoi. Tamma pyöri karsinassaan ahdistuneesti uristen ja puhisten, mitä tämä mielettömyys oikein tarkoittaa! Meinasivatko nuo hullut vai testata, kauanko pieneltä poniparalta kestää kiivetä katon tasalle hakemaan ruokansa? Sopivasti pyöreän tamman mielipide koko hölmöilyyn oli se, että aivan sietämätöntä järjettömyyttä moinen ruuan haaskaaminen.


28.04.2015
Rotulaatuarvostelun tulokset julkaistiin vihdoin ja viimein! Kuukausi siinä vierähti mutta eipä tässä mikään kiire minnekkään ole. Nekku ilmoitettiin ehkä hiukan valmistelemattomana mukaan, VWY:n pisteytys on varsin tiukka ja muutamia kohtia on vaikea itse arvioida joten tähtiä ei lähdetty tavoittelemaan, varma kakkospalkinto kuitenkin toiveissa. Ja kakkonenhan sieltä tulikin, todella hyvillä pisteillä jäätiin vain kolmen pisteen päähän ykköspalkinnosta! Tulos oli todellakin varsin mieltäylentävä ja positiivinen yllätys, on se vaan selvästi hieno tamma muidenkin mielestä. Alkuperäinen ajatus oli vain käydä nappaamassa se kakkospalkitno ja jatkaa sitten uusiin seikkailuihin, mutta tuloksesta riemastuneena täytyy kyllä vähän myöhemmin käydä kokeilemassa uusintaa, toivottavasti palkinnon korottavalla tuloksella. Ihan justhetinyt ei tosin olla valmiita seuraavaan koitokseen, pitää vielä vähän puunata varsoja ja Nekkua itseäänkin mutta kyllä me vielä titteliriviä parilla palkinnolla venytetään.